Aika paljon sitä Suomessa on tottunut laittamaan käsiään suuhun, nyt sen on ymmärtänyt kun sitä pitäis välttää. Vaikea olla purematta kynsinauhoja tai kynsiä puhumattakaan muusta suun härppimisestä. No sitä kauttahan se ripuli ennemmin tai myöhemmin tulee. Ensimmäiset päivät Afrikassa ovat olleet suhteellisen meneviä. Aamusesta aikainen herätys ja aamupala omeletin jälkeen on yleensä odoteltu kyytiä puolesta tunnista puoleentoista. Sen jälkeen tutustumisia paikasta toiseen ja joka paikassa olemme vähintäänkin yhtä most welcome to Uganda. Virailuja Ugandan terveys- ja urheiluministeriöön, kahteen sairaalaan, kouluun, Caring Hands keskukseen ja tämän päiväinen vierailu tuohon Mpigin kylään, sen ala- ja yläasteelle sekä sairaalaan, jossa ainakin seuraavat 4 viikkoa sunnuntaista lähtien tehdään harjoittelua. Mut tarkemmin siis:
Lentokentällä meitä oli iloinen Rasmus vastassa ja hänen kyydillä päästiin Kampalaan ja majapaikkaan UBMP hostelliin. Hostelli on varsin viihtyisä ja sijaitsee yhdellä niistä seitsämästä kukkuasta, joiden ympärille myös Kampala on rakennettu. Kuumaa vettä tulee jos on tullakseen ja pumppu ei välttämättä aina pumppaa vettä joka kerrokseen, puhumattakaan sähköstä, mutta sitä se täällä on. Ensimmäinen päivä oli virallisesti lepopäivä. Vaihdoimme Ugandan shillinkejä, joista on välillä pitänyt laskea, että montako nollaa sitä setelissä oikein on ja päädyimme uima-altaalle nukkumaan.
Lepopäivän jälkeen alkoi sittemmin vierailurumba, joka alkaa hellittämään jo hiljalleen. Ministeriöstä lähtien ollaan jokapaikassa saatu kirjoittaa vierailijakirjaan kuulumiset ja terveiset Suomesta. Samoin jokaisella vierailulla tarjotaan limpparia, jota täällä juodaan ilmeisen paljon, JEE ! Caring Hands on taas erään suomalaisnaisen alkuunsaattama projekti, joka tarjoaa tällähetkellä työtä noin 50 naiselle, joilla on lähtöjään erittäin huonot olot. Paikalliset naiset valmistaa paperista hyvin kauniita koruja, jotka he myyvät Caring Handsille ja he myyvät ne eteenpäin kolminkertaiseen hintaan ja kolminkertainen summa välittyy taas korut tehneille naisille. Googlella lisäinfoa ! Käsien jälkeen oli tutustumiset Kampalan suurimpaan sairaalaan, missä hoitsut tekee harjoitteluja ja toiseen yksityiseen sailaalaan.
Seuraavan päivän tutustumiset oli Public Health Nurse's Collegeen, missä kuunnteltiin muutama luento Ugandan kulttuurista sekä terveydenhuolto järjestelmästä, sekä lisää limpparii ja vieraskirjoja ! Josta sitten kiireen vilkkaa taas pikkubussilla Mpigiin, mikä sulatti sydämen. Hektinen Kampala ei miljoonakaupunkina oikein tunnu oikealta mulle. Täällä on muutamaan otteeseen istuttu tunteja ruuhkassa pakokaasujen keskellä ja useiden ihmisten ilmeestä voi lukea paheksuntaa. Bussin takapenkillä istuessa tuntee välillä istuvansa kaupan näyteikkunassa. Mpigissä taas on huomattavasti rauhallisempaa, tosin he eivät ole senkään verran tottuneempia valkoihoiseen ja Muzugu (valkoinen) -huudahduksia kuuli entistä useammin. Kibuukan koululla oli yhteensä noin 500 oppilasta ja 30 opettajaa. Kävimme moikkaamassa niin ala- kuin yläasteen luokkatiloissa ja sinne ala-asteelle ajattelin pyrkiä harjoitteluun.
Yleisesti tottakai on hyvin hyvät ja odottavat fiilikset. Kuumahan täällä on kuin Afrikassa ja illalla sirkkojen siritykseen on hyvä nukahtaa. Aamuisin herätä hikisenä siitäkin huolimatta ettei peitoksi ota edes lakanaa ja kaikki ikkunat on auki. Moskiittoverkko pitää iltaisin muistaa tunkea tiiviisti patjan alle. Nyt launantaina on tarkoitus käydä Kampalan museossa ja sit hiukan tossa keskustassa pärtsäilee, meinasin käydä parturissa kun hiukan kuumottaa päätä tälläinen pehko. Sandaalit ja joku lakki pitäis myös ostaa. Kova ikävä on Soilaa ja muita ei oikeestaan ookkaan vielä ikävä, salmiakitki on vielä pusseissa koskemattomina. Laittakaa kommenttina jotain kuulumisia, mikäli tätä nyt kukaan lukee. Niin ja tekstarit tulee paremmin tuohon Afrikan liittymään, jonka numeroo en kyllä itekkään tiedä. Joo jos sen joku laittais vaikka kommenttina myös. Pärjäilkää siellä pakkasessa !
