No nyt onkin hiukan aikaa kun viimeks kirjotin ja taitaa jäädä tämä viimeseks nyt ainaki Afrikasta. Niin Mombasa ei osoittautunukkaan aivan yhtä mainioks miltä se alkuunsa kuulosti. Majotus siellä oli suht ok, hyvin ilmastoitu hotelli valkosten rantojen äärellä. Oikeestaan ykköstä oli snorklailut koralleilla, mutta muuten melko tylsää turistirysän ihmettelyä. Mombasasta lähdettiin sillon puoltoista viikkoa sitten lauantaina Nairobiin ja vietettiin yö kuin Suomessa. Pääsiäisviikonloppuna tavattiin Charlotta, joka työskentelee Sony Ericsonilla Nairobissa ja yövyttiin hänen kartanossa. Oikea sänky, peitto ja tyyny ! Vallatonta
Sreuraava viikko oli tarkotus työharjotella Mulagon sairaalassa, mutten saanu ketään puhelimella kiinni, en ite toimintaterapeuttia sieltä sairaalasta, enkä paikallista kordinaattoria niin käytin sit aikaa kirjotellen muka raporttia. Sain kyllä pari sivua siinä sivussa valmiiks. Keskiviikkona alko tuntumaan siltä, että jotain pitää tehdä niin pakkasin repun ja luin Uganda-opaskirjasta, että Länsi-Ugandassa on mukava kaupunki nimeltä Fort Portal. Tuumasin, että sinne lienee helppo päästä bussilla ja kävin unille.
Torstaina aamulla kävin kaupasta hakemassa pähkinöitä ja vettä matkaevääks ja suunnistin taksipuistoa kohden. Sain paikallisilta taas hyvää avustusta ja löysin hiukan suuremman bussin, kohteena Fort Portal ja siitä se sitten alkoi, se kuuluisa odottaminen, johonka olin varautunut. Afrikassa bussi lähtee ajallaan, kunhan se on täynnä. Odottelin rauhassa New Visionia lueskellen 3,5 tuntia, eikä bussi lähtenytkään tapansa mukaan sillon kun se oli täysi, vaan vasta kun se oli survottu täyteen ! Meidän 4 hengen penkkirivillä nökötii 8 tyyppiä, joista 3 oli onneks lasta. Matkustajilla oli taas tapansa mukaan mukana sylillinen lapsia, kädet täynnä eläviä kanoja tai agrigaattori päänsä päällä. Ja kuljettaja ajo tottakai kuin hullu, vaan kaikesta huolimatta odotin kuitenkin vielä pahempaa ja matka alko rattosasti..
Neljäsosa matkan jälkeen bussi alko pitämään hyvää meteliä ja pian se juurtu tien sivuun ja matkustajia pyydettiin siirymään ulos. Bussi laski alleen ja matka tyssäs siihen. Hetki ihmeteltiin siinä ojan pientareella, että mitä seuraavaks kunnes ohiajava pickup tarjos kyytiä. Lavalla jutustelin yllättävän avoimesti Idi Aminista ikäiseni Douglasin kanssa. Päästiin taas noin 30km ja moottori alko yskimään toistamiseen ja taas tien sivuun. Kello alko lähestymään jo neljää ja laskeskelin, etten kyllä kerkeäis Fort Portaliin valosan aikaan tätä menoa, niin tarkistin opaskirjasta seuraavan suuremman kylän yöpymisistä ja päädyin jäämään Mubendeen yöks. Käveltiin pari kilsaa ja bodabodalla päästiin Douglasin kans perille. Paikka oli viihtyisä pikkukylä ja sain siellä hyvän iltapalan chappatikojusta ! Paistettu kananmuna käärittynä suolasen letun sisälle ja täytteenä kaalia ja tomaattia ja sipulia ! Huippuja.
Aamulla heräsin virkeänä uuteen yritykseen. Tien varressa odottelin puolisen tuntia ensimmäistä matatua saapuvaksi. Ajoikki saapui ja konduktööri hyppäs markkinoimaan matatuaan express-pika vuorona, mistä en oo täällä kyllä kuullukkaan ja pyysi kyydistä Fort Portaliin mahdottomia hintoja. Tingin hinnan kohdilleen ja matka alkoi toistamiseen. Pikavuoro tuli kuitenkin todistetuks pian, kun kuski ajoi poliisin tutkaan ja sai ylinopeussakot. Vauhtiin se ei kuitenkaan vaikuttanu loppumatkasta, mutta perille päästiin yhjin nahoin.
Port Fortal olikin, niinku opaskirja olis sanonut, varmasti kaunein kaupunki Ugandassa. Koko käypunki oli täynnä ylä- ja alamäkiä, taustalla mountains of the moon, Rwensorin vuoret ! Lähdin kuitenki lounaan jälkeen jo suunniteltuun yöpaikkaan Kibale-kansallispuiston laitamille, parikymmentä kilometriä kaupungista kaakkoon. Paikalliset tiesi kertoa, ettei matatuja enää kulje vaan tavan taksit ajaa majapaikan ohi. Tavalliseen henkilöautoon survoutui tottakai 10 henkilöä. Istuin etupenkillä vieressä kolmosluokkalainen tyttö ja sylissä hänen pikkuveli. Takapenkillä 5 tyyppiä ja kuljettajan kanssa samalla penkillä vielä yks herrasmies ! Kuljettaja ajo taas siinä hiekkatiellä taas huomattavasti nopeempaa, mitä ite olisin ajanu, vaan nautin matkasta paikallisten kanssa. Vierustoverin äiti tarjos takapenkiltä karkkia ja annoin poisjäädessä saippuakuplapurkin kiitokseksi seurasta.
Olin ainut Chimpance Forest Guest Housen asiaskas lauantain vastaisena yönä ja paikka oli taas jälleen kerran mahtava. Kukkuloita ympärillä ja teeviljelmiä silmänkantamiin kylläkin, mutta paljon. Nukuin ulkona teltassa ja tutustuin illan mittaa kahteen labradorin noutajaan, jotka piti vahtia koko yön ajan. Varasin lauantaille simpanssi trekin, mikä oli varsin mukava juttu. Käveltiin sademetsää ympäriinsä ja haisteltiin ilmaa ja kuunneltiin simpanssejen huutoja kunnes löydettiin noi 15 yksilön ryhmä fig-puusta aamupalalla. Taas avaraluontoefekti.
Tulomatka sunnuntaina Kampalaan onnistu edellistä matkaa paremmin ja päästiin yhdellä pysähdyksellä perille, lähtö oli taas hiukan hidas. Viimepäivät Kampalassa on ollu hiukan ajan tappoa. Tunnelmat alkaa olla jo kotiin paluussa ja hyvä niin.
”...matkan loppuun saattaminen vie aikaa. Ensin perille tulevat jalat, sitten sydän ja lopulta myös pää kapuaa huohottaen viimeisen ylämäen ja saapuu kotiin.”
tiistai 19. toukokuuta 2009
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Safareista
Perjantaina vietettiin seminaarin päättäjäisiä ja tunnelma oli melko hiljanen. Ruoka oli hyvää niinku muinakin päivinä, mutta eipä siinä oikeestaan muuta. Palattiin illalla takas hotellille kymmenen aikoihin ja ikäväkseen sai taas huomata et huoneessa oltiin käyty penkomassa tavaroita. Tietokone ja rahaa oli taas viety, muttei onneks multa. Olin jättäny kyl tietokoneen huoneeseen mut onneks vorot oli ollu sen verta tyhmiä ettei löytäny sitä hyvästä kätköstäni. Harmitti silti muiden puolesta ! Ikävä oli käydä nukkumaan ku huomas ettei ikkunaa saa oikeestaan lukittua ja huoneisiin näköjään pääsee suht helposti sisälle.
Aikainen kuuden aamu siirty seittämään kun lähdettiin lauantaina ajelemaan kohti Masai Maraa, mikä on kuulema ykkös safarikohteita koko maailmassa ! Ja sitä se kyllä olikin, ehdottomasti ! Saavuttiin puolenpäivän jälkeen leirintäalueelle, heitetiin rinkat safaritelttoihin ja mentiin lounaalle. Heti ruokailun jälkeen lähdettiin ekalle ajolle. Aluks kuulosti hiukan tylsälle ajella autolla vaan ympäriinsä ja katella vastaantulevia eläimiä. Kun saatiin vielä safarialueen säännöt käteen missä sanottiin et offroad on kiellettyy eikä elämiä saa mennä 25m lähemmäs aattelin et mullahan pitäs olla kunnon zoomi et sais edes hyviä kuvia eläimistä. Kuitenki säännöt tuntu olevan vaan muodollisuus kun poikettiin melkei heti ajoväylältä ja puikkelehdittiin pusikkojen välissä. Loput ennakkoluulot myös karis heti ku päästiin vauhtiin.
Ensimmäisen iltapäiväajelun aikana nähtiin jo seeproja, norsuja, gnuita, kaiken maailman antilooppeja eriliaisine sarvineen, vesipuhveleita, naaras leijona ja kolme gepardia, jotka oli kyllä mun mielestä leopardeja, mutta kaikista näistä jo ekana päivänä suosikiks nous kirahvi ! Tuo uskomaton, uljas ja rauhallinen pitkäkaula oli ku suoraan Jurassic Parkista. Rauhallista käppäilyä ilta-auringossa ja pää senkun heiluu vierellä. Kaikki eläimet oli kyllä harmittavan tottuneita autoihin ja aika lähelle päästiin joitaki tyyppejä. Oli tosi hauskaa kurkkia katosta ja ettiä uusia eläimiä. Masai Mara oli ku suoraan luontodokkareista ja kuulin kokoajan taustalla avaran luonnon rauhallisen miesäänen selostamassa näkymää. Uskomattomia maisemia. Auringon laskun aikaan suunnattiin takas leirintäalueelle missä nuotionääressä istu Masai sotilaita, joka myöhemmin tanssi perinteisiä jorailuja ! Masait oli muutenkin kunnon väkeä. Naiset hoitaa kotia ja miehet paimentaa karjaa ja tappaa urosleijonia keihäillä. Nuo paimenet oli kans pirun siistejä ja näytti ku suoraan paremmastaki larpista punasine viittoineen ja keihäät kädessä villipetojen varalta.
Seuraavana aamuna lähdettiin kuuden jälkeen ku koetettiin nähdä auringonnousu. Kuitenkin oli tosi pilvistä eikä auringosta näkyny aamulla mitään. Kuitenkin ku päivä alkoi valjeta nähtiin lisää leijonia, mitkä oli nuoria uroksia tälläkertaa. Sit myös shakaaleja ja villisikoja. Bumbat oli kyl hauskoja ja niiden häntä heitti ympyrää miten sattuu ja juostessa sit se sojotti suoraan ylös. Auringonnousun jälkeen käytiin aamupalalla ja sen jälkeen lähdettiin kohti Kenian ja Tansaanian rajaa Masai joelle mistä löyty virtahepoja ja viis metrinen krokotiili ! Älyttömän iso, mieletön. Joella noustiin autosta ja mukaan lähti rangeri, joka kanto kivääriä eläinten varalta. Kaikki eläimet oli vaan niin hienoja ja oli rauhottavaa katella niiden rauhallisuutta.
Yks Masai Maran säännöistä oli, ettei Kenian ja Tansaanian rajaa saanu ylittää. En kyllä välttämättä usko et käytiin Tansaanian puolella vaikka kuskit vakaasti niin väittivätki. Oltiin nimittäin joen jälkeen menossa pikniklounaalle puun vajoon, mut ensimmäinen lounaspaikka oli varattu, niin jatkettiin matkaa seuraavalle, joka oppaitten mielestä oli jo Tansaanian aluetta. Oli tai ei, maisemat oli hienot ja leijonia pidin silmällä syödessäni.Ei onneks näkyny siinä vaiheessa. Toinen päivä oltiin kokonaan safarilla ja koetettiin bongailla loppuja The big fivestä, eli sarvikuonoo ja sitä leopardia, vaik saatettiin jo se nähdä. Ensimmäisellä kerralla oltiin turhan kaukana. Muut suuret oli vesipuhveli, leijona ja norsu, mitä nähtiin jokaista riittämiin. Sarvikuonoja tosin on oppaan mukaan vaan seittemän Marassa, niin ei ihme ettei niitä löydetty yli 1000 neliökilsan alueelta.
Sunnuntain päätteeks pysähdyttiin vielä perinteisessä Masai-heimon kylässä. Kylä oli rakennettu ympyrän muotoon ja perheitä kylässä asuu ymmärtämäni mukaan sen verran, mitä portteja kylän keskelle johtaa. Koko kylä vaihtaa paikkaa 9 vuoden välein termiittien takia ja vahat asumukset poltetaan. Pyörähdettiin yhdessä talossa ja eläin aitauksissa ja lopuks katottiin vaihteeks naisten tanssia. Masait on myös kovia kauppamiehiä. Juttelin siinä tanssin aikana 22-vuotiaan jäbän kanssa, joka oli jo kuulema ollu tappamassa kahta leijonaa. Hän halus myydä mulle yhtä leijonanhammaskoruaan ja pian huomasin et siinä oli viitisen muuta pyyppiä ympärillä leopardin ja gepardin hampaita ja kynsiä kädet täynnä. Ostin kuitenkin leijonanhampaan ja pari käsikorua ja sanoin että on rahat loppu etten pahota muiden kauppamiesten mieltä. Suurin häly ympäriltä hävis, mut se tuttu jäbä kuitenkin jäi siihen ja kysy et haluisinko käydä kuitenki vielä vaihtokauppaa. Hän tarjos vielä rannerenkaita ja erilaisia koriste-esineitä ja pyys jos mulla olis jotain vaatteita vaihtaa. Käveltiin sit leirintäalueelle ja tutustuin siinä matkalla vähän paremmin tähän Masai nuorukaiseen. Päästiin perille ja kävin rinkasta kaikkia turhia vaatteita ja vaihdoin 4 t-paitaa, pitkähihasen ja suorat housut kirahvinpäämaskiin ja pariin rannerenkaaseen :D
Maanantai ajeltiin Nairobiin ja matkalla puhkes rengas ja ajettiin Rift Valleyn läpi, missä oli komeet maisemat taas kerran. Nairobin rautatieasemalla hyvästelttin oppaat ja hypättiin yöjunaan, mikä toi melkein Mombasaan asti. Yöjunassa oli hienot illalliset ja aamupalat ja olin ensimmäistä kertaa ykkösluokan matkustaja. Joku 50km ennen Mombasaa vastaan tuleva juna oli jääny raiteille ja piti huikata taksi perille. Mombasan rantaviiva näyttää pitkälle ja rannalla on tuhat myyjää kaupittelemassa avaimenperiä ja mangoja. Tänä aamuna heräsin jo kuuden aikaan taas huonosti nukutun yön jälkeen. Lähdin sit aamulenkille rannalle ja törmäsin siellä Simon kalastajaan. Simon tahtoi välttämättä näyttää laskuveden aikaan merenelämää ja lähdin hänen kanssa sit merisafarille Intian valtamereen. Kahlattiin polvia myöten rannalla merenelävän keskellä ja Simon näytti kaikki merimakkarat, -tähdet, -hevoset, -agentit ja -viholliset. Mitä lie nimiä kaikilla oli ja toiseten päälle ei saanu astua lainkaan tai kuolee ja toisten päälle astuessa ne suihkautti musteet pihalle. Meduusa oli ainoa minkä tunnistin ja Nemo-kala jonka nimi oli vissiin mimu oikeesti. Vedessä merikasvien seassa kulki selvät polut, mitä pitkin käveltiin ja Simon ties tarkalleen missä mikin äyriäinen oli. Seurasit tarkkaan Simonin jalanjälkiä ku joka toinen eliö oli kuulema myrkyllinen.
