Olo alkaa jo hiukan helpottamaan. Vihdoinki ku alko tuo makoileminen ottaa jo päähän ja viime viikko oli kyllä pisin kaikista täällä viettämistäni. Aamuisin oli tuskallisen huono olo ja perinteinen aamuviha kahta kauheampi. Aamupäivä meni nukkuessa ja luin myös Piin Elämän. Iltapäivää kohden olo hiukan helpotti ja ruoan jälkeen tuntui taas täysin terveeltä, lukuunottamatta jatkuvaa pientä päänsärkyä. Kertaalleen koetin käydä kaupungilla ostamassa mehua, mut voimat oli tyrehtyä loppumatkasta. Taas kun olin nukahtamaisillani, tuli melkein oksennus. Siihen oli sit hyvä nukahtaa. Perjantaina otettiin udestaan verinäytteet ja malariaparasiitteja oli kyl saman verran ku tiistainaki, niin pitää täällä käydä vielä ens viikolla testeissä.
Perjantai illalla pidettiin Mpigissä läksiäisjuhlat missä oli lähinnä tuota sairaalan väkeä ja sit muutamista tutustumispaikoista kans henkilökuntaa. Ruokaa ja limpparia meni tuhottomasti ja väsymyksestä huolimatta oli varsin mukavaa. Näytettiin kuukauden aikana otettuja valokuvia ja heijastettiin ne videotykillä seinälle niin hyvät naurut sai aina ku vuorotellen tuli toisten aina kummallisempia ilmeitä seinän kokoisina. Ugandalaiset on kyllä hyviä nauramaan toisille, ja myös itelleen ! Eilen lauantaina pakkailtiin aamusta ja otettiin bussi takas Kampalaan. Oltiin koko päivä melkei uima-altaalla ja pitkästä aikaa sai taas jotain muuta ruokaa ku matokee jne. Intialainen tikka oli herkullista !
Kolme ensimmäistä viikkoa täällä menee Mengon kehitysvammaisten lasten koulussa, mikä se nyt ilmeisesti onkin eikä fyysisesti vammautuneiden lasten koulu, mitä aluksi luulin. Se ei tosin haittaa mitään, kun näillänäkymin vois tulla toimintaterapiaaki sivuutettua. Ainaki siellä koululla on samaan aikaan kolme Ugandalaista toimintaterapeuttiopiskelijaa !! Huippua, ja ne oli kuulema innoissaan mun tulosta sinne. Huippua !! Ainut vaan ikävä puoli, ettei tuolta Mengon läheltä löytyny sopivaa yöpaikkaa ensimmäiseks viikoks niin sinne pitää aamuisin aina mennä bodabodalla, mut toisaalta se on kyllä hyvää kyytiä ! Kaks seuraavaa viikkoo oonki sit yksikseni jossain siinä koulun lähettyvillä. Sit neljäs viikko takas täällä Yhdysvaltojen suurlähetystön naapurissa, Cardinal hostellissa, joka on tuon Nsabya sairaalan lähellä, missä suurin osa porukasta on töissä ja minne meen kans neljänneks viikoks fysioterapeutin vastaanotolle. Hyvä lause tuli ! On taas amerikkalaiseen tapaan varsin voimakkaat turvatoimet. Hyvä puoli siitä toisaalta on, että tuossa vastapäätä on kunnon supermarket. Eilen ku käytiin ostoksilla ni tuli pikkupoika fiilis ja innostu jo nähdessään juustoja ja snickerssejä ja muroja ja muita tuotteita, mitä ei muistanu olevan olemassa. No joo en juustoista oikeesti niin innoissani ollu.
Köyhyyden näkemiseen on silmä jo ikävä kyllä hiukan tottunut. Joissain tilanteissa sitä aina havahtuu ja muistaa, miten kaikilla täällä ei ole varaa edes jokapäiväiseen leipään. Terveydenhuollossa köyhyys ilmenee välillä suorastaan julmuutena. Synnyttävän äidin pitää tuoda mukanaan steriilit hanskat työntekijöille sekä suojamuovi omaan sänkyynsä, että pääsee synnyttämään. Eräskin kerta tuleva äiti pyörtyili lattialla 20 minuuttia odottaessaan, et sen kaveri käy tarvittavat tavarat ostamassa, ennen ku pääs sänkyyn ja melkein suoraan siitä keisarinleikkaukseen. Ja hammaslääkärille kannattaa mennä vasta ku on tosi kyseessä. Siellä ei nimittäin suurempia porauksia tai korjauksia tehdä vaan se on hammas pois kertaheitolla ja ilman puudutusta. Ja kandee toivoo, että hammas lähtee yhdellä kertaa sillä jos juuria jää ni nehän kaiverretaan sieltä ikävällä koukulla ja pelkkä nakertamisen ääni vihlo jo omia hampaita.
Oon nähny ihan toivottomia kiipeilyunia viimeöinä ! Täällä ei oo näkyny vielä yhtään kunnon kalliota vaan kaikki on tuollasia ärsyttäviä loivia mäkiä. Eilen kyl tiedustelin, että tuolla Niilin alkulähteillä Jinjassa saattas olla kiipeilyseinä !! Ollaan menossa viimestään pääsiäisenä laskee Niilin kuohuja ni pakko koettaa metsästää joku seinä ja jos sellanen löytyy niin voisin viikoloppusin kävästä aina päivän kiipee huuuh ! Asiasta kerto tän hostellin juoksupoika jota eilen haastattelin tuossa alakerran baarissa. Se lupas kans näyttää Kampalan kehuttua yöelämää joku ilta ! Täällä on kuitenki suht helppo juhlistaa halpoja oluita :D
Aamupäivän on tässä satanu vettä aikalailla ja odotellaan et hiukan hellittäs ja jahka aurinko taas paistas ni varmaan menis tämäki päivä leväten jossain uima-altaalla. Huomenna sit töihin! Uusia kummosempia kuvia ei oo nyt tullu otettua.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Malariaa ja muita vitsauksia!
No nyt on kuukausi takana ja malariaparasiittejä veressä ! Eilen illalla tuli ruokailun jälkeen voimaton olo ja kävin ajoissa nukkumaan. Kuitenkaan aamulla ei ollu sen pirteempi fiilis, vaikka tuli nukuttua ihan kunnon unet. Mittasin kuumeen eikä se ollu ku 37,3. Onneks on mukana viis sairaanhoidon opiskelijaa ja kaks valmista sairaanhoitajaa plus farmaseutti keneltä löyty oivallusta ottaa verinäytteet ja testata malaria ja sehän käy helposti ku tässä asutaan iha sairaalan vieressä. Eikä tässä mitää hätää ku malaria on täällä niin yleinen et siihen löytyy hyvät myrkyt myös. Viiden päivän kuuri kiinalaisia tabletteja ja hiukan rennommin jos ottaa ni sen pitäs olla siinä. Harmittaa vaa hiukan ku just olis ollu viikko tuolla Kibuukan koululla harjottelua, mitä oon tässä oottanu, muttei taida nyt onnistua.
Ehdin vain eilise tosiaan olla tuolla koululla, mut muilla kouluilla on sit vierailtu kyllä useemmin. Koulujärjestelmä täällä on yllättävän samanlainen ku Suomessaki. Esikouluun mennään viiden vanhoina ja ykköselle kuuden ikäisenä. Primary school eli ala-aste kestää kuus vuotta samoin kuin Secondary eli yläaste. Primary ja Secondary pitäis olla ilmaisia mut joissain tapauksissa joutuu jo ala-asteella ostamaan koulutarvikkeita ja kustantamaan muutenkin koulunkäyntiä. Asia on erikseen yksityisissä kouluissa, joissa opetuksen laatu voi olla parempaa mut siitä pitää sit teitenkin maksaa. Tarkkoja tilastoja ei ole kuinka monta prosenttia lapsista käy koulua, mutta melko hyvä lukema on vielä secondary kolmoselle saakka molempien sukupuolten osalta. Mut lukemat tippuu yläasteen viimeisillä luokilla, varsinkin tyttöjen osalta, kun tuolloin vanhemmat saattaa naittaa tyttären ja perheen perustaminen tulee ajnakohtaiseksi.