Lentokentällä meitä oli iloinen Rasmus vastassa ja hänen kyydillä päästiin Kampalaan ja majapaikkaan UBMP hostelliin. Hostelli on varsin viihtyisä ja sijaitsee yhdellä niistä seitsämästä kukkuasta, joiden ympärille myös Kampala on rakennettu. Kuumaa vettä tulee jos on tullakseen ja pumppu ei välttämättä aina pumppaa vettä joka kerrokseen, puhumattakaan sähköstä, mutta sitä se täällä on. Ensimmäinen päivä oli virallisesti lepopäivä. Vaihdoimme Ugandan shillinkejä, joista on välillä pitänyt laskea, että montako nollaa sitä setelissä oikein on ja päädyimme uima-altaalle nukkumaan.
Lepopäivän jälkeen alkoi sittemmin vierailurumba, joka alkaa hellittämään jo hiljalleen. Ministeriöstä lähtien ollaan jokapaikassa saatu kirjoittaa vierailijakirjaan kuulumiset ja terveiset Suomesta. Samoin jokaisella vierailulla tarjotaan limpparia, jota täällä juodaan ilmeisen paljon, JEE ! Caring Hands on taas erään suomalaisnaisen alkuunsaattama projekti, joka tarjoaa tällähetkellä työtä noin 50 naiselle, joilla on lähtöjään erittäin huonot olot. Paikalliset naiset valmistaa paperista hyvin kauniita koruja, jotka he myyvät Caring Handsille ja he myyvät ne eteenpäin kolminkertaiseen hintaan ja kolminkertainen summa välittyy taas korut tehneille naisille. Googlella lisäinfoa ! Käsien jälkeen oli tutustumiset Kampalan suurimpaan sairaalaan, missä hoitsut tekee harjoitteluja ja toiseen yksityiseen sailaalaan.
Seuraavan päivän tutustumiset oli Public Health Nurse's Collegeen, missä kuunnteltiin muutama luento Ugandan kulttuurista sekä terveydenhuolto järjestelmästä, sekä lisää limpparii ja vieraskirjoja ! Josta sitten kiireen vilkkaa taas pikkubussilla Mpigiin, mikä sulatti sydämen. Hektinen Kampala ei miljoonakaupunkina oikein tunnu oikealta mulle. Täällä on muutamaan otteeseen istuttu tunteja ruuhkassa pakokaasujen keskellä ja useiden ihmisten ilmeestä voi lukea paheksuntaa. Bussin takapenkillä istuessa tuntee välillä istuvansa kaupan näyteikkunassa. Mpigissä taas on huomattavasti rauhallisempaa, tosin he eivät ole senkään verran tottuneempia valkoihoiseen ja Muzugu (valkoinen) -huudahduksia kuuli entistä useammin. Kibuukan koululla oli yhteensä noin 500 oppilasta ja 30 opettajaa. Kävimme moikkaamassa niin ala- kuin yläasteen luokkatiloissa ja sinne ala-asteelle ajattelin pyrkiä harjoitteluun.
Yleisesti tottakai on hyvin hyvät ja odottavat fiilikset. Kuumahan täällä on kuin Afrikassa ja illalla sirkkojen siritykseen on hyvä nukahtaa. Aamuisin herätä hikisenä siitäkin huolimatta ettei peitoksi ota edes lakanaa ja kaikki ikkunat on auki. Moskiittoverkko pitää iltaisin muistaa tunkea tiiviisti patjan alle. Nyt launantaina on tarkoitus käydä Kampalan museossa ja sit hiukan tossa keskustassa pärtsäilee, meinasin käydä parturissa kun hiukan kuumottaa päätä tälläinen pehko. Sandaalit ja joku lakki pitäis myös ostaa. Kova ikävä on Soilaa ja muita ei oikeestaan ookkaan vielä ikävä, salmiakitki on vielä pusseissa koskemattomina. Laittakaa kommenttina jotain kuulumisia, mikäli tätä nyt kukaan lukee. Niin ja tekstarit tulee paremmin tuohon Afrikan liittymään, jonka numeroo en kyllä itekkään tiedä. Joo jos sen joku laittais vaikka kommenttina myös. Pärjäilkää siellä pakkasessa !