Tänään on ollu muutenkin pilvinen päivä ja ollu vaihteeks rentoo olla tekemättä mitään. Illalla noi naiset pyys lähikuppilasta, jotta saisko ne Suomen jäkispelin näkyviin. Älytöntä :D No voi hitto kuvia en taas saanu laitettua eh ....
Aikainen kuuden aamu siirty seittämään kun lähdettiin lauantaina ajelemaan kohti Masai Maraa, mikä on kuulema ykkös safarikohteita koko maailmassa ! Ja sitä se kyllä olikin, ehdottomasti ! Saavuttiin puolenpäivän jälkeen leirintäalueelle, heitetiin rinkat safaritelttoihin ja mentiin lounaalle. Heti ruokailun jälkeen lähdettiin ekalle ajolle. Aluks kuulosti hiukan tylsälle ajella autolla vaan ympäriinsä ja katella vastaantulevia eläimiä. Kun saatiin vielä safarialueen säännöt käteen missä sanottiin et offroad on kiellettyy eikä elämiä saa mennä 25m lähemmäs aattelin et mullahan pitäs olla kunnon zoomi et sais edes hyviä kuvia eläimistä. Kuitenki säännöt tuntu olevan vaan muodollisuus kun poikettiin melkei heti ajoväylältä ja puikkelehdittiin pusikkojen välissä. Loput ennakkoluulot myös karis heti ku päästiin vauhtiin.
Ensimmäisen iltapäiväajelun aikana nähtiin jo seeproja, norsuja, gnuita, kaiken maailman antilooppeja eriliaisine sarvineen, vesipuhveleita, naaras leijona ja kolme gepardia, jotka oli kyllä mun mielestä leopardeja, mutta kaikista näistä jo ekana päivänä suosikiks nous kirahvi ! Tuo uskomaton, uljas ja rauhallinen pitkäkaula oli ku suoraan Jurassic Parkista. Rauhallista käppäilyä ilta-auringossa ja pää senkun heiluu vierellä. Kaikki eläimet oli kyllä harmittavan tottuneita autoihin ja aika lähelle päästiin joitaki tyyppejä. Oli tosi hauskaa kurkkia katosta ja ettiä uusia eläimiä. Masai Mara oli ku suoraan luontodokkareista ja kuulin kokoajan taustalla avaran luonnon rauhallisen miesäänen selostamassa näkymää. Uskomattomia maisemia. Auringon laskun aikaan suunnattiin takas leirintäalueelle missä nuotionääressä istu Masai sotilaita, joka myöhemmin tanssi perinteisiä jorailuja ! Masait oli muutenkin kunnon väkeä. Naiset hoitaa kotia ja miehet paimentaa karjaa ja tappaa urosleijonia keihäillä. Nuo paimenet oli kans pirun siistejä ja näytti ku suoraan paremmastaki larpista punasine viittoineen ja keihäät kädessä villipetojen varalta.
Seuraavana aamuna lähdettiin kuuden jälkeen ku koetettiin nähdä auringonnousu. Kuitenkin oli tosi pilvistä eikä auringosta näkyny aamulla mitään. Kuitenkin ku päivä alkoi valjeta nähtiin lisää leijonia, mitkä oli nuoria uroksia tälläkertaa. Sit myös shakaaleja ja villisikoja. Bumbat oli kyl hauskoja ja niiden häntä heitti ympyrää miten sattuu ja juostessa sit se sojotti suoraan ylös. Auringonnousun jälkeen käytiin aamupalalla ja sen jälkeen lähdettiin kohti Kenian ja Tansaanian rajaa Masai joelle mistä löyty virtahepoja ja viis metrinen krokotiili ! Älyttömän iso, mieletön. Joella noustiin autosta ja mukaan lähti rangeri, joka kanto kivääriä eläinten varalta. Kaikki eläimet oli vaan niin hienoja ja oli rauhottavaa katella niiden rauhallisuutta.
Yks Masai Maran säännöistä oli, ettei Kenian ja Tansaanian rajaa saanu ylittää. En kyllä välttämättä usko et käytiin Tansaanian puolella vaikka kuskit vakaasti niin väittivätki. Oltiin nimittäin joen jälkeen menossa pikniklounaalle puun vajoon, mut ensimmäinen lounaspaikka oli varattu, niin jatkettiin matkaa seuraavalle, joka oppaitten mielestä oli jo Tansaanian aluetta. Oli tai ei, maisemat oli hienot ja leijonia pidin silmällä syödessäni.Ei onneks näkyny siinä vaiheessa. Toinen päivä oltiin kokonaan safarilla ja koetettiin bongailla loppuja The big fivestä, eli sarvikuonoo ja sitä leopardia, vaik saatettiin jo se nähdä. Ensimmäisellä kerralla oltiin turhan kaukana. Muut suuret oli vesipuhveli, leijona ja norsu, mitä nähtiin jokaista riittämiin. Sarvikuonoja tosin on oppaan mukaan vaan seittemän Marassa, niin ei ihme ettei niitä löydetty yli 1000 neliökilsan alueelta.
Sunnuntain päätteeks pysähdyttiin vielä perinteisessä Masai-heimon kylässä. Kylä oli rakennettu ympyrän muotoon ja perheitä kylässä asuu ymmärtämäni mukaan sen verran, mitä portteja kylän keskelle johtaa. Koko kylä vaihtaa paikkaa 9 vuoden välein termiittien takia ja vahat asumukset poltetaan. Pyörähdettiin yhdessä talossa ja eläin aitauksissa ja lopuks katottiin vaihteeks naisten tanssia. Masait on myös kovia kauppamiehiä. Juttelin siinä tanssin aikana 22-vuotiaan jäbän kanssa, joka oli jo kuulema ollu tappamassa kahta leijonaa. Hän halus myydä mulle yhtä leijonanhammaskoruaan ja pian huomasin et siinä oli viitisen muuta pyyppiä ympärillä leopardin ja gepardin hampaita ja kynsiä kädet täynnä. Ostin kuitenkin leijonanhampaan ja pari käsikorua ja sanoin että on rahat loppu etten pahota muiden kauppamiesten mieltä. Suurin häly ympäriltä hävis, mut se tuttu jäbä kuitenkin jäi siihen ja kysy et haluisinko käydä kuitenki vielä vaihtokauppaa. Hän tarjos vielä rannerenkaita ja erilaisia koriste-esineitä ja pyys jos mulla olis jotain vaatteita vaihtaa. Käveltiin sit leirintäalueelle ja tutustuin siinä matkalla vähän paremmin tähän Masai nuorukaiseen. Päästiin perille ja kävin rinkasta kaikkia turhia vaatteita ja vaihdoin 4 t-paitaa, pitkähihasen ja suorat housut kirahvinpäämaskiin ja pariin rannerenkaaseen :D
Maanantai ajeltiin Nairobiin ja matkalla puhkes rengas ja ajettiin Rift Valleyn läpi, missä oli komeet maisemat taas kerran. Nairobin rautatieasemalla hyvästelttin oppaat ja hypättiin yöjunaan, mikä toi melkein Mombasaan asti. Yöjunassa oli hienot illalliset ja aamupalat ja olin ensimmäistä kertaa ykkösluokan matkustaja. Joku 50km ennen Mombasaa vastaan tuleva juna oli jääny raiteille ja piti huikata taksi perille. Mombasan rantaviiva näyttää pitkälle ja rannalla on tuhat myyjää kaupittelemassa avaimenperiä ja mangoja. Tänä aamuna heräsin jo kuuden aikaan taas huonosti nukutun yön jälkeen. Lähdin sit aamulenkille rannalle ja törmäsin siellä Simon kalastajaan. Simon tahtoi välttämättä näyttää laskuveden aikaan merenelämää ja lähdin hänen kanssa sit merisafarille Intian valtamereen. Kahlattiin polvia myöten rannalla merenelävän keskellä ja Simon näytti kaikki merimakkarat, -tähdet, -hevoset, -agentit ja -viholliset. Mitä lie nimiä kaikilla oli ja toiseten päälle ei saanu astua lainkaan tai kuolee ja toisten päälle astuessa ne suihkautti musteet pihalle. Meduusa oli ainoa minkä tunnistin ja Nemo-kala jonka nimi oli vissiin mimu oikeesti. Vedessä merikasvien seassa kulki selvät polut, mitä pitkin käveltiin ja Simon ties tarkalleen missä mikin äyriäinen oli. Seurasit tarkkaan Simonin jalanjälkiä ku joka toinen eliö oli kuulema myrkyllinen.
Tänään on ollu muutenkin pilvinen päivä ja ollu vaihteeks rentoo olla tekemättä mitään. Illalla noi naiset pyys lähikuppilasta, jotta saisko ne Suomen jäkispelin näkyviin. Älytöntä :D No voi hitto kuvia en taas saanu laitettua eh ....
torstai 30. huhtikuuta 2009
Onko ruoho vihreempää aidan toisella puolen?
Noniin, Keniassa ollaan. Sunnuntaina aamulla lähdettiin täydellä bussilla kohti Keniaa ja matka kesti kutakuinkin koko päivän. Bussissa oli suht täyttä, välillä kuuma ja välillä kylmä. Mua ei pahemmin haitannu, mut huomasin siinä päivän mittaan et joitaki tais ottaa matkanteko hiukan päähän, mut perille päästiin turvallisesti. Rajan ylitys oli odotettua helpompaa ja rennommin täällä päästiin itänaapuriin kuin kotona Suomesa. Ensiks kirjauduttiin ulos Ugandasta ja se kävi yhdellä paperilla. Portista No Mans Landille ja Keniassa oli vastassa kaks paperia. Vaihdoin pimeesti dollareita, jotka kelpas ainoastaan viisumiin. Just kun laitoin passin, molemmat laput ja 25 dollaria luukusta sisään alko satamaan ja tervetuloa Keniaan :D Vain 15 minuttia odotelttiin viisumia ja toiset keltakuumekortin tarkistusta kunnes päästiin sadetta suojaan bussiin ja virallisesti sisään.
Kenia on yllättävän erilainen jo maisemiltaan kuin Uganda. Ugandassa ei oo niin tyypillisiä maisemia mitä media välittää Afrikasta, mut heti Kenian puolella näkee stereotypia Afrikkaa. Mikä toisaalta tuntu mukavalta. Samoin Kenia oli yleisesti paljon puhtaampi ja siistitympi kuin Uganda. Mutta sade se vaan jatko ja pian bussin kattoa rummutettiin aivan urakalla, kun alko satamaan sormenpään kokosia rakeita ja tavattoman lujaa. Rakeita sato veden seassa ja raekimpaleet kimpoili maasta metrin korkeuteen. Oli erikoista.
Kenia on myös huomattavasti vauraampi kuin Uganda ja hintataso on myös hiukan korkeempi. Hostellissa oli erikoista nähdä ittesä peilistä ja erikoista kuivata käsiä niiden pesemisen jälkeen. Pari ensimmäistä yötä oltiin St. Anna guest housessa, mut huomattiin jo maanantai iltapäivästä ku tultiin takas, että siivoojat oli tonkinu kaikki meidän laukut ja tuolta Tuulikilta oli pöllitty 70 euroo ja 50 dollaria sekä yhdeltä Uga opiskelijalta 40000 Ugandashillings. Tiistaina sit valitettiin ahkerasti ja saatiin onneks illalla rahat takas, mut guest house lähti vaihtoon. Nyt loppuaika yövytään Palmers Hotellissa ja mulla on täällä telkkari jee !
Niin siis tultiin aika Länsi-Keniaan ja maan kolmanneks suurimpaan kaupunkiin Kisumuun. Tän viikon on ollu intensiivikurssia ja luentojen aiheet on pyöriny Ugandan, Kenian ja Suomen terveydenhuollon ja koulutuksen ympärillä. Koko homma on mun makuun ehkä turhan hieno ja perus luentolöhöilyä on taas tullu hyvä annos. Erilaisia paperipelejä, ristikoita, piirustuksia tullu ja onneks oon kantanu myös tietokonetta mukana ja saanu takapenkin paikat joka päivä. Päivisin on ollu joku 15 powerpoint esitystä ja keskustelut päälle ! Mulla on kans oma PP show perjantaina omista kokemuksista täällä ja aikaa ritarilliset 5 minuttia ;-D Kurssille tuli myös muutamia opettajatätejä Suomesta ja sain viime perjantain iltasanomat käsiini heidän kautta. Hehe luin Nykäsen uudesta mirkusta, miksei kukaan oo kertonu?!?