Kun Suomessa puhutaan luokkien suuruuksista ei täällä viitsi edes aloittaa keskustelua. Kibuukan koululla secondary kakkosella on vaivaiset 90 oppilasta eikä ole tavatonta nähdä neljää oppilasta saman pulpetin ääressä, joka ei Suomessa riittäis edes yhdelle oppilaalle. Sanomattakin selvää, ettei opettajan huomio ja apu riitä jokaiselle innokkaalle ja oppilaat tuntuu täällä olevan tosiaan innokkaita. Koulukirjoihin ei ole sen paremmin varaa kuin reppuun tai penaaliin ja kynät käytetään tehokkaasti loppuun. Ainoat koulukirjat löytyy pääsääntöisesti opettajilta, jotka parhaansa mukaan välittää tiedon liitutaulun kautta. Lasit on jätetty pois ikkunoista muutenkin kuin taloudellisista syistä, luokissa on KUUMA! Peltikatto varastoi hyvin auringonlämmön ja se hohkaa sisälle kuumuutta ja koulupuvut on tietenkin pitkälahkeisia ja -hihaisia.
No viikonloppu vierähti Ssese-saarilla kuitenkin suht mukavasti mitään tekemättä. Lähdettiin Mpigistä puolen päivän jälkeen Matatulla kohti Masakaa josta päästiin samalla Matatutaksilla suoraan satamaan, mistä oli tarkotus ottaa lautta saarille. Oltais jouduttu odottelemaan muutama tunti, ellei paikallinen kalastaja olis tullu mainostamaan omaa pikavenettään, jolla pystyy kyydittään meidät vartissa samaan satamaan, mihin lautta olis kyydittänyt meidät tunnissa. Se speedboat oli melko tehoton pikaveneeks, mutta perille päästiin. Mopotaksin tarakalle ja tunnissa perille. Oli mukava nähdä vaihteeks vettä. Perillä sit otettiin muutamat voitonoluet ja viikonloppu vahvistettiin rusketusrajoja. Uimaan olis tehny mieli mut rannan oli vallannu Bilhardzia enkä halunnu moisia matoja malarinaparasiittejen lisäks mun kehoon, tosin malariasta ei ollu vielä tietoa tuolloin. Lauantaina vuokrattiin sit kevarit leirinnästä ja lähdettiin ajamaan saarta ympäri ! Olihan siinä hiuka enemmän tehoja ku vanhassa Honda Monkeyssä ja ku vauhtiin pääs ni ei meinannu saada pysäytettyä :D Pari tuntia meni nopeesti ja aluks oli hankala hahmottaa vasemmanpuoleista liikennettä, mut onneks ei saarella suurempaa ruuhkaa ollut. Hirvikolareilta vältyttiin, mut apinakolari oli suht lähellä ! Tuuletin ensimmäistä apinaa ja se jäi ojanpientareelle ihmettelemään.
Tulomatka tultiin eri kautta takas. Lautalla ensin Entebbeen, missä on tuo lentokenttä ja siitä Matatu Kampalaan. Käytiin kampalassa syömässä ja lähdettiin metsästämään sit Matatua takas Mpigiin. Saavuttiin uuteen taksipuistoon ja ai että mikä paikka ! Valkoisia 14 penkkisiä Hiaceja sinisillä raidoilla vierei vieressä satoja jopa tuhansia. Hirmunen meteli ja pakokaasu. Kunhan valkoihonen turistilauma hokasttiin nii johan siinä oli parisenkymmentä kuskia kyselemässä, että mihinkäs sitä mennään. Mpigi, Mpigi ja follow me, follow me ! Siinä ei näyttänyt aluks olevan mitään logiikkaa, miten ne taksit oli parkkeerattu ja todella ihmettelin, miten sieltä kaiken keskeltä pääsee ikinä ulos ja vielä auton kyydillä. Seurattiin vahaa lyhyttä miestä, jolla oli kalastajalakki päässä ja huivi suun edessä ja jotenkin tieto siitä mihinkä ollaan matkalla oli kantautunut jo meidän edellä, kun vastaan juoksi muutamia herroja huudelleen follow me to Mpigi ! Tunnelma taksipuistossa oli muutenkin mahtava. Survottiin itsemme istumaan, ikkunoista tulvi katukauppiaiden käsiä: vesipulloja, pähkinöitä, sanomalehtiä, limpparia, sähkökärpäslätkiä, vesipyssyjä jne. Ostin pähkinät & sunnuntain sanomat ja lähdettiin liikkeelle varovasti. Auton jokaisella sivulla juoksi herroja, jotka toimi kuskin apusilminä ja se oli ihmeellistä miten sieltä puistosta pujottauduttiin tienpäälle. Kampalasta jäi paremmat fiilikset kuin ensimmäiseltä kerralta.
Laittakaahan kuulumisia,
Malaria-Olli
Ehdin vain eilise tosiaan olla tuolla koululla, mut muilla kouluilla on sit vierailtu kyllä useemmin. Koulujärjestelmä täällä on yllättävän samanlainen ku Suomessaki. Esikouluun mennään viiden vanhoina ja ykköselle kuuden ikäisenä. Primary school eli ala-aste kestää kuus vuotta samoin kuin Secondary eli yläaste. Primary ja Secondary pitäis olla ilmaisia mut joissain tapauksissa joutuu jo ala-asteella ostamaan koulutarvikkeita ja kustantamaan muutenkin koulunkäyntiä. Asia on erikseen yksityisissä kouluissa, joissa opetuksen laatu voi olla parempaa mut siitä pitää sit teitenkin maksaa. Tarkkoja tilastoja ei ole kuinka monta prosenttia lapsista käy koulua, mutta melko hyvä lukema on vielä secondary kolmoselle saakka molempien sukupuolten osalta. Mut lukemat tippuu yläasteen viimeisillä luokilla, varsinkin tyttöjen osalta, kun tuolloin vanhemmat saattaa naittaa tyttären ja perheen perustaminen tulee ajnakohtaiseksi.
Kun Suomessa puhutaan luokkien suuruuksista ei täällä viitsi edes aloittaa keskustelua. Kibuukan koululla secondary kakkosella on vaivaiset 90 oppilasta eikä ole tavatonta nähdä neljää oppilasta saman pulpetin ääressä, joka ei Suomessa riittäis edes yhdelle oppilaalle. Sanomattakin selvää, ettei opettajan huomio ja apu riitä jokaiselle innokkaalle ja oppilaat tuntuu täällä olevan tosiaan innokkaita. Koulukirjoihin ei ole sen paremmin varaa kuin reppuun tai penaaliin ja kynät käytetään tehokkaasti loppuun. Ainoat koulukirjat löytyy pääsääntöisesti opettajilta, jotka parhaansa mukaan välittää tiedon liitutaulun kautta. Lasit on jätetty pois ikkunoista muutenkin kuin taloudellisista syistä, luokissa on KUUMA! Peltikatto varastoi hyvin auringonlämmön ja se hohkaa sisälle kuumuutta ja koulupuvut on tietenkin pitkälahkeisia ja -hihaisia.
No viikonloppu vierähti Ssese-saarilla kuitenkin suht mukavasti mitään tekemättä. Lähdettiin Mpigistä puolen päivän jälkeen Matatulla kohti Masakaa josta päästiin samalla Matatutaksilla suoraan satamaan, mistä oli tarkotus ottaa lautta saarille. Oltais jouduttu odottelemaan muutama tunti, ellei paikallinen kalastaja olis tullu mainostamaan omaa pikavenettään, jolla pystyy kyydittään meidät vartissa samaan satamaan, mihin lautta olis kyydittänyt meidät tunnissa. Se speedboat oli melko tehoton pikaveneeks, mutta perille päästiin. Mopotaksin tarakalle ja tunnissa perille. Oli mukava nähdä vaihteeks vettä. Perillä sit otettiin muutamat voitonoluet ja viikonloppu vahvistettiin rusketusrajoja. Uimaan olis tehny mieli mut rannan oli vallannu Bilhardzia enkä halunnu moisia matoja malarinaparasiittejen lisäks mun kehoon, tosin malariasta ei ollu vielä tietoa tuolloin. Lauantaina vuokrattiin sit kevarit leirinnästä ja lähdettiin ajamaan saarta ympäri ! Olihan siinä hiuka enemmän tehoja ku vanhassa Honda Monkeyssä ja ku vauhtiin pääs ni ei meinannu saada pysäytettyä :D Pari tuntia meni nopeesti ja aluks oli hankala hahmottaa vasemmanpuoleista liikennettä, mut onneks ei saarella suurempaa ruuhkaa ollut. Hirvikolareilta vältyttiin, mut apinakolari oli suht lähellä ! Tuuletin ensimmäistä apinaa ja se jäi ojanpientareelle ihmettelemään.
Tulomatka tultiin eri kautta takas. Lautalla ensin Entebbeen, missä on tuo lentokenttä ja siitä Matatu Kampalaan. Käytiin kampalassa syömässä ja lähdettiin metsästämään sit Matatua takas Mpigiin. Saavuttiin uuteen taksipuistoon ja ai että mikä paikka ! Valkoisia 14 penkkisiä Hiaceja sinisillä raidoilla vierei vieressä satoja jopa tuhansia. Hirmunen meteli ja pakokaasu. Kunhan valkoihonen turistilauma hokasttiin nii johan siinä oli parisenkymmentä kuskia kyselemässä, että mihinkäs sitä mennään. Mpigi, Mpigi ja follow me, follow me ! Siinä ei näyttänyt aluks olevan mitään logiikkaa, miten ne taksit oli parkkeerattu ja todella ihmettelin, miten sieltä kaiken keskeltä pääsee ikinä ulos ja vielä auton kyydillä. Seurattiin vahaa lyhyttä miestä, jolla oli kalastajalakki päässä ja huivi suun edessä ja jotenkin tieto siitä mihinkä ollaan matkalla oli kantautunut jo meidän edellä, kun vastaan juoksi muutamia herroja huudelleen follow me to Mpigi ! Tunnelma taksipuistossa oli muutenkin mahtava. Survottiin itsemme istumaan, ikkunoista tulvi katukauppiaiden käsiä: vesipulloja, pähkinöitä, sanomalehtiä, limpparia, sähkökärpäslätkiä, vesipyssyjä jne. Ostin pähkinät & sunnuntain sanomat ja lähdettiin liikkeelle varovasti. Auton jokaisella sivulla juoksi herroja, jotka toimi kuskin apusilminä ja se oli ihmeellistä miten sieltä puistosta pujottauduttiin tienpäälle. Kampalasta jäi paremmat fiilikset kuin ensimmäiseltä kerralta.
Laittakaahan kuulumisia,
Malaria-Olli
torstai 19. maaliskuuta 2009
Alyttomia tarinoita !!
Eilen en kyllä ilokseni osannut aamulla sanoa, mitä päivän aikana tulee näkemään ! Keskiviikko näytti hyvin pitkälle iltapäivään saakka varsin tavalliselta, hiukan tavallista sateisemmalta ja tylsältä päivältä, kunnes pääsin keisarinleikkaukseen. Ja voin kyllä sanoa, että oli hiukan rajumpaa tavaraa kun Soila sun otsan tikkaaminen, ei mitenkään sitä väheksyen oli sekin suht rankkaa. Ehkä aiemmasta kokemuksesta kasvaneena ei tällä kertaa tullut edes paha olo katsellessa. Kyl jännitti.
Tulevaa äitiä jännitti kyllä huomattavasti ja koko leikkauspöytä täris äidin ansiosta. Mitään koko keisarinleikkauksesta tajuamatta huomasin kuitenkin, ettei kaikki menny ihan putkeen. Leikkausta alotellessa toinen kätilöistä astu siihen äidin viereen kun joku meistä huomas, että sen kätilön hatussa oli aivan valtavan iso yöperhonen. Lääkäri otti pihdit ja huitas perhosen pois myssystä, mutta siihenhän se jäi laikkaussalin kattovalon ympärille pörräämään. No valot kiinni ja viereiseen huoneeseen valot ja ovi auki. Muut nauro aikalailla, mut äitiä ei paljoa hymyilyttäny. No nukutuksen jälkeen äidin pulssi laski aikamoisen matalaks ja leikkaava lääkäri jäi ihmettelemään sitä eikä alkanut leikkaamaan heti. Kaikki ne nukutusmömmöt vaikuttaa tietenki myös vauvaan ja se oliski hyvä saada mahdollisimman nopeesti ulos mahasta. Viiltäminen kyllä oli kuvottavaa ja vielä ku monta kerrosta pitää leikellä mahaa ja kudoksia erisuuntiin. Ihmettelin aikalailla, että myös leikkausaliin siirtyy afrikkalainen letkeä tahti ja lääkärin liikkeet oli totuttuun Teho-osastoon ym. sarjoihin verraten kuin hidastetusta leffasta. Ja sit ne kaikki pihdit ja lapiot millä sitä viiltoa levitetään ja imuri kaikelle sille verelle, äää. No kunhan reikä saatiin mahaan niin lääkäri työns käden miltei kyynärpäätä myöten mahaan ja siinäkin sitä vähä venkuiltiin ja työnneltiin eri suunnista kunhan tuore poika lopulta saatiin ilmoille.
Aikaa oli kuitenkin kulunut jo aikalailla, niin vauva oli ihan nukutuslääkepöllyissä ja yhestä jalasta pidellen 2,5 kiloa kiikutettiin salin taakse erilliselle pöydälle. Siellä jalalla pumpattavalla imurilla imettiin kaikki onkalot puhaiksi, muttei vieläkään itkua. Poika alkoi sinertää aina vain entisestään ja kolmet kädet, ei mitkään onneks mun, hiero ja ravisteli vauvaa. Useita minuutteja puhallus-painallusta ja tuloksena oli varsin katkonaista ja vaimeaa itkua. Lisähappea ja lisää hieromista kunnes leikkauspöydällä alkoi vuorostaan kuulua vaimeaa muminaa. Äitihän se siellä alkoi heräilemään kesken tikkauksen. Mitä vielä. No kunhan maha saatiin taas umpeen oli tarkoitus siirtää äiti toiselle pöydälle, millä hänet kuljetettaisiin takas osastolle. Nyt sitten jouduin myös rientämään apuun. Mietin, ettei tässä nyt enää kummempia ja tartuin reippaasti jaloista niin siitähän se metakka synty: ”Be aware of that blood, she has HIV!!!” No onneks oli suojakäsineet kun oon hiukan saanu noita sormia revittyä..
No mitäs muuta. Viimeiset päivät Kampiringisassa sujui ongelmitta ja haastatteluja jatkettiin poikien kanssa. Käytiin myös yläasteella tutustumassa ja kukkulan laelle rakennetulta koululta oli aikamoiset näkymät, kunhan sinne ensin jaksoi kävellä Celsiuksen kans. Iltapäivällä oon pariin otteeseen käyny paikallisten kaiffareitten, Henryn ja Hakimin kans pelaamassa jalkapalloo tuolla vastapäisen kukkulan laella. Matkalla vieläkin kuulee Muzungu huutoja mistä sattuu, eikä iloisten lasten näkeminen kyllästytä kyllä lainkaan. Niitä jaksaa myös kuvata aikalailla. Oon oppinu myös että banaaneja kasvaa hyvin montaa eri sorttia. On myös tietty banaanilaji mistä tehdään myös melkein pelkästään banaaniviinaa ja banaaniolutta ! Tai näin ainaki mulle on kerrottu.
Ihmiset yleisestiottaen täällä on hyvinki ystävällisiä ja iloisia. Kun suomalaisilla lentäis kirosanat ja katsottas toista pahasti, täällä on vaan naurettu ja ihmetelty et sattupa kurjasti muttei voi mitään. Esimerkiks kun mentiin ensimmäistä kertaa vierailemaan tuolla Kibuukan koululla, heillä oli käsitys, että me tehdään tuona aamupäivänä koko koululle terveystarkastus. Meille oli taas sanottu, että tarkoitus on vaan vierailla koululla iltapäivästä ja tehdä terveystarkastus myöhemmin. No koko koulu oli meitä odottanut aamupäivän ja kun asia selvis iltapäivällä, opettajat vain nauro ja oppilaat otti meidät laulaen vastaan. Sitten taas tuolla keskustassa kävellessä tuntuu, että mulla on puol kaupungillista kavereita kun joka toinen vastaantulia tervehtii ja useat jää myös vaihtamaan kuulumisia. Monet tietää jo valmiiks mistä ja ketä ollaan. Lapsille on mukava antaa tarroja.