Keskiviikkona käytiin seminaariväen kans tutustumassa vesivoimalaitokseen, mikä oli suht tylsä reissu. Mukava oli toisaalta nähdä noita maisemia. Ke iltana sit käytiin minisafarilla tässä Victoriajärven rannikolla ettimässä virtahepoja ! Ne on yleensä koko päivän vedessä, eikä niistä sillon tahdo nähdä muuta ku pään, mut pimeän tullen ne käy maalla syömässä ruohoo, niin lähdettiin puolen kaheksan aikaan bussilla. Hipot on äärimmäisen arkoja ja agressiivisia, mutta vaaroja kaihtamatta nähtiin ainaki 5 isoo ja pari poikasta virtahepoa ja ai että ne on lihavia :__D Lauantaiaamuna taas lähdetään kuuden aikaan aamulla kohti Masai Maraa, joka on parhaita safarimestoja koko maailmassa ja todennäkösesti bongailaan muutama muu rennohko eläin siellä.
Tähän asti on kuitenkin vaan melko ristiriitasia tunteita koko paikasta. Myös ihmiset täällä on hiukan länsimaisempia ku Ugandassa. Vieraat ihmiset on hiukan töykeämpiä ja sain myös heti turistiripulin ! Jäin siis tän päivän vierailusta pois ku olis ollu useampi tunti taas bussissa istumista. Toisaalta harmi, ku muut lähti just johonki riisiviljelmille ja Obaman synnyinkotiin, mut toisaalta taas mukavempi ripuloida vessaan ku housuun.. Saampahan oman vapaapäivän tosin muutaman sadan metrin säteellä vessoista. Onneks tulin tänne seminaarihotellille, mikä on suht Kisumun keskustassa et pääsee tuoho keskustaan. Eli ruoho voi kyl olla vihreämpää aidan toisella puolen, mut maistuu silti pahemmalta ! Toivottavasti oon sit lauantaiks tervehtyny tai pitää sit ainaki ottaa kunnon ummetus päälle. Ei ollu paljon mitään kummempia tapahtunu ni vähä tylsä juttu tuli..
Kenia on yllättävän erilainen jo maisemiltaan kuin Uganda. Ugandassa ei oo niin tyypillisiä maisemia mitä media välittää Afrikasta, mut heti Kenian puolella näkee stereotypia Afrikkaa. Mikä toisaalta tuntu mukavalta. Samoin Kenia oli yleisesti paljon puhtaampi ja siistitympi kuin Uganda. Mutta sade se vaan jatko ja pian bussin kattoa rummutettiin aivan urakalla, kun alko satamaan sormenpään kokosia rakeita ja tavattoman lujaa. Rakeita sato veden seassa ja raekimpaleet kimpoili maasta metrin korkeuteen. Oli erikoista.
Kenia on myös huomattavasti vauraampi kuin Uganda ja hintataso on myös hiukan korkeempi. Hostellissa oli erikoista nähdä ittesä peilistä ja erikoista kuivata käsiä niiden pesemisen jälkeen. Pari ensimmäistä yötä oltiin St. Anna guest housessa, mut huomattiin jo maanantai iltapäivästä ku tultiin takas, että siivoojat oli tonkinu kaikki meidän laukut ja tuolta Tuulikilta oli pöllitty 70 euroo ja 50 dollaria sekä yhdeltä Uga opiskelijalta 40000 Ugandashillings. Tiistaina sit valitettiin ahkerasti ja saatiin onneks illalla rahat takas, mut guest house lähti vaihtoon. Nyt loppuaika yövytään Palmers Hotellissa ja mulla on täällä telkkari jee !
Niin siis tultiin aika Länsi-Keniaan ja maan kolmanneks suurimpaan kaupunkiin Kisumuun. Tän viikon on ollu intensiivikurssia ja luentojen aiheet on pyöriny Ugandan, Kenian ja Suomen terveydenhuollon ja koulutuksen ympärillä. Koko homma on mun makuun ehkä turhan hieno ja perus luentolöhöilyä on taas tullu hyvä annos. Erilaisia paperipelejä, ristikoita, piirustuksia tullu ja onneks oon kantanu myös tietokonetta mukana ja saanu takapenkin paikat joka päivä. Päivisin on ollu joku 15 powerpoint esitystä ja keskustelut päälle ! Mulla on kans oma PP show perjantaina omista kokemuksista täällä ja aikaa ritarilliset 5 minuttia ;-D Kurssille tuli myös muutamia opettajatätejä Suomesta ja sain viime perjantain iltasanomat käsiini heidän kautta. Hehe luin Nykäsen uudesta mirkusta, miksei kukaan oo kertonu?!?
Keskiviikkona käytiin seminaariväen kans tutustumassa vesivoimalaitokseen, mikä oli suht tylsä reissu. Mukava oli toisaalta nähdä noita maisemia. Ke iltana sit käytiin minisafarilla tässä Victoriajärven rannikolla ettimässä virtahepoja ! Ne on yleensä koko päivän vedessä, eikä niistä sillon tahdo nähdä muuta ku pään, mut pimeän tullen ne käy maalla syömässä ruohoo, niin lähdettiin puolen kaheksan aikaan bussilla. Hipot on äärimmäisen arkoja ja agressiivisia, mutta vaaroja kaihtamatta nähtiin ainaki 5 isoo ja pari poikasta virtahepoa ja ai että ne on lihavia :__D Lauantaiaamuna taas lähdetään kuuden aikaan aamulla kohti Masai Maraa, joka on parhaita safarimestoja koko maailmassa ja todennäkösesti bongailaan muutama muu rennohko eläin siellä.
Tähän asti on kuitenkin vaan melko ristiriitasia tunteita koko paikasta. Myös ihmiset täällä on hiukan länsimaisempia ku Ugandassa. Vieraat ihmiset on hiukan töykeämpiä ja sain myös heti turistiripulin ! Jäin siis tän päivän vierailusta pois ku olis ollu useampi tunti taas bussissa istumista. Toisaalta harmi, ku muut lähti just johonki riisiviljelmille ja Obaman synnyinkotiin, mut toisaalta taas mukavempi ripuloida vessaan ku housuun.. Saampahan oman vapaapäivän tosin muutaman sadan metrin säteellä vessoista. Onneks tulin tänne seminaarihotellille, mikä on suht Kisumun keskustassa et pääsee tuoho keskustaan. Eli ruoho voi kyl olla vihreämpää aidan toisella puolen, mut maistuu silti pahemmalta ! Toivottavasti oon sit lauantaiks tervehtyny tai pitää sit ainaki ottaa kunnon ummetus päälle. Ei ollu paljon mitään kummempia tapahtunu ni vähä tylsä juttu tuli..
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Aikaansaannoksia !
Saatiin noin kuukaus sitten, sieltä Mpigistä lähdettäessä, idea, että kerättäs kaikki hiukan rahaa kasaan ja ostettas sinne Mpigin terveyskeskukseen hiukan uusia välineitä ja tarvikkeita, kun ne oli siellä kohtuuttoman huonot ja puutteelliset. Keskusteltiin silloin sen johtavan lääkärin kanssa asiasta ja se sano, että muun muassa nuo synnytyspöydät on tavattoman huonossa kunnossa. Ja sitä ne kyllä olikin. Toinen varsinainen puute oli jo tuolla keisarinleikkaus mellakassa mainitsema imu, joka siis oli kyllä olemassa, mut jalalla pumpattava ja varsin surkee. Päädyttiin kuitenkin siihen, että ensitilassa yritetään saada rahat tuohon synnytyspöytään ja jos se onnistuu niin katsotaan sit imua tai tippatelineitä jne.
Tuhannet kiitokset siis äidille, isälle ja Elli-Maijalle, Pekalle, Reetalle ja Oskulle, Tiitisille, Eskelisille, Häyrisille, Jatalle ja Osmolle, Mikolle ja Ritvalle, Matille ja Riitalle, Mirjalle ja Hannulle, Manulle ja Mimmille sekä Okun äm äl ällälle jokaisesta kympistä jonka lahjoititte. Sitä iloa on vaikea sanoilla kertoa, mikä hoitajien ja kätilöiden ilmeistä, huudoista ja halauksista välitty. Ja Suomesta varoja keräänty sen verran hyvin, että saatiin kaks uutta synnytyspöytää, kunnon imu teholle sekä muutamat kirurgin veitset Mpigiin sekä keskoskaappi tänne Kampalaan, Nsambyan sairaalaan.
Keskiviikko aamuna tuli ambulanssikuski Andrew hakemaan meitä ensin tuohon läheiseen sairaalatarvikkeiden varastomyymälään, josta sitten jatkettiin takas Mpigiin. Oli mukava nähdä entisitä tuttuja naamoja sekä ystävällisiä Mpigin kukkuloita. Sängyt oli tietenkin vielä paketissa niin ensitöikseen käytiin ihemettelemään, miten ne kootaan. Ohjeet oli surkeemmat ku Ikean hyllyissä, kun meillä oli vaan kuva niistä valmiina. Hetki ihmeteltiin ja kokeiltiin kunnes löyty oikea tyyli ja pian pöydät oli kasassa. Seuraavaks tietenkin purettiin ne taas kasaan, ku eihän ne mahtunu ovesta kokonaisena ! Perinteistä :D Vanhat synnytyspöydät lens pihalle ja siinä päivänvalossa ne näytti entistä kauheemmilta. Uudet sisälle ja limppareille.
Jos keskiviikko oli hyvä päivä niin oli kyllä torstaiki ! Siellä kehitysvammaisten lasten koululla oli loppumassa vuoden ensimmäinen jakso ja päätösjuhlat oli torstaina. Juhlathan oli tietenki urheilukilpailut: punaset vastaan siniset. Lajeja oli vaatimattomat 15 niin tytöillä kuin pojilla,sekä muutama joukkuelaji ja kaikki parissa tunnissa :D Hyvä hullunmylly päällä. Petangia, tikanheittoo, ilmapallonpuhallusta, 50m juoksu, 400m juoksut, 4x100m, 4x400m, pyörätuolilla 50m, tuolitanssi, hulahulavanne, käsipalloa ja köydenvetoa ! Oli kieltämättä sitä urheilujuhlan tuntua. Musiikki pauhas taustalla ja lapset tanssi ja tuuletti voittaessaan niinku olympialaisissa. Radan reunalla kannustettiin kurkku suorana ja radalla tönittiin ja taisteltiin voitosta hampaat irvessä. Käsipallossa filmattiin ja tuomaria haukuttiin. Lopulta mun tiimi eli siniset voitti parilla kymmenellä pisteellä.
Nyt alkaa harjottelut käymään täällä jo vähiin. Toukokuussa on vielä viikko jälellä Mulagon sairaalassa toimintaterapiaa seuraillen ja siitäki viikosta aattelin livistää jo torstaina aamulla reissuamaan, et saan edes melkein kokonaisen viikon vapaata. Sen viimesen viikon oon suunnitellu viettäväni tuolla Länsi-Ugandassa ku ei täällä kaikesta huolimatta oon niin paljoa tullu reissailtua, mitä aattelin aluks. Viikonloppusin olis kerenny oikeastaan vaan yhden vajaan päivän olla jossain perillä ja olis pitäny jo sit tulla takas Kampalaan. Mut lumihuippusent Rwenzori vuoristot haluan ainaki nähdä ja Murchison vesiputoukset !
Tuhannet kiitokset siis äidille, isälle ja Elli-Maijalle, Pekalle, Reetalle ja Oskulle, Tiitisille, Eskelisille, Häyrisille, Jatalle ja Osmolle, Mikolle ja Ritvalle, Matille ja Riitalle, Mirjalle ja Hannulle, Manulle ja Mimmille sekä Okun äm äl ällälle jokaisesta kympistä jonka lahjoititte. Sitä iloa on vaikea sanoilla kertoa, mikä hoitajien ja kätilöiden ilmeistä, huudoista ja halauksista välitty. Ja Suomesta varoja keräänty sen verran hyvin, että saatiin kaks uutta synnytyspöytää, kunnon imu teholle sekä muutamat kirurgin veitset Mpigiin sekä keskoskaappi tänne Kampalaan, Nsambyan sairaalaan.
Keskiviikko aamuna tuli ambulanssikuski Andrew hakemaan meitä ensin tuohon läheiseen sairaalatarvikkeiden varastomyymälään, josta sitten jatkettiin takas Mpigiin. Oli mukava nähdä entisitä tuttuja naamoja sekä ystävällisiä Mpigin kukkuloita. Sängyt oli tietenkin vielä paketissa niin ensitöikseen käytiin ihemettelemään, miten ne kootaan. Ohjeet oli surkeemmat ku Ikean hyllyissä, kun meillä oli vaan kuva niistä valmiina. Hetki ihmeteltiin ja kokeiltiin kunnes löyty oikea tyyli ja pian pöydät oli kasassa. Seuraavaks tietenkin purettiin ne taas kasaan, ku eihän ne mahtunu ovesta kokonaisena ! Perinteistä :D Vanhat synnytyspöydät lens pihalle ja siinä päivänvalossa ne näytti entistä kauheemmilta. Uudet sisälle ja limppareille.
Jos keskiviikko oli hyvä päivä niin oli kyllä torstaiki ! Siellä kehitysvammaisten lasten koululla oli loppumassa vuoden ensimmäinen jakso ja päätösjuhlat oli torstaina. Juhlathan oli tietenki urheilukilpailut: punaset vastaan siniset. Lajeja oli vaatimattomat 15 niin tytöillä kuin pojilla,sekä muutama joukkuelaji ja kaikki parissa tunnissa :D Hyvä hullunmylly päällä. Petangia, tikanheittoo, ilmapallonpuhallusta, 50m juoksu, 400m juoksut, 4x100m, 4x400m, pyörätuolilla 50m, tuolitanssi, hulahulavanne, käsipalloa ja köydenvetoa ! Oli kieltämättä sitä urheilujuhlan tuntua. Musiikki pauhas taustalla ja lapset tanssi ja tuuletti voittaessaan niinku olympialaisissa. Radan reunalla kannustettiin kurkku suorana ja radalla tönittiin ja taisteltiin voitosta hampaat irvessä. Käsipallossa filmattiin ja tuomaria haukuttiin. Lopulta mun tiimi eli siniset voitti parilla kymmenellä pisteellä.