Huomenna otetaan viimeisen kerran Bodaboda Kalagalan suuntaan kun seuraava ja viimeinen viikko Mpigissä huristellaan tuolla paikallisella mopotaksilla vastakkaiseen suuntaan, Sinne Kibuukan koululle. Ens viikonloppu taas on tarkotus viettää Victoria-järven Ssese saarilla ei mitään tehden. Ens viikon lauantaina lähdetään takas Kampalaan, jossa kolme ensimmäistä viikkoa menee näillä näkymin fyysisesti vammautuneiden lasten koululla ja neljäs viikko Sambyan sairaalassa, fysioterapeutin seurana. Huh, ku on kuuma !
Tulevaa äitiä jännitti kyllä huomattavasti ja koko leikkauspöytä täris äidin ansiosta. Mitään koko keisarinleikkauksesta tajuamatta huomasin kuitenkin, ettei kaikki menny ihan putkeen. Leikkausta alotellessa toinen kätilöistä astu siihen äidin viereen kun joku meistä huomas, että sen kätilön hatussa oli aivan valtavan iso yöperhonen. Lääkäri otti pihdit ja huitas perhosen pois myssystä, mutta siihenhän se jäi laikkaussalin kattovalon ympärille pörräämään. No valot kiinni ja viereiseen huoneeseen valot ja ovi auki. Muut nauro aikalailla, mut äitiä ei paljoa hymyilyttäny. No nukutuksen jälkeen äidin pulssi laski aikamoisen matalaks ja leikkaava lääkäri jäi ihmettelemään sitä eikä alkanut leikkaamaan heti. Kaikki ne nukutusmömmöt vaikuttaa tietenki myös vauvaan ja se oliski hyvä saada mahdollisimman nopeesti ulos mahasta. Viiltäminen kyllä oli kuvottavaa ja vielä ku monta kerrosta pitää leikellä mahaa ja kudoksia erisuuntiin. Ihmettelin aikalailla, että myös leikkausaliin siirtyy afrikkalainen letkeä tahti ja lääkärin liikkeet oli totuttuun Teho-osastoon ym. sarjoihin verraten kuin hidastetusta leffasta. Ja sit ne kaikki pihdit ja lapiot millä sitä viiltoa levitetään ja imuri kaikelle sille verelle, äää. No kunhan reikä saatiin mahaan niin lääkäri työns käden miltei kyynärpäätä myöten mahaan ja siinäkin sitä vähä venkuiltiin ja työnneltiin eri suunnista kunhan tuore poika lopulta saatiin ilmoille.
Aikaa oli kuitenkin kulunut jo aikalailla, niin vauva oli ihan nukutuslääkepöllyissä ja yhestä jalasta pidellen 2,5 kiloa kiikutettiin salin taakse erilliselle pöydälle. Siellä jalalla pumpattavalla imurilla imettiin kaikki onkalot puhaiksi, muttei vieläkään itkua. Poika alkoi sinertää aina vain entisestään ja kolmet kädet, ei mitkään onneks mun, hiero ja ravisteli vauvaa. Useita minuutteja puhallus-painallusta ja tuloksena oli varsin katkonaista ja vaimeaa itkua. Lisähappea ja lisää hieromista kunnes leikkauspöydällä alkoi vuorostaan kuulua vaimeaa muminaa. Äitihän se siellä alkoi heräilemään kesken tikkauksen. Mitä vielä. No kunhan maha saatiin taas umpeen oli tarkoitus siirtää äiti toiselle pöydälle, millä hänet kuljetettaisiin takas osastolle. Nyt sitten jouduin myös rientämään apuun. Mietin, ettei tässä nyt enää kummempia ja tartuin reippaasti jaloista niin siitähän se metakka synty: ”Be aware of that blood, she has HIV!!!” No onneks oli suojakäsineet kun oon hiukan saanu noita sormia revittyä..
No mitäs muuta. Viimeiset päivät Kampiringisassa sujui ongelmitta ja haastatteluja jatkettiin poikien kanssa. Käytiin myös yläasteella tutustumassa ja kukkulan laelle rakennetulta koululta oli aikamoiset näkymät, kunhan sinne ensin jaksoi kävellä Celsiuksen kans. Iltapäivällä oon pariin otteeseen käyny paikallisten kaiffareitten, Henryn ja Hakimin kans pelaamassa jalkapalloo tuolla vastapäisen kukkulan laella. Matkalla vieläkin kuulee Muzungu huutoja mistä sattuu, eikä iloisten lasten näkeminen kyllästytä kyllä lainkaan. Niitä jaksaa myös kuvata aikalailla. Oon oppinu myös että banaaneja kasvaa hyvin montaa eri sorttia. On myös tietty banaanilaji mistä tehdään myös melkein pelkästään banaaniviinaa ja banaaniolutta ! Tai näin ainaki mulle on kerrottu.
Ihmiset yleisestiottaen täällä on hyvinki ystävällisiä ja iloisia. Kun suomalaisilla lentäis kirosanat ja katsottas toista pahasti, täällä on vaan naurettu ja ihmetelty et sattupa kurjasti muttei voi mitään. Esimerkiks kun mentiin ensimmäistä kertaa vierailemaan tuolla Kibuukan koululla, heillä oli käsitys, että me tehdään tuona aamupäivänä koko koululle terveystarkastus. Meille oli taas sanottu, että tarkoitus on vaan vierailla koululla iltapäivästä ja tehdä terveystarkastus myöhemmin. No koko koulu oli meitä odottanut aamupäivän ja kun asia selvis iltapäivällä, opettajat vain nauro ja oppilaat otti meidät laulaen vastaan. Sitten taas tuolla keskustassa kävellessä tuntuu, että mulla on puol kaupungillista kavereita kun joka toinen vastaantulia tervehtii ja useat jää myös vaihtamaan kuulumisia. Monet tietää jo valmiiks mistä ja ketä ollaan. Lapsille on mukava antaa tarroja.
Huomenna otetaan viimeisen kerran Bodaboda Kalagalan suuntaan kun seuraava ja viimeinen viikko Mpigissä huristellaan tuolla paikallisella mopotaksilla vastakkaiseen suuntaan, Sinne Kibuukan koululle. Ens viikonloppu taas on tarkotus viettää Victoria-järven Ssese saarilla ei mitään tehden. Ens viikon lauantaina lähdetään takas Kampalaan, jossa kolme ensimmäistä viikkoa menee näillä näkymin fyysisesti vammautuneiden lasten koululla ja neljäs viikko Sambyan sairaalassa, fysioterapeutin seurana. Huh, ku on kuuma !
ehehee
No joo aika alytonta !!
Koululla jalista
Evasmehut
Valvottiin koetta Mbutun ala-asteella
Luokkahuoneesta
Saniainen 
God is able?
Joo lapsia taas !
Jalista, menee suttuseks naa kuvat
Riikka huomion keskipisteenasunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Kampiringisa Rehabilitation Centre
Keskiviikosta perjantaihin työskentelin siis siellä Kampiringisassa, joka on valtion tukema ja ainut vastaava paikka koko Ugandassa. Valtion tukema tarkoittaa yleisesti sitä, että ajan saatossa laitos on päässyt jo melko huonoon kuntoon. Rahaa Kampiringisalle tulee joka vuosi, mutta se ei riitä mm. rakennusten ylläpitoon lainkaan. Kuitenkin lapset saavat joka päivä kaksi lämmintä ateriaa ja nukkumarakennuksen katto oli onneksi vielä hyvässä kunnossa. Kampiringisaan lapset tulee joko kadulta poimittuina, poliisin tuomana tai omien vanhempiensa toimesta. Ensimmäinen viikko menee eristyksessä, koska se on kuulema pääsääntöisesti karkauksien kannalta otollisinta aikaa. Tämän jälkeen kolme seuraavaa viikkoa vietetään Black Room:ssa, joka on saanut nimen sen mukaan, ettei siellä olon aikana saa käyttää paitaa ilmeisesti myöskin karkauksien takia. Tämän jälkeen pojat on eritelty iän mukaan huoneisiin ja tytöillä on oma asuntola, jossa vieteään loppuaika kahdesta kuukaudesta kolmeen vuoteen, rangaistuksesta riippuen.
Keskiviikko kokonaisuudessaan meni vielä hiukan ihmetellen paikan touhua. Kuljettiin koko päivä paikallisten sosionomiopiskelijoiden mukana, jotka suoritti myös harjoitteluaan Kampiringisassa. Lasten osalta päivä jakautuu siten, että aamulla 52 lasta lähtee läheiselle ala-asteelle ja 12 yläaseteelle. Lopuille laitokseen jääville jaetaan aamuhommat: aamiaisvellin keittoa, polttopuiden hakua, siivousta, lounaan valmisteluja jne. Noin 10 aikoihin on aamiainen, jolle ala-asteen lapset myös tulevat. Tämän jälkeen laitoksessa olijoille järjestetään työpajoja, missä opetellaan maanviljelyä, puutöitä, metallitöitä, karjanhoitoa ja kotiaskareita tulevaisuutta varten. Kuitenkaan työpajat ei niin hyvin toimineet, miltä kuulosti ja suurin osa pojista pelas jalkapalloo pihamaalla. Pienimmät oli repiny vaatteistaan narua ja siitä mytänny itelleen pallon, minkä perässä juoksentelivat. Iltapäivästä syödään lounasta, mikä on pääsääntöisesti riisiä ja papuja. Lounaan jälkeen taas polttopuiden hakua, siivousta, päivällisen valmisteluja... ja joka välissä lasketaan, että kaikki lapset on paikalla, jotta saadaan mahdolliset karkurit heti kättelyssä kiinni. Lapset saavat liikkua täysin vapaasti päivän aikana Kampiringsan alueella ja sitä aluetta oli riittämiin, noin 170 eekkeriä. Tai paljolta se ainakin kuulosti ja näytti käden huiskautuksella, tosin eekkerin suuruudesta ei oo hajuakaan.
Torstai oli sitten tutustumispäivä sinne Kampiringisan ala-asteelle. Kierrettiin jokaisessa luokassa ja lapset oli niin kiinnostuneita Suomesta, että jokaisessa luokassa myös pidettiinkin samalla maantiedon tunti, tutustumisen sijasta. Suurinta ihmetystä aiheutti jäätiet ja avantouinti. Myös monia kysymyksiä tuli takseista, maanviljelyksestä ja urheilusta, taksit ehkä vähän yllätyksenä :D Perjantaina taas pääsi sitten hiukan hommiin. Aamupäivä meni lapsia haastatelleen ja aikamoisia tarinoitahan heiltä löytyi. Osa oli karaanut kotoaan väkivaltaa ja surkeiden sattumien kautta päätynyt Kampiringisaan. Jotkut olivat taas varastaneet rahaa vanhemmilta/sisaruksilta ja isä oli tuonut heidät laitokseen kasvamaan. Toiset eivät olleet varmoja, kuinka monta vuotta olivat viettäneet kaduilla varastaen, kerjäten ja keräillen, kun taas toiset eivät olleet varmoja, olivatko heidän perheensä elossa ja jos, niin missä. Kutakuinkin samat kysymykset lentelivät täälläkin, mitä Suomessakin vois laitoksissa kysellä ja kutakuinkin samalla taktiikalla haastatteluja tehtiin, mitä Suomessakin vois tehdä. Iltapäivällä taas tavattiin yläasteen pojat ja kutakuinkin samat kiinnostuksen kohteet oli heilläkin, mitä Suomalaisella nuorisolla. Onks lukiossa kauniita tyttöjä? Onks suomessa paljon Klubeja? Mitä musiikkia kuuntelet? Onks Suomessa olutta jne... Loppupäivästä mentiin vielä seuraamaan koulujenvälisiä yleisurheilukilailuja, joissa oli enää pitkänmatkanjuoksut jälellä. Otin kuvia kentällä ja sain uuden parhaan kaverin pahasti karsastavasta ja harvahampaisesta pojasta !
Nyt viikonloppu on sujunu rauhallisissa merkeissä, välillä aina sataen. Täällä on kyl jännittävä tää sadekausi. Joka päivä on välillä näyttäny ihan siltä, että kohta sataa, mutta sitten on kirkastunut taivas ihan muutamassa minuutissa. Sit taas välillä kun on lojunu tuolla pihalla auringossa niin heti parissa minuutissa on taivas pilvessä ja vettä sataa kaatamalla. Eilen lauantaina käytiin tutustumassa läheiseen oprokotiin ja sen vieressä sijaitsevaan ala-asteeseen. Orpokoti oli erittäin hyväkuntonen ja henkilökunta siellä iloinen ja niistä orvoista selvästi välittävä. Ens viikolla ollaan vielä maanantai & tiistai tuolla Kampiringisassa, keskiviikkona on tutustumiskäynti vesivarastolle (?) ja sit torstaiks & perjantaiks on tarkotus mennä tuonne orpokotiin, mikä on tosi mukava. Sen jälkeen vielä viikko vierähtää täällä Mpigissä, todennäköisesti nopeesti ja sit takas Kampalaan. Tuntuu kyllä et tänne olis voinu jäädä vielä pidemmäks aikaa, kun se Kampalan pikkukylä ei niin paljoa houkuttele. Tosin eiköhän seki mee. Kohta lähdetään läheiseen luonnonpuistoon kattelee apinoita ! Mitäs sinne?
Keskiviikko kokonaisuudessaan meni vielä hiukan ihmetellen paikan touhua. Kuljettiin koko päivä paikallisten sosionomiopiskelijoiden mukana, jotka suoritti myös harjoitteluaan Kampiringisassa. Lasten osalta päivä jakautuu siten, että aamulla 52 lasta lähtee läheiselle ala-asteelle ja 12 yläaseteelle. Lopuille laitokseen jääville jaetaan aamuhommat: aamiaisvellin keittoa, polttopuiden hakua, siivousta, lounaan valmisteluja jne. Noin 10 aikoihin on aamiainen, jolle ala-asteen lapset myös tulevat. Tämän jälkeen laitoksessa olijoille järjestetään työpajoja, missä opetellaan maanviljelyä, puutöitä, metallitöitä, karjanhoitoa ja kotiaskareita tulevaisuutta varten. Kuitenkaan työpajat ei niin hyvin toimineet, miltä kuulosti ja suurin osa pojista pelas jalkapalloo pihamaalla. Pienimmät oli repiny vaatteistaan narua ja siitä mytänny itelleen pallon, minkä perässä juoksentelivat. Iltapäivästä syödään lounasta, mikä on pääsääntöisesti riisiä ja papuja. Lounaan jälkeen taas polttopuiden hakua, siivousta, päivällisen valmisteluja... ja joka välissä lasketaan, että kaikki lapset on paikalla, jotta saadaan mahdolliset karkurit heti kättelyssä kiinni. Lapset saavat liikkua täysin vapaasti päivän aikana Kampiringsan alueella ja sitä aluetta oli riittämiin, noin 170 eekkeriä. Tai paljolta se ainakin kuulosti ja näytti käden huiskautuksella, tosin eekkerin suuruudesta ei oo hajuakaan.
Torstai oli sitten tutustumispäivä sinne Kampiringisan ala-asteelle. Kierrettiin jokaisessa luokassa ja lapset oli niin kiinnostuneita Suomesta, että jokaisessa luokassa myös pidettiinkin samalla maantiedon tunti, tutustumisen sijasta. Suurinta ihmetystä aiheutti jäätiet ja avantouinti. Myös monia kysymyksiä tuli takseista, maanviljelyksestä ja urheilusta, taksit ehkä vähän yllätyksenä :D Perjantaina taas pääsi sitten hiukan hommiin. Aamupäivä meni lapsia haastatelleen ja aikamoisia tarinoitahan heiltä löytyi. Osa oli karaanut kotoaan väkivaltaa ja surkeiden sattumien kautta päätynyt Kampiringisaan. Jotkut olivat taas varastaneet rahaa vanhemmilta/sisaruksilta ja isä oli tuonut heidät laitokseen kasvamaan. Toiset eivät olleet varmoja, kuinka monta vuotta olivat viettäneet kaduilla varastaen, kerjäten ja keräillen, kun taas toiset eivät olleet varmoja, olivatko heidän perheensä elossa ja jos, niin missä. Kutakuinkin samat kysymykset lentelivät täälläkin, mitä Suomessakin vois laitoksissa kysellä ja kutakuinkin samalla taktiikalla haastatteluja tehtiin, mitä Suomessakin vois tehdä. Iltapäivällä taas tavattiin yläasteen pojat ja kutakuinkin samat kiinnostuksen kohteet oli heilläkin, mitä Suomalaisella nuorisolla. Onks lukiossa kauniita tyttöjä? Onks suomessa paljon Klubeja? Mitä musiikkia kuuntelet? Onks Suomessa olutta jne... Loppupäivästä mentiin vielä seuraamaan koulujenvälisiä yleisurheilukilailuja, joissa oli enää pitkänmatkanjuoksut jälellä. Otin kuvia kentällä ja sain uuden parhaan kaverin pahasti karsastavasta ja harvahampaisesta pojasta !