Nyt alkaa harjottelut käymään täällä jo vähiin. Toukokuussa on vielä viikko jälellä Mulagon sairaalassa toimintaterapiaa seuraillen ja siitäki viikosta aattelin livistää jo torstaina aamulla reissuamaan, et saan edes melkein kokonaisen viikon vapaata. Sen viimesen viikon oon suunnitellu viettäväni tuolla Länsi-Ugandassa ku ei täällä kaikesta huolimatta oon niin paljoa tullu reissailtua, mitä aattelin aluks. Viikonloppusin olis kerenny oikeastaan vaan yhden vajaan päivän olla jossain perillä ja olis pitäny jo sit tulla takas Kampalaan. Mut lumihuippusent Rwenzori vuoristot haluan ainaki nähdä ja Murchison vesiputoukset !
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Korruptiota ja muita kommelluksia
Olin tulossa viime viikon tiistaina kahdeksan aikoihin takas hostellille kaupungilta ku jäin tuohon hostellin edestä kulevalle tielle ottamaan valokuvia ohikiitävistä autoista ja ihmisten silhueteistä autojen valoissa. Siirryin ojanpenkalle ja kävin kyykkyyn vision saatuani. Ehdin muutaman valokuvan ottaa ja asettaa kaikki säädöt kohdilleen ku ohi kävelee 10 hengen poliisipartio aseet olalla. Olin just nostamassa kameran silmälle ku viimenen herroista huomas mut kyykkimässä siinä ja huus jotain lugandaks. No tervehdin takasin iloisesti vielä luullessani ettei tässä nyt mitään kummempaa, valokuvia vaan otellaan. No koko röykkiö poliiseja lähesty yllättävän uhkaavasti ja nousin siinä muina miehinä ylös ja kävelin heitä vastaan.
Milläs asialla sitä täällä?!?! Onko maanomistajan lupa ottaa kuvia?!?! Näytäppä journalistipassi!!! Missä henkkarit!?!?
Häh!?
Niin mitäs varten sitä kyykitään tuolla varjossa?!?! Kenelles otat noita kuvia?!?!
Ihan itelleni huvikseen otan kuvia, ja en kyllä tienny et se olis laitonta..
Huvikses otat kuvia? Eihän kukaan ota ihan vain huvikseen kuvia! Läheppäs poika mukaan ni mennään asemalle tekemään selvitys koko hommasta..
No eihän siinä kymmentä poliisia vastaan paljoa ollu sanomista. Ja eihän me mihinkään asemalle oltu menossa vaan syrjäkujalle hiukan keskustelemaan. Poliisit tutki mun koko laukun ja kattelivat kameraa ja toista objektiivia melko pitkään. Pyytelin anteeks minkä ehdin ja sanoin ettei ollu tarkotus mitenkään salaa kuvata ketään ja autothan mua kiinnostaa ! Seuraavassa hetkessä kuulin, että oon pidätetty ja poliisipäällikkö otti puhelimen ja soitti partioauton hakemaan. Onneks olin lukenu madventuresin kirjan joku vuos sitten ja muistin sieltä tositarinoita korruptiosta, ja tiesin, et Uganda on myös suhteellisen korruptoitunu. Muistin, ettei lahjusten antamista saa suoraan ehdottaa kun siitä seuraa vain syyte lahjonnasta. Kysyin sit, että mitä vaihtoehtoja tässä nyt olis ku ei huvittas selliin mennä yöks? Tai voisko poliisisedät ystävällisesti kirjottaa sakkolapun minkä kävisin huomenna maksamassa. 15 min keskustelun jälkeen poliisipäällikkö sit sano vihdoin et jos annan jonkun pienen lahjan niin eiköhän se sit olis siinä. Kavoin kaikki setelit mitä taskusta löysin ja annoin et tuossa on kaikki vähä mitä opiskelijalta löytyy eli noin 35000 shillinkiä. VAIN 35000!?!?! NO ANNAS LASKEN....
Onneks tuo noin 12 euroo riitti koko jengille. Ja onneks herrat ei tajunnu mun suoraa vittuilua takas, kun olin antamassa 20 senttiä tippiä vielä taskun pohjalta. Ja onneks eivät ottaneet kameraa ja objektiiveja.. ja onneks oon hengissä! Vielä hengen edestä ei pelottanu mut kamera niitä kovasti kiinnosti. Ja kuvat piti piru vie poistaa. Oma vikahan se oli kun pimeällä liikkumisesta varoteltiin, mutta en kyllä uskonu että ensimmäinen vaara on liikkuvapoliisi.
Keskiviikko tais olla melko tavallinen työpäivä ja torstaina lintsasin vähä kun yöllä oli sen verran huono olo, etten saanu kunnolla nukutuks. Perjantaina sit oli viimenen päivä tuolla kehitysvammaisten lasten koululla. Päivä meni mukavasti, vein opettajille munffinsseja ja jouduin pitämään puheen opettajienhuoneessa. Opetin iltapäivästä kykeneville oppilaille pesistä ja pelattiinki hiukan mukautetuilla säännöillä. Kenttä tehtiin kuivuneista banaanipuun, tai mikä se palmu onkaan, lehdistä ja hauskaa oli. Perjantai iltana käytiin sit kansallisteatterissa.
To love is to die näytelmää en kyllä suosittele kovinkaan monelle. Se oli suhteettoman huono, mut hienoimpia kulttuurikokemuksia silti. Ensimmäinen puoliaika oli itse näytelmä. Näytelmä kerto kuninkaasta, joka oli menossa naimisiin. Tuleva kuningatar oli taas rakastunu kuitenkin kuninkaan parhaaseen ystävään, pääministeriin, joka taas oli rakastunu kuninkaan siskoon. Lopuks prinsessaa lukuunottamatta kaikki kuoli? Toisella puoliajalla tuli vaan playback lauluesityksiä toinen toisensa perään. Viikonloppu taas meni varsin rauhallisesti edelliseen nähden. Kiertelin Kampalan nähtävyyksiä ja sunnuntaina poltin taas pohkeet auringossa. Sunnuntai oli hiton kuuma, jotain satanelkyt astetta !
Nyt kuluva viikko menee Nsambyan sairaalassa fysioterapian vastaanotolla. Viikon päästä pitäs olla sit jo Keniassa, jossa menee ensimmäinen viikko jollain intensiivikurssilla ja toinen lomaviikko Keniaa kierrellen. Jotain perus safareita jne. Onko Suomessa jo kesä?
Milläs asialla sitä täällä?!?! Onko maanomistajan lupa ottaa kuvia?!?! Näytäppä journalistipassi!!! Missä henkkarit!?!?
Häh!?
Niin mitäs varten sitä kyykitään tuolla varjossa?!?! Kenelles otat noita kuvia?!?!
Ihan itelleni huvikseen otan kuvia, ja en kyllä tienny et se olis laitonta..
Huvikses otat kuvia? Eihän kukaan ota ihan vain huvikseen kuvia! Läheppäs poika mukaan ni mennään asemalle tekemään selvitys koko hommasta..
No eihän siinä kymmentä poliisia vastaan paljoa ollu sanomista. Ja eihän me mihinkään asemalle oltu menossa vaan syrjäkujalle hiukan keskustelemaan. Poliisit tutki mun koko laukun ja kattelivat kameraa ja toista objektiivia melko pitkään. Pyytelin anteeks minkä ehdin ja sanoin ettei ollu tarkotus mitenkään salaa kuvata ketään ja autothan mua kiinnostaa ! Seuraavassa hetkessä kuulin, että oon pidätetty ja poliisipäällikkö otti puhelimen ja soitti partioauton hakemaan. Onneks olin lukenu madventuresin kirjan joku vuos sitten ja muistin sieltä tositarinoita korruptiosta, ja tiesin, et Uganda on myös suhteellisen korruptoitunu. Muistin, ettei lahjusten antamista saa suoraan ehdottaa kun siitä seuraa vain syyte lahjonnasta. Kysyin sit, että mitä vaihtoehtoja tässä nyt olis ku ei huvittas selliin mennä yöks? Tai voisko poliisisedät ystävällisesti kirjottaa sakkolapun minkä kävisin huomenna maksamassa. 15 min keskustelun jälkeen poliisipäällikkö sit sano vihdoin et jos annan jonkun pienen lahjan niin eiköhän se sit olis siinä. Kavoin kaikki setelit mitä taskusta löysin ja annoin et tuossa on kaikki vähä mitä opiskelijalta löytyy eli noin 35000 shillinkiä. VAIN 35000!?!?! NO ANNAS LASKEN....
Onneks tuo noin 12 euroo riitti koko jengille. Ja onneks herrat ei tajunnu mun suoraa vittuilua takas, kun olin antamassa 20 senttiä tippiä vielä taskun pohjalta. Ja onneks eivät ottaneet kameraa ja objektiiveja.. ja onneks oon hengissä! Vielä hengen edestä ei pelottanu mut kamera niitä kovasti kiinnosti. Ja kuvat piti piru vie poistaa. Oma vikahan se oli kun pimeällä liikkumisesta varoteltiin, mutta en kyllä uskonu että ensimmäinen vaara on liikkuvapoliisi.
Keskiviikko tais olla melko tavallinen työpäivä ja torstaina lintsasin vähä kun yöllä oli sen verran huono olo, etten saanu kunnolla nukutuks. Perjantaina sit oli viimenen päivä tuolla kehitysvammaisten lasten koululla. Päivä meni mukavasti, vein opettajille munffinsseja ja jouduin pitämään puheen opettajienhuoneessa. Opetin iltapäivästä kykeneville oppilaille pesistä ja pelattiinki hiukan mukautetuilla säännöillä. Kenttä tehtiin kuivuneista banaanipuun, tai mikä se palmu onkaan, lehdistä ja hauskaa oli. Perjantai iltana käytiin sit kansallisteatterissa.
To love is to die näytelmää en kyllä suosittele kovinkaan monelle. Se oli suhteettoman huono, mut hienoimpia kulttuurikokemuksia silti. Ensimmäinen puoliaika oli itse näytelmä. Näytelmä kerto kuninkaasta, joka oli menossa naimisiin. Tuleva kuningatar oli taas rakastunu kuitenkin kuninkaan parhaaseen ystävään, pääministeriin, joka taas oli rakastunu kuninkaan siskoon. Lopuks prinsessaa lukuunottamatta kaikki kuoli? Toisella puoliajalla tuli vaan playback lauluesityksiä toinen toisensa perään. Viikonloppu taas meni varsin rauhallisesti edelliseen nähden. Kiertelin Kampalan nähtävyyksiä ja sunnuntaina poltin taas pohkeet auringossa. Sunnuntai oli hiton kuuma, jotain satanelkyt astetta !
Nyt kuluva viikko menee Nsambyan sairaalassa fysioterapian vastaanotolla. Viikon päästä pitäs olla sit jo Keniassa, jossa menee ensimmäinen viikko jollain intensiivikurssilla ja toinen lomaviikko Keniaa kierrellen. Jotain perus safareita jne. Onko Suomessa jo kesä?
.jpg)
.jpg)
.jpg)
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Adrenaliinipääsiäinen
Suomessa viettämistä pääsiäisistä en muista kyllä juuri mitään. Joskus pienenä tahdoin olla zorro virpoessa naapureita. Viime vuoden pääsiäisestä ei oo mitään hajua, mut tän vuoden pääsiäinen jäi kyllä mieleen ! Lähdettiin seittämän aikoihin pitkänäperjantaina matatulla kohti Jinjaa ja matka lähti odotetusti, tai siis odotellen. Ajettiin ensin kiireellä Kampalan keskustaan odottelemaan muutama tunti, että paikalle ilmaantuu loputkin Jinjaan lähtevät. Perjantai meni oikeastaan vain Niiliä ihastellen ja ostin muutaman aika pienen t-paidan, ku unohdin niitä ottaa mukaan.
Yövyttiin 14 hengen dormissa Adriftin päämajassa ja aikamoinen mekkala siellä oli joka ilta ja aamu. Tosin apinat piti pahempaa meteliä aina aamuisin juoksennellessaan siinä katolla. Paikka oli muuten kyllä tosi hyvä ja ai että mikä kuuma ja paineikas suihku siellä oli ! Sai hyvän muiston taas kunnon suihkuista, ku ensimmäisen kerran täällä ollessa tuli oikeesti lämmintä vettä. Leirintäalue oli rakennettu Niilin ensimetreille hyvän rantatörmän päälle ja aamupalaa oli mukava nauttia terassilla joen pauhua kuunnellen.
Lauantaina sit pääs hommiin ! Valmistauduttiin aamupalalla kokopäivän kosken laskuun. Paikalle tuli hulluna porukkaa, kun kaikilla oli lomaa ja kiire näky valmisteluissa. Kypäriä, pelastusliivejä ja meloja kannettiin varastosta pihamaalle ja porukka keräänty kuuntelemaan ohjeita. Kaikki irtaimisto; kellot, kengät, silmälasit, korut, äidit ja tyttöystävät käskettiin jättää leirintäalueelle ku muuten niitä ei päivän päätteeks tulis näkemään, Niili kuulema syö mitä vain. Päivän aikana oli tarkotus laskea 32 km kymmenen hengen lautoilla. Kun kaikki tavarat oli jätetty rannalle, oltiinki jo vesillä ja saamassa jatko-ohjeistusta. Yhteensä yheksän lauttaa, kaks pelastuslauttaa ja joku kakstoista pelastuskajaakkia lähti rannasta, isoin porukka pitkiin aikoihi.
Meidän lauttaan sattu onneks hyvä Englantilainen Klark Kent oppaaks ja se laitto kärkipaikalle melomaan. Klark oli ollu 5 vuotta koskenlaskuoppaana ympäri maailmaa ja nyt viimeset puol vuotta Niilillä. Klark opetti perushommat, että mitä tehdä jos lautta kääntyy ympäri, miten kääntää lautta takas oikein päin, miten päästä takas lautalle, mitä jos ei pääsekkää takas lautalle jne. Ensimmäiseen pieneen koskeen hypättiin pois lautalta ihan vaan kokeiluks, että miltä tuntuu mennä virran mukana ja aaltoja päin. Hyvältä ! Autettiin toisemme takas lautalle ja jatkettiin melomista. Ensimmäinen kunnon koski piti hyvää meteliä edellä.
Kosket kuulema luokitellaan 1-6 niiden vaikeustason mukaan, ykkönen on paikallaan olevaa vettä ja kutonen on kuolema. Jos kutos tason kosken joku laskee, niin se tippuu vitoseks. Laskettiin päivän aikana koskia kakkosesta vitoseen ja huipua oli ! Parasta oli kuunnella koskea just ennenku melottiin siihen. Vitosen kosket piti niin kovaa meteliä et alko aina kusettamaan. Ensimmäinen koski oli Donald Duck ja se oli kuulema sen verran kivikkoinen, että oli parempi koettaa pysyä veneessä. Hyvät tärskyt tuli jokaisesta aallosta. Vitosen kosket oli huippuja ja pari kertaa meillä kaatu lautta ja kaikki huuhtoutu virran mukana eteenpäi. Yks nelosen koski oli hullu missä piti keskellä sitä koskea ja pauhetta koettaa meloa vaan täysillä eteen päin, että pääsee vitosen putoukselle. Kolme lauttaa yheksästä pääs ja me tietenki ensimmäisenä. Vaikee koettaa selittää miten sairasta ja siistiä se oli. Join puoli Niilia ja kynnet lohkeili kun meloessa ne jäi veneen saumoihin ja veri roisku !
Kesken päivän pysähdyttiin saarelle syömään lounasta. Ruoka maistu niin mahtavalle, mut sit alko satamaan vettä ja lujaa. Ruokailun jälkeen jatkettiin mahtavassa kaatosateessa melomista ja kun tuli törkeen kylmä niin hypättiin +26 asteiseen Niiliin lämmittelemään ja vellottiin virran mukana kohti seuraavaa aallokkoa. Kaiken kaikkiaan laskettiin yhteensä 9 kunnon koskea. Iltapäivällä oli koskien välillä enemmän melomista, muttei se menoa haitannu. Välillä huilailtiin ja jostain ilmesty tikkarit kaikille, jotta jaksettiin taas hiukan eteenpäi. Klark onneks nappas koko pussillisen ni syötiin niitä tikkareita loppumatka. Perille päästyä alko jo hämärtämään, mut tarjolla oli grillikepakoita ja virvokkeita. Mahtavasti järjestetty koko juttu. Ilta meni sit hiukan rellestäen.
Sunnuntaina oli tarkotus mennä päivän kestävälle kajaakkikurssille, missä oltais yksinään laskettu kaajakeilla iisimpiä koskia, mut aamulla sato niin ikävästi ettei sit lähdetty. Meinasin mennä ehkä myöhemmin siihe. Lauantain laskuilla mukana ollut, Keniassa asuva 50v, Charlotta oli lähdössä siinä aamulla takas Niiliin sellasella lainelaudalla. Innostuin samassa siitä hommasta ja olin jo lähdössä mukaan, mut kuulinki ettei niitä lautoja ookkaan enää jälellä. Siihenki pitää mennä vielä myöhemmin. No pakko oli jotain keksiä niin lähdin sit takas koskenlaskuun, mutta vaan puolikkaaks päiväks. Opas ei ollu tälläkertaa yhtä mainio, eikä ollu kyllä ryhmäkään. Meloessa ei kukaan pysyny rytmissä ja vähän väliä edessä ja takana istuvat hakkas mua sormille. Tulipahan ainaki jännitystä niihin koskiin. Ensimmäiset kosket meni mukavasti, mut sit ensimmäisessä vitosen koskessa lautta kaatu ja kaikki oltiin taas virran viemiä. Kun pääsin pyörteistä takas pinnalle huomasin, et siinä vieressä kelluu pelokkaan näkönen tukevahko rouva silmät kiinni ja happea haukkoen. Huusin sille et aukaseen silmät, pitää suun kiinni ja nauttii kyydistä, muttei se tehny muuta ku tarras mua olkapäästä ja kiipes mun päälle ! Painuin tietenki kevyempänä pinnan alle. Kun pääsin toistamiseen pinnalle nappasin rouvaa pelastusliiveistä kiinni ja lähdin uimaan lähintä pelastuskajaakkia kohti. Loppu meniki mukavasti.
Kuitenkaan puolenpäivän koskenlasku ei enää tuottanu samanlaista adrenaliinipuuskaa ku launatain kokopäivänen niin hyppäsin vielä benjin iltapäivällä. 45 metriä ja kunnon dippaus Niiliin ! Hitto että pelotti siinä tornissa seisoessa, ku mua ennen hyppäävä tyttö jänisti siinä jonkun 5 minuttia ennenku hyppäs. Kuitenki hyppäyttäjät osas hommansa ja sai siinä valmistellessa hiukan rennomman olon. Pyyhe jalkojen ympärille, kiipeilyliinalla kiristettiin ja tehtiin lenkki johon köysi laitettiin kiinni. Parasta oli hivuttautua siihen tornin reunalle, niin et varpaat oli reunan yli ja päästää kaiteista irti. Toinen niistä jäbistä sano ettei kannata kattoo alas ennenku hyppää ja koetin pitää silmät maisemissa kiinni. 3-2-1 benjii ja pääedellä alas. Hyvin ne osas homman ja mitotti niin, et rintaa myöten kävi veden alla ja sit pari jälkipomppua ja kaikki oli nopeesti ohi. Hyvä tärinä oli jälkeenpäin. Koskenlaskusta pitäs saada vielä kuvia ja video myöhemmin ! Hyvä pääsiäinen, hyvä työharjottelu :D
Yövyttiin 14 hengen dormissa Adriftin päämajassa ja aikamoinen mekkala siellä oli joka ilta ja aamu. Tosin apinat piti pahempaa meteliä aina aamuisin juoksennellessaan siinä katolla. Paikka oli muuten kyllä tosi hyvä ja ai että mikä kuuma ja paineikas suihku siellä oli ! Sai hyvän muiston taas kunnon suihkuista, ku ensimmäisen kerran täällä ollessa tuli oikeesti lämmintä vettä. Leirintäalue oli rakennettu Niilin ensimetreille hyvän rantatörmän päälle ja aamupalaa oli mukava nauttia terassilla joen pauhua kuunnellen.
Lauantaina sit pääs hommiin ! Valmistauduttiin aamupalalla kokopäivän kosken laskuun. Paikalle tuli hulluna porukkaa, kun kaikilla oli lomaa ja kiire näky valmisteluissa. Kypäriä, pelastusliivejä ja meloja kannettiin varastosta pihamaalle ja porukka keräänty kuuntelemaan ohjeita. Kaikki irtaimisto; kellot, kengät, silmälasit, korut, äidit ja tyttöystävät käskettiin jättää leirintäalueelle ku muuten niitä ei päivän päätteeks tulis näkemään, Niili kuulema syö mitä vain. Päivän aikana oli tarkotus laskea 32 km kymmenen hengen lautoilla. Kun kaikki tavarat oli jätetty rannalle, oltiinki jo vesillä ja saamassa jatko-ohjeistusta. Yhteensä yheksän lauttaa, kaks pelastuslauttaa ja joku kakstoista pelastuskajaakkia lähti rannasta, isoin porukka pitkiin aikoihi.
Meidän lauttaan sattu onneks hyvä Englantilainen Klark Kent oppaaks ja se laitto kärkipaikalle melomaan. Klark oli ollu 5 vuotta koskenlaskuoppaana ympäri maailmaa ja nyt viimeset puol vuotta Niilillä. Klark opetti perushommat, että mitä tehdä jos lautta kääntyy ympäri, miten kääntää lautta takas oikein päin, miten päästä takas lautalle, mitä jos ei pääsekkää takas lautalle jne. Ensimmäiseen pieneen koskeen hypättiin pois lautalta ihan vaan kokeiluks, että miltä tuntuu mennä virran mukana ja aaltoja päin. Hyvältä ! Autettiin toisemme takas lautalle ja jatkettiin melomista. Ensimmäinen kunnon koski piti hyvää meteliä edellä.
Kosket kuulema luokitellaan 1-6 niiden vaikeustason mukaan, ykkönen on paikallaan olevaa vettä ja kutonen on kuolema. Jos kutos tason kosken joku laskee, niin se tippuu vitoseks. Laskettiin päivän aikana koskia kakkosesta vitoseen ja huipua oli ! Parasta oli kuunnella koskea just ennenku melottiin siihen. Vitosen kosket piti niin kovaa meteliä et alko aina kusettamaan. Ensimmäinen koski oli Donald Duck ja se oli kuulema sen verran kivikkoinen, että oli parempi koettaa pysyä veneessä. Hyvät tärskyt tuli jokaisesta aallosta. Vitosen kosket oli huippuja ja pari kertaa meillä kaatu lautta ja kaikki huuhtoutu virran mukana eteenpäi. Yks nelosen koski oli hullu missä piti keskellä sitä koskea ja pauhetta koettaa meloa vaan täysillä eteen päin, että pääsee vitosen putoukselle. Kolme lauttaa yheksästä pääs ja me tietenki ensimmäisenä. Vaikee koettaa selittää miten sairasta ja siistiä se oli. Join puoli Niilia ja kynnet lohkeili kun meloessa ne jäi veneen saumoihin ja veri roisku !
Kesken päivän pysähdyttiin saarelle syömään lounasta. Ruoka maistu niin mahtavalle, mut sit alko satamaan vettä ja lujaa. Ruokailun jälkeen jatkettiin mahtavassa kaatosateessa melomista ja kun tuli törkeen kylmä niin hypättiin +26 asteiseen Niiliin lämmittelemään ja vellottiin virran mukana kohti seuraavaa aallokkoa. Kaiken kaikkiaan laskettiin yhteensä 9 kunnon koskea. Iltapäivällä oli koskien välillä enemmän melomista, muttei se menoa haitannu. Välillä huilailtiin ja jostain ilmesty tikkarit kaikille, jotta jaksettiin taas hiukan eteenpäi. Klark onneks nappas koko pussillisen ni syötiin niitä tikkareita loppumatka. Perille päästyä alko jo hämärtämään, mut tarjolla oli grillikepakoita ja virvokkeita. Mahtavasti järjestetty koko juttu. Ilta meni sit hiukan rellestäen.
Sunnuntaina oli tarkotus mennä päivän kestävälle kajaakkikurssille, missä oltais yksinään laskettu kaajakeilla iisimpiä koskia, mut aamulla sato niin ikävästi ettei sit lähdetty. Meinasin mennä ehkä myöhemmin siihe. Lauantain laskuilla mukana ollut, Keniassa asuva 50v, Charlotta oli lähdössä siinä aamulla takas Niiliin sellasella lainelaudalla. Innostuin samassa siitä hommasta ja olin jo lähdössä mukaan, mut kuulinki ettei niitä lautoja ookkaan enää jälellä. Siihenki pitää mennä vielä myöhemmin. No pakko oli jotain keksiä niin lähdin sit takas koskenlaskuun, mutta vaan puolikkaaks päiväks. Opas ei ollu tälläkertaa yhtä mainio, eikä ollu kyllä ryhmäkään. Meloessa ei kukaan pysyny rytmissä ja vähän väliä edessä ja takana istuvat hakkas mua sormille. Tulipahan ainaki jännitystä niihin koskiin. Ensimmäiset kosket meni mukavasti, mut sit ensimmäisessä vitosen koskessa lautta kaatu ja kaikki oltiin taas virran viemiä. Kun pääsin pyörteistä takas pinnalle huomasin, et siinä vieressä kelluu pelokkaan näkönen tukevahko rouva silmät kiinni ja happea haukkoen. Huusin sille et aukaseen silmät, pitää suun kiinni ja nauttii kyydistä, muttei se tehny muuta ku tarras mua olkapäästä ja kiipes mun päälle ! Painuin tietenki kevyempänä pinnan alle. Kun pääsin toistamiseen pinnalle nappasin rouvaa pelastusliiveistä kiinni ja lähdin uimaan lähintä pelastuskajaakkia kohti. Loppu meniki mukavasti.
Kuitenkaan puolenpäivän koskenlasku ei enää tuottanu samanlaista adrenaliinipuuskaa ku launatain kokopäivänen niin hyppäsin vielä benjin iltapäivällä. 45 metriä ja kunnon dippaus Niiliin ! Hitto että pelotti siinä tornissa seisoessa, ku mua ennen hyppäävä tyttö jänisti siinä jonkun 5 minuttia ennenku hyppäs. Kuitenki hyppäyttäjät osas hommansa ja sai siinä valmistellessa hiukan rennomman olon. Pyyhe jalkojen ympärille, kiipeilyliinalla kiristettiin ja tehtiin lenkki johon köysi laitettiin kiinni. Parasta oli hivuttautua siihen tornin reunalle, niin et varpaat oli reunan yli ja päästää kaiteista irti. Toinen niistä jäbistä sano ettei kannata kattoo alas ennenku hyppää ja koetin pitää silmät maisemissa kiinni. 3-2-1 benjii ja pääedellä alas. Hyvin ne osas homman ja mitotti niin, et rintaa myöten kävi veden alla ja sit pari jälkipomppua ja kaikki oli nopeesti ohi. Hyvä tärinä oli jälkeenpäin. Koskenlaskusta pitäs saada vielä kuvia ja video myöhemmin ! Hyvä pääsiäinen, hyvä työharjottelu :D
Muutama vanha ja uudempi kuva !
Joku maisema
Vertailtiin haukkoja
Palapelipoika
Nukkuvat oppilaat
Ryhmahenki
This is Africa
Valituntibiljardit
Maalailut
3, 2, 1, Bungee
Niles Specialkeskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Kuuma !