Nyt viikonloppu on sujunu rauhallisissa merkeissä, välillä aina sataen. Täällä on kyl jännittävä tää sadekausi. Joka päivä on välillä näyttäny ihan siltä, että kohta sataa, mutta sitten on kirkastunut taivas ihan muutamassa minuutissa. Sit taas välillä kun on lojunu tuolla pihalla auringossa niin heti parissa minuutissa on taivas pilvessä ja vettä sataa kaatamalla. Eilen lauantaina käytiin tutustumassa läheiseen oprokotiin ja sen vieressä sijaitsevaan ala-asteeseen. Orpokoti oli erittäin hyväkuntonen ja henkilökunta siellä iloinen ja niistä orvoista selvästi välittävä. Ens viikolla ollaan vielä maanantai & tiistai tuolla Kampiringisassa, keskiviikkona on tutustumiskäynti vesivarastolle (?) ja sit torstaiks & perjantaiks on tarkotus mennä tuonne orpokotiin, mikä on tosi mukava. Sen jälkeen vielä viikko vierähtää täällä Mpigissä, todennäköisesti nopeesti ja sit takas Kampalaan. Tuntuu kyllä et tänne olis voinu jäädä vielä pidemmäks aikaa, kun se Kampalan pikkukylä ei niin paljoa houkuttele. Tosin eiköhän seki mee. Kohta lähdetään läheiseen luonnonpuistoon kattelee apinoita ! Mitäs sinne?
KAMPIRINGISA JA MUUTAMA MUU KUVA
Kampiringisa Rehabilitation Centre
Kampiringisan keittio
Nukkumatilat
Boys from the Black Room
1500m juoksut
Pikkujaba otti itsestaan kuvan
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Kameleontin kylassa
Naapuriimme muutti kaksi kameleonttia, tai etta onhan ne voineet siella asua jo kauemminkin, mut eilen aamulla kun laakarin kierto peruuntui akillisen keisarinleikkauksen edessa, keittajamme tuli kysymaan jotta ollaanko nahty kameleonttia koskaan. Ensimmainen kosketus siisteihin elaimiin ! Siina se aamupaiva menikin seuraillessa kameleontteja ja kylla on hauskannakoisia elaimia. Liikkuu niin huomaamatta ja jos vahaksikin aikaa laskee sen silmista niin kameleontti haviaa samantien sinne pensaaseen. Taman jalkeen sita saa ettia taas pari minuuttia ja sen loytaa aivan siita silmien alta.
Maanantaina sitten paastiin kylla oikeiden toidenkin touhuun. Ei ihan oman alan tosin, mutta tulipa taas opittua ! Paastiin seuraamaan aitiys- ja lapsiosastolle, tavallaan synnytysvalmennusta ja vastaavaa. Ensin meni taas puolisen tuntia kun puhuttiin pelkastaan Lugandaa, mut tosin sielta ymmarsi jo muutaman sanan. Ei tosin millaan viela kokonaisuuksia. Seurasin muutaman rokotustilanteen, mika naytti tosi kurjalta. Tavattoman paksulla piikilla ja niin pikkuisia lapsia. Mutta sitten ! Paastiin siihen sister Faustan vastaanotolle ja Fausta laitto kaikki hommiin. Vuorotellen palpoitiin odottavia aiteja ja tunnusteltiin mahasta ensin, etta onhan siella lapsi. No loytyhan se paa mahasta ja jalatki kunhan uskalti vaan reippaasti tunnustella. Sen jalkeen piti laskea monennellako viikolla raskaus on menossa. Palpoitiin, etta missa loppuu lapsi ja navan kohdalla ollaan 22 viikolla ja siita yks sormi rintakehaan kohti on aina kaks viikkoa. Sitte viela sellasella totterolla piti loytaa lapsen sydamenaanet ja miten hyvalle tuntu ku nekin loyty ! Tosin aika tsagalla meni.
Huomenna keskiviikkona sit mennaan ensimmaista paivaa tuonne uuteen harjottelupaikkaan Kampiringisaan. Mun lisaks siella surorittaa harjottelun kaks yhteisopedakogiaikuisopiskelijaa. Kampiringisassa opn 208 katulasta, suurin osa pikkurikollisia. Ialtaan 4-18-vuotta ja monenlaisia onglemia varmasti seuraa. Harmi toisaalta etta harjottelupaikoissa viipyy vaan pari viikkoa korkeintaan, kun kerkeaa ehka juuri aloittaa hommat ja sit pitaa jo siirtya uuteen paikkaan, jossa totutteluun menee taas oma aikansa. Tosin todella avartavaa nahda myos useampia paikkoja.
Niin nyt sain muutettua tuon kommentointihomman, eli pitais pystya kommentoimaan vapaasti eika tarttee logata mihinkaan. Ja aidille tiedoks et klikkaa tuosta tekstin alta niita kommentteja ja sen jalkeen kirjottaa sinne tekstin alle kommenttikohtaan jotain mukavaa ja rakkaita terveisia toivoo aiti ja sit valitsee siita valikosta et anonyymi jne. Ni olis kiva saada kommentteja jea sielta Suomesta ja muualtaki, joten kommentoikaa vapaasti !! Ens kerralla sit skandeilla niin on helpompi lukee.
lauantai 7. maaliskuuta 2009
ja kissan viikset
Viimepäivät oon ollu ”apuna” HIV/AIDS vastaanotolla, tosin enemmän on tuntunu et hidastan vaan sitä rutiinia siellä, mutta ainakin oon aiheuttanu naurua läsnäolollani. Torstaina seurasin ensin kliinisen upseerin (clinical officer, joka on kuin lääkäri, mutta ilman virallista koulutusta) vastaanottoa. Clinical officerit tosiaan tekee täällä kuin lääkärin töitä. Tarkalleen en tiedä millainen koulutus heillä on, mutta samanlaisia lääkärinkiertoja upseerit tekee jne. vastaanottoja. Vastaanotolle tuli pääasiassa potilaita, jotka olivat käyneet ennenkin kontrollissa ja tarina oli monen kohdalla tuttu ja surullinen. HIV sekä satunnaisia muita sairauksia. Jokainen potilas viipyi vastaanotolla noin 5 min ja sai ”reseptit” lääkkeisiin, jotka sai onneksi ilmaiseksi. Ilmaisia lääkkeitä oli montaa sorttia, mutta muutamille tapauksille ei löytynyt sopivia, joten heidän tulisi ostaa ne apteekista, muttei monella taas heillä ole varaa moiseen.
Vastaanotolta menin tuohon lääkkeiden jako paikkaan, jossa hetken ihmettelin lääkkeiden määrää ja sitten rohkenin kysyä voinko olla jotenkin avksi. Aluksi pussittelin normisti lääkkeitä. Reseptistä opettelin lukemaan, monellekko viikolle laitetaan ja mitä lääkettä. Kunhan tämä ei vienyt enää koko keskittymistäni, aloin ihmettelemään paikallisia nimiä, miten hankalasti ne on kirjoitettu ja miten vaikeasti ne lausutaan. Tästä innostuneena hoitajat patisti mut huutamaan aina seuraavan potilaan, niinku vastaanotolla ja eihän siitä tullu aluks ku naurua. Kunhan tämän alkoi taas hiukan sujumaan hoitajat keksivät opettaa lauseita kuten, ”yksi tabletti kerran päivässä” Lugandaks ja makeat naurut päälle ! Niin iloista kansaa. Torstai-illalla otettiin sitte jalat käteen ja käveltiin tuonne tuon toisen kukkulan laelle, mistä löyty aivan mahdottamat maisemat ympäri maailman, mahdotonta. Lakeuksilla käveli myös vastaan muutama lehmä ja kilipukki, kuten arvata saattaa !
Perjantaina lähdettiin tuon HIV/AIDS vastaanottokomitean kanssa lähiseudulle, pikkukyliin samoissa aikeissa. Ambulansseilla on täällä hiukan erilaiset käyttötarkoitusket kuin siellä kotona, Suomessa. Hätätapauksiin voidaan täällä myös lähettää ambulanssi, mutta pääasiassa Mpigin ambulanssia käytetään tavaroiden/lääkkeiden kuljetukseen ja siirtoon, niinkuin tälläkin kertaa. Valkoinen Nissa lastattiin sisälle täyteen ihmisiä ja lavalle lääkkeitä, papereita ja ihmisiä. Tahdoin myös lavalle, tottakai ! Hurjaa kyytiä ajeltiin niin valtateitä, kuin myös mökkiteitä ja päädyttiin jonkun kylän pikkuruiseen terveyskeskukseen, jossa vastaanotto oli tarkoitus pitää. Osaa porukasta lähdettiin kuskaamaan Victoriajärven rannalle, josta heidän oli tarkoitus napata vene ja toimittaa lääkkeet suuremmalle saarelle, jossa asui noin 200 kalastajaa perheineen. Lähdin myös tarkastamaan tuon sataman. Reissu osoittautui aivan mahtavaksi. Mökkitie kapeni entisestään ja istuin lavalla ihmetellen äkillistä sademetsää. Äskettäin oli satanut ja tie oli yhtä mutasohjoa. Muutamaan otteeseen oli vähällä juuttua ojaan, mut kuski taisteli meidät aina takaisin tielle kaasua taitavasti polkien. ”Satamassa” oli vastassa kalakauppaa ja pitkiä katseita. Tunsin oloni niin valkeaksi, vaikka otsa, käsivarret, jalkaterät ja hartiat punottivat kovin palaneina.
Tulomatka terveysasemalle meni eutpenkillä jes. Pääsin taas seuramaan upseerin vastaanottoa ja tämän jälkeen siirryin kirjanpitoon ja tarkastelemaan konsultointitilannetta. Uusille sekä myös valituille vanhoille HIV-potilaille pidetään konsultointi, lääkkeidenkäytöstä ja HIV:n tarttumisesta ja riskeistä jne. Tälle vastaanotolle tuli mm. nuori pari, jotka suunnittelivat avioitumista. Molemmille oli tehty 2 viikkoa sitten testit ja he tulivat kuulmaan tuloksia. Mies oli positiivinen ja nainen negatiivinen ja konsultointitilanne oli muutenkin hankala.
Perjantai-illasta käytiin sitten pyörimässä päiväntasaajalla. Huh oli lämmintä ja myös lauantai vapaapäivä on ollut lämmin. Luin kirjaa ja käytiin kaupungilla kattomassa hiukan jalkapalloa.
Vastaanotolta menin tuohon lääkkeiden jako paikkaan, jossa hetken ihmettelin lääkkeiden määrää ja sitten rohkenin kysyä voinko olla jotenkin avksi. Aluksi pussittelin normisti lääkkeitä. Reseptistä opettelin lukemaan, monellekko viikolle laitetaan ja mitä lääkettä. Kunhan tämä ei vienyt enää koko keskittymistäni, aloin ihmettelemään paikallisia nimiä, miten hankalasti ne on kirjoitettu ja miten vaikeasti ne lausutaan. Tästä innostuneena hoitajat patisti mut huutamaan aina seuraavan potilaan, niinku vastaanotolla ja eihän siitä tullu aluks ku naurua. Kunhan tämän alkoi taas hiukan sujumaan hoitajat keksivät opettaa lauseita kuten, ”yksi tabletti kerran päivässä” Lugandaks ja makeat naurut päälle ! Niin iloista kansaa. Torstai-illalla otettiin sitte jalat käteen ja käveltiin tuonne tuon toisen kukkulan laelle, mistä löyty aivan mahdottamat maisemat ympäri maailman, mahdotonta. Lakeuksilla käveli myös vastaan muutama lehmä ja kilipukki, kuten arvata saattaa !
Perjantaina lähdettiin tuon HIV/AIDS vastaanottokomitean kanssa lähiseudulle, pikkukyliin samoissa aikeissa. Ambulansseilla on täällä hiukan erilaiset käyttötarkoitusket kuin siellä kotona, Suomessa. Hätätapauksiin voidaan täällä myös lähettää ambulanssi, mutta pääasiassa Mpigin ambulanssia käytetään tavaroiden/lääkkeiden kuljetukseen ja siirtoon, niinkuin tälläkin kertaa. Valkoinen Nissa lastattiin sisälle täyteen ihmisiä ja lavalle lääkkeitä, papereita ja ihmisiä. Tahdoin myös lavalle, tottakai ! Hurjaa kyytiä ajeltiin niin valtateitä, kuin myös mökkiteitä ja päädyttiin jonkun kylän pikkuruiseen terveyskeskukseen, jossa vastaanotto oli tarkoitus pitää. Osaa porukasta lähdettiin kuskaamaan Victoriajärven rannalle, josta heidän oli tarkoitus napata vene ja toimittaa lääkkeet suuremmalle saarelle, jossa asui noin 200 kalastajaa perheineen. Lähdin myös tarkastamaan tuon sataman. Reissu osoittautui aivan mahtavaksi. Mökkitie kapeni entisestään ja istuin lavalla ihmetellen äkillistä sademetsää. Äskettäin oli satanut ja tie oli yhtä mutasohjoa. Muutamaan otteeseen oli vähällä juuttua ojaan, mut kuski taisteli meidät aina takaisin tielle kaasua taitavasti polkien. ”Satamassa” oli vastassa kalakauppaa ja pitkiä katseita. Tunsin oloni niin valkeaksi, vaikka otsa, käsivarret, jalkaterät ja hartiat punottivat kovin palaneina.
Tulomatka terveysasemalle meni eutpenkillä jes. Pääsin taas seuramaan upseerin vastaanottoa ja tämän jälkeen siirryin kirjanpitoon ja tarkastelemaan konsultointitilannetta. Uusille sekä myös valituille vanhoille HIV-potilaille pidetään konsultointi, lääkkeidenkäytöstä ja HIV:n tarttumisesta ja riskeistä jne. Tälle vastaanotolle tuli mm. nuori pari, jotka suunnittelivat avioitumista. Molemmille oli tehty 2 viikkoa sitten testit ja he tulivat kuulmaan tuloksia. Mies oli positiivinen ja nainen negatiivinen ja konsultointitilanne oli muutenkin hankala.
Perjantai-illasta käytiin sitten pyörimässä päiväntasaajalla. Huh oli lämmintä ja myös lauantai vapaapäivä on ollut lämmin. Luin kirjaa ja käytiin kaupungilla kattomassa hiukan jalkapalloa.
torstai 5. maaliskuuta 2009
Viela taas pari kuvaa !
Tassa pojat Kampalan pabtistikirkon pihalla
Vaatturin perhe Mpigista
Mpigin poikia
Maisemia
Maisemat takapihalta
Jaba
Huilisti seta
...västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään !
Noniin vihdoin, aika vierotukset netista !
3.3.
Joo, täällä on haarapääskyjä eli kesä ! Muita tuttuja eläimiä on kissat ja koirat, tosin nekin poikkeaa kotipuolen eläimistä ainakin siinä määrin, ettei ne ole niin läskejä kuin meillä kotona. Ruokakaan ei ole valtaisasti poikennut siitä, mitä on kotona tottunut syömään. Tosin muutamia muutoksia on siinäkin. Tarjolla on hiilareita ja hyvin paljon. Sitkeän lihan kanssa saa myös perunamuusia, makeita perunoita, riisiä ja spaghettia ! Mahtavaa. Myös ruokabanaaneista valmistettu matoke oli vähän samantapaista ku perunamuusi. Leipää tulee vähemmän vastaan ja kuten tiedettyä, se on sellasta pullaa, tosin ei sekään haittaa.
Täällä on kyllä tullu nukuttua aivan mahdottoman hyvin. Illalla on viimestään yheltätoista ollu jo aivan unilla eikä kukonlauluun ole aivan jaksanut nousta. Tuossa naapurissa asuu joku kukko ja kanat on yleensä tullu päivänmittaa tuohon meidän tiluksille, banaanipuiden alle tonkimaan maata. Takapihalla on myös avokaadopuu, jossa on hyvä oksa nostaa leukoja kiipeilyvajareissa. Mpigin kylä taas on se vanhan kunnon länkkärikylä missä kaikki kaupat on yhden kadun varrella. ”Supermarketit”, vaatekaupat, kauneussalongit, rautakaupat, kännykkämyymälät jne.