Rutiinit alkaa jo Mengon koululla ja Kampalassa yleensäkin löytymään. Kahdeksan aikoihin painan torkkua muutamaan otteeseen ennen hampaiden pesua ja aamiaista. Oon aina inhonnu Weetabix mainoksia ja sen takia karttanu niitä, mut Weetabixit on hullun hyviä makumaitojen kans. Koululla sit yheksältä ensimmäinen tunti on heräilyä, ja kirjottelen yleensä jotain olevinaan tärkeän näkösenä paperille, hyvä kun kukaan ei ymmärrä suomea niin voi rauhassa kirjotella ja väittää sit kouluhommiks. Onneks nää Ugandalaiset toimintaterapian opiskelijatkaan ei oo mitään kovin ahkeria ja nekin haukottelee suureen ääneen aina aamusin. Kunhan hiukan heräillään ni yleensä keskustellaan joku tunti suomen ja ugandan eroista ja yhtäläisyyksistä; opiskelusta, koulutuksesta, perheen perustamisesta, liikenteestä, toimintaterapiasta jne. Sit on pari tuntia yleensä luokissa, tarkkaillen, auttaen, arvioiden jne. Oon tehny täällä paikallisen alkuarvioinnin kahdelle asiakkaalle ja suunnitellu ja alkanu toteuttaa niille terapiaa, mut pääasiallisesti pitäs tarkkailla lasten ympäristöä ja kuinka se vaikuttaa heidän hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Perus kouluhommia.
Luokissa hengailun välillä on teehetki. Yhden aikaan oppilaat menee lounaalle toisiaan avustaen. Yhteishenki on muutenkin koululla aika korkealla. Oppilaat auttaa toisiaan aamuisin aamutoimissa, päivällä luokissa työskennellessä, ruokailuissa kykenevät tarjoilee kykenemättömille ja välillä työnnetään pyörätuolissa toisiaan vessaan. Omat kainalosauvat saa hyvin asetettua pyörätuolin kahvoihin ja pyörätuoli antaa tarpeeks tukea, joten et omia sauvojasi tarttee. Lounaan jälkeen oppilailla on välitunti ja työntekijöillä lounas. Oman lounaan jälkeen yleensä lapsia valuu terapiatilaan ja lelukaappi ammottaa tyhjyyttään. Suurin osa lapsista häädetään ulos tilasta, mut terapialapset saa jäädä leikkimään. Eilen rakensin toisen mun asiakkaan kanssa palikoista morotrcarin ja se oli hauskaa. Tällä pojalla on CP-vamma ja kaikki raajat hiukan spastisia eli jähmeitä. Harjoiteltiin siinä rakennellessa käsien yhteistyötä ja hyvin se lähti käyntiin, mut vähän häntä tais turhauttaa välillä oikeen käden kömpelyys ja palikoitten lenteleminen. Työpäivät loppuu siinä neljän ja kuuden välillä, vähän miten jaksaa. Tänään meni puol kuuteen ja täydessä touhussa.
Noiden ugandalaisten opiskelijoiden kanssa on ollu varsin viihtyisää ja rentoa. Kennethin kans oon ollu eniten tekemisissä. Se laitto mut ensimmäisellä viikolla kirjottamaan tavoitteet koko harjoittelulle ja tarkisti ne :D Sen jälkeen sillä on vähä ote löystyny ja yleensä löydän sen nukkumasta jostain nurkasta. Täällä on kaikki muuten kovia nukkumaan. Aina laitetaan pitkäks kunhan on vaan mahdollista ! Niin Kenny on rento Manchesrter United fani. Niinku Ashrefkin, keskimmäinen. Asterf on ehdolla johonkin kouluvaltuustoon ja annoin sille vinkkejä ku se suunnitteli omaa flaijeria jaettavaks. Kolmas jäbä on muslimi, Juma ja hän rukoilee aina oven takana ! Juma on muutenkin tunnollisin opiskelija meistä kaikista ja tekee ihan hullunlailla töitä. Muutenkin näillä on täällä paljon rankempia harjotteluja kun suomessa on totuttu. Neljän viikon aikana jokaiselle on asetettu tavoitteeks 15 asiakasta, mikä on mun mielestä aika kohtuuttomasti. Ite ajattelin pärjätä näillä kahdella. Tänään olis tarkotus mennä noiden koululle kattomaan Championsh Liigaa.
Vaihdoin hostellia viikon alusta ja nyt asun vaiheeks yksikseni. Varsin mukavaa vaihtelua ja virkistävää olla yksikseen illat ja käydä rauassa keskustassa, eikä tarttee mennä muiden mukana. Nyt pääsiäis viikonlopuks ollaan menossa porukalla Jinjaan, mikä on Ugandan kakkos kaupunki. Jinja ja niilin alkukuohut, joihin on tarkotus mennä koskenlaskuun. Koetan kans ettiä niitä kiipeilymestoja sieltä. Muutenkin Jinjassa on kirjojen mukaan paljon tekemistä. Melomisia ja ratsastuksia jne. Vaikuttaa ok. Auringonlaskut täällä on sanomattakin selviä. Hineitä ja sellasta. Mitäs vielä. Aika on menny kyl mukavalla vauhdilla. Välillä on huonompia päiviä ja välillä parempia sen suhteen. Sellasta.
Luokissa hengailun välillä on teehetki. Yhden aikaan oppilaat menee lounaalle toisiaan avustaen. Yhteishenki on muutenkin koululla aika korkealla. Oppilaat auttaa toisiaan aamuisin aamutoimissa, päivällä luokissa työskennellessä, ruokailuissa kykenevät tarjoilee kykenemättömille ja välillä työnnetään pyörätuolissa toisiaan vessaan. Omat kainalosauvat saa hyvin asetettua pyörätuolin kahvoihin ja pyörätuoli antaa tarpeeks tukea, joten et omia sauvojasi tarttee. Lounaan jälkeen oppilailla on välitunti ja työntekijöillä lounas. Oman lounaan jälkeen yleensä lapsia valuu terapiatilaan ja lelukaappi ammottaa tyhjyyttään. Suurin osa lapsista häädetään ulos tilasta, mut terapialapset saa jäädä leikkimään. Eilen rakensin toisen mun asiakkaan kanssa palikoista morotrcarin ja se oli hauskaa. Tällä pojalla on CP-vamma ja kaikki raajat hiukan spastisia eli jähmeitä. Harjoiteltiin siinä rakennellessa käsien yhteistyötä ja hyvin se lähti käyntiin, mut vähän häntä tais turhauttaa välillä oikeen käden kömpelyys ja palikoitten lenteleminen. Työpäivät loppuu siinä neljän ja kuuden välillä, vähän miten jaksaa. Tänään meni puol kuuteen ja täydessä touhussa.
Noiden ugandalaisten opiskelijoiden kanssa on ollu varsin viihtyisää ja rentoa. Kennethin kans oon ollu eniten tekemisissä. Se laitto mut ensimmäisellä viikolla kirjottamaan tavoitteet koko harjoittelulle ja tarkisti ne :D Sen jälkeen sillä on vähä ote löystyny ja yleensä löydän sen nukkumasta jostain nurkasta. Täällä on kaikki muuten kovia nukkumaan. Aina laitetaan pitkäks kunhan on vaan mahdollista ! Niin Kenny on rento Manchesrter United fani. Niinku Ashrefkin, keskimmäinen. Asterf on ehdolla johonkin kouluvaltuustoon ja annoin sille vinkkejä ku se suunnitteli omaa flaijeria jaettavaks. Kolmas jäbä on muslimi, Juma ja hän rukoilee aina oven takana ! Juma on muutenkin tunnollisin opiskelija meistä kaikista ja tekee ihan hullunlailla töitä. Muutenkin näillä on täällä paljon rankempia harjotteluja kun suomessa on totuttu. Neljän viikon aikana jokaiselle on asetettu tavoitteeks 15 asiakasta, mikä on mun mielestä aika kohtuuttomasti. Ite ajattelin pärjätä näillä kahdella. Tänään olis tarkotus mennä noiden koululle kattomaan Championsh Liigaa.
Vaihdoin hostellia viikon alusta ja nyt asun vaiheeks yksikseni. Varsin mukavaa vaihtelua ja virkistävää olla yksikseen illat ja käydä rauassa keskustassa, eikä tarttee mennä muiden mukana. Nyt pääsiäis viikonlopuks ollaan menossa porukalla Jinjaan, mikä on Ugandan kakkos kaupunki. Jinja ja niilin alkukuohut, joihin on tarkotus mennä koskenlaskuun. Koetan kans ettiä niitä kiipeilymestoja sieltä. Muutenkin Jinjassa on kirjojen mukaan paljon tekemistä. Melomisia ja ratsastuksia jne. Vaikuttaa ok. Auringonlaskut täällä on sanomattakin selviä. Hineitä ja sellasta. Mitäs vielä. Aika on menny kyl mukavalla vauhdilla. Välillä on huonompia päiviä ja välillä parempia sen suhteen. Sellasta.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Kala kukosta
Kello kolmen ruuhka,
Toissa ihan sikana
Wasswa oottelee ruokaa
Pyoratuoliviritys
Perinteinen etsi olli jaliskentalta kuva
ja ne synnytyspoytakuvat
torstai 2. huhtikuuta 2009
Kampaa lasta !!
Se mikä Kampalassa aiemmin vihastutti niin nyt se ihastuttaa. Nimittäin ruuhkat. Aamuinen mopotaksikyyti on niin hienoo ja tarkkaa ajoa. Kadut on täynnä matatuja, henkilöautoja mottorpipyöriä, polkupyöriä, jalankulkijoita, liikennepoliiseja ja kaiken keskellä oon mie, bodabodan tarakalla. Kaikista nössöimmän näköset kuskit ajaa kaikista villeimmin. Mulla on ollu vaan nössön näkösiä kuskeja! Joka kerta ihmettelen uudelleen miten ihmeessä sen ruuhkan läpi pääsee pujottelemaan kevarilla ja niin ketterästi. Parinkymmenen metrin suoralla kaasu pohjaan ja seuraavaks äkkijarrutus kun joku toinen bodaboda tai matatu kiilaa eteen. Kuski ettii vauhdilla seuraavan ajolinjan ja kaasua. Polvet on pidettävä hyvin kevarin kylkee vasten, ettei ne pahemmin kolahtele ohitettaviin tai vastaantuleviin.
Oon ottanu bodaboda kyydin keskustan taksipuistoon ja sieltä metsästäny matatun kohti Mengon koulua. Taksipuisto on täynnä ihmisiä. Tänään lähdettiin matatulla, jonka sivuovi piti pahempaa ääntä ku Tiitisen pakun ovet. No se ovi sit tippu liitoksista kesken matkan ja jäi roikkumaan auton kylkeen.Onneks oli ruuhkaa, niin ei tarvinnu ajaa edes tien sivuun vaan keskellä tietä saatiin ovi takas liitoksilleen, muttei enää kiinni kuitenkaan. Oliki tuskasen kuuma niin parempiha se on ovi auki ajaa. Ruuhkassa on tätänykyä vielä mukava istuu, kun on jo hiukan tarttunu afrikkalainen letkeys. Mengon koulun rehtori sano kans ekana päivänä, että tulkaa sit aamulla heti ku ruuhkista pääsette. Käytiin tuon rehtori Joyn kanssa hyvät keskustelut ugandalaisten ja suomalaisten aikakäsityksistä. Täällä se on vaan niin mukavaa ku ei turhasta tarttee stressata.
Koululla on ollu tähän asti ja varmaan vielä jatkossaki tulee olemaan hyvin opettavaisia ja mukavia päiviä. Ugandassa on kaks kehtiysvammaisille lapsille tarkotettua koulua ja tässä koulussa on vaan 120 oppilasta ja vaikka toinen oliski huomattavasti isompi, niin silti kehitysvammasista lapsista suurin osa jää ilman mitään opetusta. CP-vammasia lapsia on paljon ja kaikkia sen eri muotoja. Autismia, hydro- ja microkefalusta (kirjotus oikeinko), downin syndroomaa, onnettomuuksissa vammautuneita, kaikennäköistä kehityshäiriötä, hyvin sekalainen porukka. Mut lapset on lapsia ja hyvin iloisia nähdessään valkoihoisen ja poseeraa mielellään valokuvissa. Toisilla on aivan liian isoja pyörätuoleja heidän kokoonsa nähden ja toisten pyörätuolit on taas tavattoman vanhoja ja hankalia käyttää. Henkilökohtasina avustajina toimii luokkakaverit. Muuan liikuttava parivaljakko on viilettäny siellä koulun mukulakivetyksellä; pyörätuolissa istuu CP-vammainen poika ja tuolia työntää toinen poika, joka pysyy pystyssä vaan ottamalla tukea pyörätuolista. Lapset auttaa koululla toisiaan ja mikäli pystyt vähääkään kävelemään ni mielellään työnnätki toisen tuolia. Alamäessä molemmat saa niin hyvät kyydit.
Koulun yhteydessä toimii myös Sports Out Reach ministeriö, jonka toimintaan tutustuttiin myös maanantaina. Ministeriön toimii neljässä Kampalan suurimmista slummeista ja toimittaa sinne ruokatarjoilua ja opetusta jalkapalloilun kautta. Ministeriöllä on myös oma jalkapallojoukkue ja lupauduin niiden treeneihin ennenku kuulin et niillä on päivittäin treenit ja entinen maajoukkuevalmentaja pitämässä puikkoja ! Aamulla sit oli treenit ja ei se tosiaan mitään sunnuntaijalkapalloiluu matoskan kentällä ollu, niinku luulin aluks. Kävi ilmi sit et alunperin ne oliki ihan perus jalkapallojoukkue, joka lähti mukaan tähän kehitystyöhön. Mut jaksoin koko treenit läpi vaikka loppupeleissä hiukan oli voimat lopussa. Iltapäivästä lähdettiin ministeriön mukana Nateete-slummiin. Siellä oli toiminnassa paikallinen ”koulu”, joka toimi jonkun tyypin olohuoneessa ja lapset istu lattialla pulpetteina penkit. Paikalle oli kerätty lapsia, jotka ei syystä tai toisesta käy koulua ja ne tulee opiskelemaan ikeskipäivästä ja saa päivän päätteeks ruoan. Ruoka onkin hyvä motivaatio opintoihin. Opetin luokassa numeroita englanniks ykkösestä kymppiin ja lämmitti sydäntä niiden lasten innokkuus. Joo äiti ja isi, aamulla tuli treeneissä rytmihäiriöitä, mut selvittiin.
Kuvia en nyt taas onnistunu laittamaan ku taa hostellin netti on niin toivottoman paska.
Oon ottanu bodaboda kyydin keskustan taksipuistoon ja sieltä metsästäny matatun kohti Mengon koulua. Taksipuisto on täynnä ihmisiä. Tänään lähdettiin matatulla, jonka sivuovi piti pahempaa ääntä ku Tiitisen pakun ovet. No se ovi sit tippu liitoksista kesken matkan ja jäi roikkumaan auton kylkeen.Onneks oli ruuhkaa, niin ei tarvinnu ajaa edes tien sivuun vaan keskellä tietä saatiin ovi takas liitoksilleen, muttei enää kiinni kuitenkaan. Oliki tuskasen kuuma niin parempiha se on ovi auki ajaa. Ruuhkassa on tätänykyä vielä mukava istuu, kun on jo hiukan tarttunu afrikkalainen letkeys. Mengon koulun rehtori sano kans ekana päivänä, että tulkaa sit aamulla heti ku ruuhkista pääsette. Käytiin tuon rehtori Joyn kanssa hyvät keskustelut ugandalaisten ja suomalaisten aikakäsityksistä. Täällä se on vaan niin mukavaa ku ei turhasta tarttee stressata.
Koululla on ollu tähän asti ja varmaan vielä jatkossaki tulee olemaan hyvin opettavaisia ja mukavia päiviä. Ugandassa on kaks kehtiysvammaisille lapsille tarkotettua koulua ja tässä koulussa on vaan 120 oppilasta ja vaikka toinen oliski huomattavasti isompi, niin silti kehitysvammasista lapsista suurin osa jää ilman mitään opetusta. CP-vammasia lapsia on paljon ja kaikkia sen eri muotoja. Autismia, hydro- ja microkefalusta (kirjotus oikeinko), downin syndroomaa, onnettomuuksissa vammautuneita, kaikennäköistä kehityshäiriötä, hyvin sekalainen porukka. Mut lapset on lapsia ja hyvin iloisia nähdessään valkoihoisen ja poseeraa mielellään valokuvissa. Toisilla on aivan liian isoja pyörätuoleja heidän kokoonsa nähden ja toisten pyörätuolit on taas tavattoman vanhoja ja hankalia käyttää. Henkilökohtasina avustajina toimii luokkakaverit. Muuan liikuttava parivaljakko on viilettäny siellä koulun mukulakivetyksellä; pyörätuolissa istuu CP-vammainen poika ja tuolia työntää toinen poika, joka pysyy pystyssä vaan ottamalla tukea pyörätuolista. Lapset auttaa koululla toisiaan ja mikäli pystyt vähääkään kävelemään ni mielellään työnnätki toisen tuolia. Alamäessä molemmat saa niin hyvät kyydit.
Koulun yhteydessä toimii myös Sports Out Reach ministeriö, jonka toimintaan tutustuttiin myös maanantaina. Ministeriön toimii neljässä Kampalan suurimmista slummeista ja toimittaa sinne ruokatarjoilua ja opetusta jalkapalloilun kautta. Ministeriöllä on myös oma jalkapallojoukkue ja lupauduin niiden treeneihin ennenku kuulin et niillä on päivittäin treenit ja entinen maajoukkuevalmentaja pitämässä puikkoja ! Aamulla sit oli treenit ja ei se tosiaan mitään sunnuntaijalkapalloiluu matoskan kentällä ollu, niinku luulin aluks. Kävi ilmi sit et alunperin ne oliki ihan perus jalkapallojoukkue, joka lähti mukaan tähän kehitystyöhön. Mut jaksoin koko treenit läpi vaikka loppupeleissä hiukan oli voimat lopussa. Iltapäivästä lähdettiin ministeriön mukana Nateete-slummiin. Siellä oli toiminnassa paikallinen ”koulu”, joka toimi jonkun tyypin olohuoneessa ja lapset istu lattialla pulpetteina penkit. Paikalle oli kerätty lapsia, jotka ei syystä tai toisesta käy koulua ja ne tulee opiskelemaan ikeskipäivästä ja saa päivän päätteeks ruoan. Ruoka onkin hyvä motivaatio opintoihin. Opetin luokassa numeroita englanniks ykkösestä kymppiin ja lämmitti sydäntä niiden lasten innokkuus. Joo äiti ja isi, aamulla tuli treeneissä rytmihäiriöitä, mut selvittiin.
Kuvia en nyt taas onnistunu laittamaan ku taa hostellin netti on niin toivottoman paska.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Paranemaan päin
Olo alkaa jo hiukan helpottamaan. Vihdoinki ku alko tuo makoileminen ottaa jo päähän ja viime viikko oli kyllä pisin kaikista täällä viettämistäni. Aamuisin oli tuskallisen huono olo ja perinteinen aamuviha kahta kauheampi. Aamupäivä meni nukkuessa ja luin myös Piin Elämän. Iltapäivää kohden olo hiukan helpotti ja ruoan jälkeen tuntui taas täysin terveeltä, lukuunottamatta jatkuvaa pientä päänsärkyä. Kertaalleen koetin käydä kaupungilla ostamassa mehua, mut voimat oli tyrehtyä loppumatkasta. Taas kun olin nukahtamaisillani, tuli melkein oksennus. Siihen oli sit hyvä nukahtaa. Perjantaina otettiin udestaan verinäytteet ja malariaparasiitteja oli kyl saman verran ku tiistainaki, niin pitää täällä käydä vielä ens viikolla testeissä.
Perjantai illalla pidettiin Mpigissä läksiäisjuhlat missä oli lähinnä tuota sairaalan väkeä ja sit muutamista tutustumispaikoista kans henkilökuntaa. Ruokaa ja limpparia meni tuhottomasti ja väsymyksestä huolimatta oli varsin mukavaa. Näytettiin kuukauden aikana otettuja valokuvia ja heijastettiin ne videotykillä seinälle niin hyvät naurut sai aina ku vuorotellen tuli toisten aina kummallisempia ilmeitä seinän kokoisina. Ugandalaiset on kyllä hyviä nauramaan toisille, ja myös itelleen ! Eilen lauantaina pakkailtiin aamusta ja otettiin bussi takas Kampalaan. Oltiin koko päivä melkei uima-altaalla ja pitkästä aikaa sai taas jotain muuta ruokaa ku matokee jne. Intialainen tikka oli herkullista !
Kolme ensimmäistä viikkoa täällä menee Mengon kehitysvammaisten lasten koulussa, mikä se nyt ilmeisesti onkin eikä fyysisesti vammautuneiden lasten koulu, mitä aluksi luulin. Se ei tosin haittaa mitään, kun näillänäkymin vois tulla toimintaterapiaaki sivuutettua. Ainaki siellä koululla on samaan aikaan kolme Ugandalaista toimintaterapeuttiopiskelijaa !! Huippua, ja ne oli kuulema innoissaan mun tulosta sinne. Huippua !! Ainut vaan ikävä puoli, ettei tuolta Mengon läheltä löytyny sopivaa yöpaikkaa ensimmäiseks viikoks niin sinne pitää aamuisin aina mennä bodabodalla, mut toisaalta se on kyllä hyvää kyytiä ! Kaks seuraavaa viikkoo oonki sit yksikseni jossain siinä koulun lähettyvillä. Sit neljäs viikko takas täällä Yhdysvaltojen suurlähetystön naapurissa, Cardinal hostellissa, joka on tuon Nsabya sairaalan lähellä, missä suurin osa porukasta on töissä ja minne meen kans neljänneks viikoks fysioterapeutin vastaanotolle. Hyvä lause tuli ! On taas amerikkalaiseen tapaan varsin voimakkaat turvatoimet. Hyvä puoli siitä toisaalta on, että tuossa vastapäätä on kunnon supermarket. Eilen ku käytiin ostoksilla ni tuli pikkupoika fiilis ja innostu jo nähdessään juustoja ja snickerssejä ja muroja ja muita tuotteita, mitä ei muistanu olevan olemassa. No joo en juustoista oikeesti niin innoissani ollu.
Köyhyyden näkemiseen on silmä jo ikävä kyllä hiukan tottunut. Joissain tilanteissa sitä aina havahtuu ja muistaa, miten kaikilla täällä ei ole varaa edes jokapäiväiseen leipään. Terveydenhuollossa köyhyys ilmenee välillä suorastaan julmuutena. Synnyttävän äidin pitää tuoda mukanaan steriilit hanskat työntekijöille sekä suojamuovi omaan sänkyynsä, että pääsee synnyttämään. Eräskin kerta tuleva äiti pyörtyili lattialla 20 minuuttia odottaessaan, et sen kaveri käy tarvittavat tavarat ostamassa, ennen ku pääs sänkyyn ja melkein suoraan siitä keisarinleikkaukseen. Ja hammaslääkärille kannattaa mennä vasta ku on tosi kyseessä. Siellä ei nimittäin suurempia porauksia tai korjauksia tehdä vaan se on hammas pois kertaheitolla ja ilman puudutusta. Ja kandee toivoo, että hammas lähtee yhdellä kertaa sillä jos juuria jää ni nehän kaiverretaan sieltä ikävällä koukulla ja pelkkä nakertamisen ääni vihlo jo omia hampaita.
Oon nähny ihan toivottomia kiipeilyunia viimeöinä ! Täällä ei oo näkyny vielä yhtään kunnon kalliota vaan kaikki on tuollasia ärsyttäviä loivia mäkiä. Eilen kyl tiedustelin, että tuolla Niilin alkulähteillä Jinjassa saattas olla kiipeilyseinä !! Ollaan menossa viimestään pääsiäisenä laskee Niilin kuohuja ni pakko koettaa metsästää joku seinä ja jos sellanen löytyy niin voisin viikoloppusin kävästä aina päivän kiipee huuuh ! Asiasta kerto tän hostellin juoksupoika jota eilen haastattelin tuossa alakerran baarissa. Se lupas kans näyttää Kampalan kehuttua yöelämää joku ilta ! Täällä on kuitenki suht helppo juhlistaa halpoja oluita :D
Aamupäivän on tässä satanu vettä aikalailla ja odotellaan et hiukan hellittäs ja jahka aurinko taas paistas ni varmaan menis tämäki päivä leväten jossain uima-altaalla. Huomenna sit töihin! Uusia kummosempia kuvia ei oo nyt tullu otettua.
Perjantai illalla pidettiin Mpigissä läksiäisjuhlat missä oli lähinnä tuota sairaalan väkeä ja sit muutamista tutustumispaikoista kans henkilökuntaa. Ruokaa ja limpparia meni tuhottomasti ja väsymyksestä huolimatta oli varsin mukavaa. Näytettiin kuukauden aikana otettuja valokuvia ja heijastettiin ne videotykillä seinälle niin hyvät naurut sai aina ku vuorotellen tuli toisten aina kummallisempia ilmeitä seinän kokoisina. Ugandalaiset on kyllä hyviä nauramaan toisille, ja myös itelleen ! Eilen lauantaina pakkailtiin aamusta ja otettiin bussi takas Kampalaan. Oltiin koko päivä melkei uima-altaalla ja pitkästä aikaa sai taas jotain muuta ruokaa ku matokee jne. Intialainen tikka oli herkullista !
Kolme ensimmäistä viikkoa täällä menee Mengon kehitysvammaisten lasten koulussa, mikä se nyt ilmeisesti onkin eikä fyysisesti vammautuneiden lasten koulu, mitä aluksi luulin. Se ei tosin haittaa mitään, kun näillänäkymin vois tulla toimintaterapiaaki sivuutettua. Ainaki siellä koululla on samaan aikaan kolme Ugandalaista toimintaterapeuttiopiskelijaa !! Huippua, ja ne oli kuulema innoissaan mun tulosta sinne. Huippua !! Ainut vaan ikävä puoli, ettei tuolta Mengon läheltä löytyny sopivaa yöpaikkaa ensimmäiseks viikoks niin sinne pitää aamuisin aina mennä bodabodalla, mut toisaalta se on kyllä hyvää kyytiä ! Kaks seuraavaa viikkoo oonki sit yksikseni jossain siinä koulun lähettyvillä. Sit neljäs viikko takas täällä Yhdysvaltojen suurlähetystön naapurissa, Cardinal hostellissa, joka on tuon Nsabya sairaalan lähellä, missä suurin osa porukasta on töissä ja minne meen kans neljänneks viikoks fysioterapeutin vastaanotolle. Hyvä lause tuli ! On taas amerikkalaiseen tapaan varsin voimakkaat turvatoimet. Hyvä puoli siitä toisaalta on, että tuossa vastapäätä on kunnon supermarket. Eilen ku käytiin ostoksilla ni tuli pikkupoika fiilis ja innostu jo nähdessään juustoja ja snickerssejä ja muroja ja muita tuotteita, mitä ei muistanu olevan olemassa. No joo en juustoista oikeesti niin innoissani ollu.
Köyhyyden näkemiseen on silmä jo ikävä kyllä hiukan tottunut. Joissain tilanteissa sitä aina havahtuu ja muistaa, miten kaikilla täällä ei ole varaa edes jokapäiväiseen leipään. Terveydenhuollossa köyhyys ilmenee välillä suorastaan julmuutena. Synnyttävän äidin pitää tuoda mukanaan steriilit hanskat työntekijöille sekä suojamuovi omaan sänkyynsä, että pääsee synnyttämään. Eräskin kerta tuleva äiti pyörtyili lattialla 20 minuuttia odottaessaan, et sen kaveri käy tarvittavat tavarat ostamassa, ennen ku pääs sänkyyn ja melkein suoraan siitä keisarinleikkaukseen. Ja hammaslääkärille kannattaa mennä vasta ku on tosi kyseessä. Siellä ei nimittäin suurempia porauksia tai korjauksia tehdä vaan se on hammas pois kertaheitolla ja ilman puudutusta. Ja kandee toivoo, että hammas lähtee yhdellä kertaa sillä jos juuria jää ni nehän kaiverretaan sieltä ikävällä koukulla ja pelkkä nakertamisen ääni vihlo jo omia hampaita.
Oon nähny ihan toivottomia kiipeilyunia viimeöinä ! Täällä ei oo näkyny vielä yhtään kunnon kalliota vaan kaikki on tuollasia ärsyttäviä loivia mäkiä. Eilen kyl tiedustelin, että tuolla Niilin alkulähteillä Jinjassa saattas olla kiipeilyseinä !! Ollaan menossa viimestään pääsiäisenä laskee Niilin kuohuja ni pakko koettaa metsästää joku seinä ja jos sellanen löytyy niin voisin viikoloppusin kävästä aina päivän kiipee huuuh ! Asiasta kerto tän hostellin juoksupoika jota eilen haastattelin tuossa alakerran baarissa. Se lupas kans näyttää Kampalan kehuttua yöelämää joku ilta ! Täällä on kuitenki suht helppo juhlistaa halpoja oluita :D
Aamupäivän on tässä satanu vettä aikalailla ja odotellaan et hiukan hellittäs ja jahka aurinko taas paistas ni varmaan menis tämäki päivä leväten jossain uima-altaalla. Huomenna sit töihin! Uusia kummosempia kuvia ei oo nyt tullu otettua.
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Malariaa ja muita vitsauksia!
No nyt on kuukausi takana ja malariaparasiittejä veressä ! Eilen illalla tuli ruokailun jälkeen voimaton olo ja kävin ajoissa nukkumaan. Kuitenkaan aamulla ei ollu sen pirteempi fiilis, vaikka tuli nukuttua ihan kunnon unet. Mittasin kuumeen eikä se ollu ku 37,3. Onneks on mukana viis sairaanhoidon opiskelijaa ja kaks valmista sairaanhoitajaa plus farmaseutti keneltä löyty oivallusta ottaa verinäytteet ja testata malaria ja sehän käy helposti ku tässä asutaan iha sairaalan vieressä. Eikä tässä mitää hätää ku malaria on täällä niin yleinen et siihen löytyy hyvät myrkyt myös. Viiden päivän kuuri kiinalaisia tabletteja ja hiukan rennommin jos ottaa ni sen pitäs olla siinä. Harmittaa vaa hiukan ku just olis ollu viikko tuolla Kibuukan koululla harjottelua, mitä oon tässä oottanu, muttei taida nyt onnistua.
Ehdin vain eilise tosiaan olla tuolla koululla, mut muilla kouluilla on sit vierailtu kyllä useemmin. Koulujärjestelmä täällä on yllättävän samanlainen ku Suomessaki. Esikouluun mennään viiden vanhoina ja ykköselle kuuden ikäisenä. Primary school eli ala-aste kestää kuus vuotta samoin kuin Secondary eli yläaste. Primary ja Secondary pitäis olla ilmaisia mut joissain tapauksissa joutuu jo ala-asteella ostamaan koulutarvikkeita ja kustantamaan muutenkin koulunkäyntiä. Asia on erikseen yksityisissä kouluissa, joissa opetuksen laatu voi olla parempaa mut siitä pitää sit teitenkin maksaa. Tarkkoja tilastoja ei ole kuinka monta prosenttia lapsista käy koulua, mutta melko hyvä lukema on vielä secondary kolmoselle saakka molempien sukupuolten osalta. Mut lukemat tippuu yläasteen viimeisillä luokilla, varsinkin tyttöjen osalta, kun tuolloin vanhemmat saattaa naittaa tyttären ja perheen perustaminen tulee ajnakohtaiseksi.
Kun Suomessa puhutaan luokkien suuruuksista ei täällä viitsi edes aloittaa keskustelua. Kibuukan koululla secondary kakkosella on vaivaiset 90 oppilasta eikä ole tavatonta nähdä neljää oppilasta saman pulpetin ääressä, joka ei Suomessa riittäis edes yhdelle oppilaalle. Sanomattakin selvää, ettei opettajan huomio ja apu riitä jokaiselle innokkaalle ja oppilaat tuntuu täällä olevan tosiaan innokkaita. Koulukirjoihin ei ole sen paremmin varaa kuin reppuun tai penaaliin ja kynät käytetään tehokkaasti loppuun. Ainoat koulukirjat löytyy pääsääntöisesti opettajilta, jotka parhaansa mukaan välittää tiedon liitutaulun kautta. Lasit on jätetty pois ikkunoista muutenkin kuin taloudellisista syistä, luokissa on KUUMA! Peltikatto varastoi hyvin auringonlämmön ja se hohkaa sisälle kuumuutta ja koulupuvut on tietenkin pitkälahkeisia ja -hihaisia.
No viikonloppu vierähti Ssese-saarilla kuitenkin suht mukavasti mitään tekemättä. Lähdettiin Mpigistä puolen päivän jälkeen Matatulla kohti Masakaa josta päästiin samalla Matatutaksilla suoraan satamaan, mistä oli tarkotus ottaa lautta saarille. Oltais jouduttu odottelemaan muutama tunti, ellei paikallinen kalastaja olis tullu mainostamaan omaa pikavenettään, jolla pystyy kyydittään meidät vartissa samaan satamaan, mihin lautta olis kyydittänyt meidät tunnissa. Se speedboat oli melko tehoton pikaveneeks, mutta perille päästiin. Mopotaksin tarakalle ja tunnissa perille. Oli mukava nähdä vaihteeks vettä. Perillä sit otettiin muutamat voitonoluet ja viikonloppu vahvistettiin rusketusrajoja. Uimaan olis tehny mieli mut rannan oli vallannu Bilhardzia enkä halunnu moisia matoja malarinaparasiittejen lisäks mun kehoon, tosin malariasta ei ollu vielä tietoa tuolloin. Lauantaina vuokrattiin sit kevarit leirinnästä ja lähdettiin ajamaan saarta ympäri ! Olihan siinä hiuka enemmän tehoja ku vanhassa Honda Monkeyssä ja ku vauhtiin pääs ni ei meinannu saada pysäytettyä :D Pari tuntia meni nopeesti ja aluks oli hankala hahmottaa vasemmanpuoleista liikennettä, mut onneks ei saarella suurempaa ruuhkaa ollut. Hirvikolareilta vältyttiin, mut apinakolari oli suht lähellä ! Tuuletin ensimmäistä apinaa ja se jäi ojanpientareelle ihmettelemään.
Tulomatka tultiin eri kautta takas. Lautalla ensin Entebbeen, missä on tuo lentokenttä ja siitä Matatu Kampalaan. Käytiin kampalassa syömässä ja lähdettiin metsästämään sit Matatua takas Mpigiin. Saavuttiin uuteen taksipuistoon ja ai että mikä paikka ! Valkoisia 14 penkkisiä Hiaceja sinisillä raidoilla vierei vieressä satoja jopa tuhansia. Hirmunen meteli ja pakokaasu. Kunhan valkoihonen turistilauma hokasttiin nii johan siinä oli parisenkymmentä kuskia kyselemässä, että mihinkäs sitä mennään. Mpigi, Mpigi ja follow me, follow me ! Siinä ei näyttänyt aluks olevan mitään logiikkaa, miten ne taksit oli parkkeerattu ja todella ihmettelin, miten sieltä kaiken keskeltä pääsee ikinä ulos ja vielä auton kyydillä. Seurattiin vahaa lyhyttä miestä, jolla oli kalastajalakki päässä ja huivi suun edessä ja jotenkin tieto siitä mihinkä ollaan matkalla oli kantautunut jo meidän edellä, kun vastaan juoksi muutamia herroja huudelleen follow me to Mpigi ! Tunnelma taksipuistossa oli muutenkin mahtava. Survottiin itsemme istumaan, ikkunoista tulvi katukauppiaiden käsiä: vesipulloja, pähkinöitä, sanomalehtiä, limpparia, sähkökärpäslätkiä, vesipyssyjä jne. Ostin pähkinät & sunnuntain sanomat ja lähdettiin liikkeelle varovasti. Auton jokaisella sivulla juoksi herroja, jotka toimi kuskin apusilminä ja se oli ihmeellistä miten sieltä puistosta pujottauduttiin tienpäälle. Kampalasta jäi paremmat fiilikset kuin ensimmäiseltä kerralta.
Laittakaahan kuulumisia,
Malaria-Olli
Ehdin vain eilise tosiaan olla tuolla koululla, mut muilla kouluilla on sit vierailtu kyllä useemmin. Koulujärjestelmä täällä on yllättävän samanlainen ku Suomessaki. Esikouluun mennään viiden vanhoina ja ykköselle kuuden ikäisenä. Primary school eli ala-aste kestää kuus vuotta samoin kuin Secondary eli yläaste. Primary ja Secondary pitäis olla ilmaisia mut joissain tapauksissa joutuu jo ala-asteella ostamaan koulutarvikkeita ja kustantamaan muutenkin koulunkäyntiä. Asia on erikseen yksityisissä kouluissa, joissa opetuksen laatu voi olla parempaa mut siitä pitää sit teitenkin maksaa. Tarkkoja tilastoja ei ole kuinka monta prosenttia lapsista käy koulua, mutta melko hyvä lukema on vielä secondary kolmoselle saakka molempien sukupuolten osalta. Mut lukemat tippuu yläasteen viimeisillä luokilla, varsinkin tyttöjen osalta, kun tuolloin vanhemmat saattaa naittaa tyttären ja perheen perustaminen tulee ajnakohtaiseksi.
Kun Suomessa puhutaan luokkien suuruuksista ei täällä viitsi edes aloittaa keskustelua. Kibuukan koululla secondary kakkosella on vaivaiset 90 oppilasta eikä ole tavatonta nähdä neljää oppilasta saman pulpetin ääressä, joka ei Suomessa riittäis edes yhdelle oppilaalle. Sanomattakin selvää, ettei opettajan huomio ja apu riitä jokaiselle innokkaalle ja oppilaat tuntuu täällä olevan tosiaan innokkaita. Koulukirjoihin ei ole sen paremmin varaa kuin reppuun tai penaaliin ja kynät käytetään tehokkaasti loppuun. Ainoat koulukirjat löytyy pääsääntöisesti opettajilta, jotka parhaansa mukaan välittää tiedon liitutaulun kautta. Lasit on jätetty pois ikkunoista muutenkin kuin taloudellisista syistä, luokissa on KUUMA! Peltikatto varastoi hyvin auringonlämmön ja se hohkaa sisälle kuumuutta ja koulupuvut on tietenkin pitkälahkeisia ja -hihaisia.
No viikonloppu vierähti Ssese-saarilla kuitenkin suht mukavasti mitään tekemättä. Lähdettiin Mpigistä puolen päivän jälkeen Matatulla kohti Masakaa josta päästiin samalla Matatutaksilla suoraan satamaan, mistä oli tarkotus ottaa lautta saarille. Oltais jouduttu odottelemaan muutama tunti, ellei paikallinen kalastaja olis tullu mainostamaan omaa pikavenettään, jolla pystyy kyydittään meidät vartissa samaan satamaan, mihin lautta olis kyydittänyt meidät tunnissa. Se speedboat oli melko tehoton pikaveneeks, mutta perille päästiin. Mopotaksin tarakalle ja tunnissa perille. Oli mukava nähdä vaihteeks vettä. Perillä sit otettiin muutamat voitonoluet ja viikonloppu vahvistettiin rusketusrajoja. Uimaan olis tehny mieli mut rannan oli vallannu Bilhardzia enkä halunnu moisia matoja malarinaparasiittejen lisäks mun kehoon, tosin malariasta ei ollu vielä tietoa tuolloin. Lauantaina vuokrattiin sit kevarit leirinnästä ja lähdettiin ajamaan saarta ympäri ! Olihan siinä hiuka enemmän tehoja ku vanhassa Honda Monkeyssä ja ku vauhtiin pääs ni ei meinannu saada pysäytettyä :D Pari tuntia meni nopeesti ja aluks oli hankala hahmottaa vasemmanpuoleista liikennettä, mut onneks ei saarella suurempaa ruuhkaa ollut. Hirvikolareilta vältyttiin, mut apinakolari oli suht lähellä ! Tuuletin ensimmäistä apinaa ja se jäi ojanpientareelle ihmettelemään.
Tulomatka tultiin eri kautta takas. Lautalla ensin Entebbeen, missä on tuo lentokenttä ja siitä Matatu Kampalaan. Käytiin kampalassa syömässä ja lähdettiin metsästämään sit Matatua takas Mpigiin. Saavuttiin uuteen taksipuistoon ja ai että mikä paikka ! Valkoisia 14 penkkisiä Hiaceja sinisillä raidoilla vierei vieressä satoja jopa tuhansia. Hirmunen meteli ja pakokaasu. Kunhan valkoihonen turistilauma hokasttiin nii johan siinä oli parisenkymmentä kuskia kyselemässä, että mihinkäs sitä mennään. Mpigi, Mpigi ja follow me, follow me ! Siinä ei näyttänyt aluks olevan mitään logiikkaa, miten ne taksit oli parkkeerattu ja todella ihmettelin, miten sieltä kaiken keskeltä pääsee ikinä ulos ja vielä auton kyydillä. Seurattiin vahaa lyhyttä miestä, jolla oli kalastajalakki päässä ja huivi suun edessä ja jotenkin tieto siitä mihinkä ollaan matkalla oli kantautunut jo meidän edellä, kun vastaan juoksi muutamia herroja huudelleen follow me to Mpigi ! Tunnelma taksipuistossa oli muutenkin mahtava. Survottiin itsemme istumaan, ikkunoista tulvi katukauppiaiden käsiä: vesipulloja, pähkinöitä, sanomalehtiä, limpparia, sähkökärpäslätkiä, vesipyssyjä jne. Ostin pähkinät & sunnuntain sanomat ja lähdettiin liikkeelle varovasti. Auton jokaisella sivulla juoksi herroja, jotka toimi kuskin apusilminä ja se oli ihmeellistä miten sieltä puistosta pujottauduttiin tienpäälle. Kampalasta jäi paremmat fiilikset kuin ensimmäiseltä kerralta.
Laittakaahan kuulumisia,
Malaria-Olli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