Kylän pienimmät huutaa tuota katua kävellessä ”muzungu, muzungu!” ja juoksee muutaman sadan metrin päästä kadun varrelle vilkuttamaan. Väkisinkin hymyilyttää ja hymy naurattaa lapsia entistä enemmän. Kirkkaan punaisissa koulupuvuissa käveli eilen noin kaksisataa lasta kuuden jälkeen vastaan, kun oltiin tulossa kaupungintalolta taas virallisilta kutsuilta. Nuo koulupuvut on kyllä tavattoman tyylikkäitä, tosin joka toisella lapsella ei taas ollu kenkiä jaloissa. Kaiken kaikkiaan Mpigi on aivan valloittava pikkukylä, jonka keskusta on rakennettu tähän kahden kukkulan välimaastoon.
Tää meidän majamökki sijaitsee toisella noista kukkuloista, tuon Mpigin terveyskeskuksen alueella, missä suurin osa porukasta on harjoittelussa. Tässä Mpigi Health Centerissä ei ole kuin yksi virallinen lääkäri, Dr. Jubilee, joka on pieni ja nuori symppis lääkäri. Hän pitää meille aamuisin aina luennon täällä oleskelun ajan. Mun harjoittelu menee näillänäkmin niin, että tää ensimmäinen viikko on tutustumista tähän terveyskeskukseen. Siitä seuraavat kaks viikkoa harjoittelen näillänäkymin Kampiringisa keskuksella, joka on tarkoitettu nuorille, jotka ei käy töissä ja ovat jotain pikkurikollisia katulapsia. Eli juuri sitä mitä toivoinkin ! Sen jälkeen viimeinen viikko on todennäköisesti siellä Kibuukan koululla, jossa tosin olisin halunnut olla myös sen kaks viikkoa, mut saa nyt nähdä. Afrikkalainen elämäntapa on niin letkeää ja suunnitelmat muuttuu aina moneen otteeseen.
Huomenna ollaan menossa noitatohtorille. Niin siis huomenna keskiviikkona, kun nyt tiistai-illalla kirjotan tässä majapaikassa ja ei vielä oo tietoakaan, että milloin törmää taas toimivaan internettiin täällä. Ja tänään kävin myös paikallisella parturilla. Ensimmäinen kerta kun mun kulmakarvoja myös muotoiltiin! Oli varsin mukava kokemus muutenkin, taidokas parturi ja tarkkaan leikkas eikä ollu pahan hintanen, noin 80 senttiä.
Joo, täällä on haarapääskyjä eli kesä ! Muita tuttuja eläimiä on kissat ja koirat, tosin nekin poikkeaa kotipuolen eläimistä ainakin siinä määrin, ettei ne ole niin läskejä kuin meillä kotona. Ruokakaan ei ole valtaisasti poikennut siitä, mitä on kotona tottunut syömään. Tosin muutamia muutoksia on siinäkin. Tarjolla on hiilareita ja hyvin paljon. Sitkeän lihan kanssa saa myös perunamuusia, makeita perunoita, riisiä ja spaghettia ! Mahtavaa. Myös ruokabanaaneista valmistettu matoke oli vähän samantapaista ku perunamuusi. Leipää tulee vähemmän vastaan ja kuten tiedettyä, se on sellasta pullaa, tosin ei sekään haittaa.
Täällä on kyllä tullu nukuttua aivan mahdottoman hyvin. Illalla on viimestään yheltätoista ollu jo aivan unilla eikä kukonlauluun ole aivan jaksanut nousta. Tuossa naapurissa asuu joku kukko ja kanat on yleensä tullu päivänmittaa tuohon meidän tiluksille, banaanipuiden alle tonkimaan maata. Takapihalla on myös avokaadopuu, jossa on hyvä oksa nostaa leukoja kiipeilyvajareissa. Mpigin kylä taas on se vanhan kunnon länkkärikylä missä kaikki kaupat on yhden kadun varrella. ”Supermarketit”, vaatekaupat, kauneussalongit, rautakaupat, kännykkämyymälät jne.
Kylän pienimmät huutaa tuota katua kävellessä ”muzungu, muzungu!” ja juoksee muutaman sadan metrin päästä kadun varrelle vilkuttamaan. Väkisinkin hymyilyttää ja hymy naurattaa lapsia entistä enemmän. Kirkkaan punaisissa koulupuvuissa käveli eilen noin kaksisataa lasta kuuden jälkeen vastaan, kun oltiin tulossa kaupungintalolta taas virallisilta kutsuilta. Nuo koulupuvut on kyllä tavattoman tyylikkäitä, tosin joka toisella lapsella ei taas ollu kenkiä jaloissa. Kaiken kaikkiaan Mpigi on aivan valloittava pikkukylä, jonka keskusta on rakennettu tähän kahden kukkulan välimaastoon.
Tää meidän majamökki sijaitsee toisella noista kukkuloista, tuon Mpigin terveyskeskuksen alueella, missä suurin osa porukasta on harjoittelussa. Tässä Mpigi Health Centerissä ei ole kuin yksi virallinen lääkäri, Dr. Jubilee, joka on pieni ja nuori symppis lääkäri. Hän pitää meille aamuisin aina luennon täällä oleskelun ajan. Mun harjoittelu menee näillänäkmin niin, että tää ensimmäinen viikko on tutustumista tähän terveyskeskukseen. Siitä seuraavat kaks viikkoa harjoittelen näillänäkymin Kampiringisa keskuksella, joka on tarkoitettu nuorille, jotka ei käy töissä ja ovat jotain pikkurikollisia katulapsia. Eli juuri sitä mitä toivoinkin ! Sen jälkeen viimeinen viikko on todennäköisesti siellä Kibuukan koululla, jossa tosin olisin halunnut olla myös sen kaks viikkoa, mut saa nyt nähdä. Afrikkalainen elämäntapa on niin letkeää ja suunnitelmat muuttuu aina moneen otteeseen.
Huomenna ollaan menossa noitatohtorille. Niin siis huomenna keskiviikkona, kun nyt tiistai-illalla kirjotan tässä majapaikassa ja ei vielä oo tietoakaan, että milloin törmää taas toimivaan internettiin täällä. Ja tänään kävin myös paikallisella parturilla. Ensimmäinen kerta kun mun kulmakarvoja myös muotoiltiin! Oli varsin mukava kokemus muutenkin, taidokas parturi ja tarkkaan leikkas eikä ollu pahan hintanen, noin 80 senttiä.
4.3.
Ja taas yksi päivä takana, kello käy jo kahdeksaa ja tämän päivän noitatohtori vierailu takana, maha täynnä taas spaghettia, riisiä, perunaa ja papuja. Noitatohtorille lähdettiin Matatulla, eli paikallisella hiacetaksilla ja perillä meitä odotti punainen tupa ja perunamaa, kirjaimellisesti. Tutustumisten jälkeen lähdettiin kävellen kohti viidakkoa. 15 minuutin harhailujen jälkeen saavuimme perinteisen Afrikkalaisen lääketieteen koululle, tai niin myöhemmin kävi ilmi. Paikka oli suht uskomaton.
Koulua on vain keskiviikkoisin, tosin joka viikko. ”Opsikelijat” taas on lähtöisin ~50km säteeltä omista kylistään ja ovat siellä paikallisia parantajia tai vastaavia. Ensimmäisenä vuonna opiskellaan parantavia kasveja ja puita ja jaetaan kukin omaa tietoaan toisille. ”toisella luokalla” taas ensin opiskellaan ihmisen anatomiaa, tämän jälkeen tauteja, jotka iksee ihmiseen ja viimeisenä yrttejä, kasveja ym. mitkä parantaa taudit. Viimeinen vuosi taas on erikoistumista; perehtymistä tiettyyn tautiin ja sen parantamiseen, naisten tauteihin, ortopediaan, psykiatrisiin sairauksiin, yrttispesialistiksi tai henkiparantajaksi. Vierailtiin jokaisessa luokassa, eli toisinsanoen jokaisen pressun luona, jotka oli täynnä opiskelijoita istuen vierivieressä. Henkiparantajan luo tuli ottaa kengät pois ja istua rinkiin. Meille tarjottiin kaksi kahvipapua (HYI), niin ruumiille kuin myös sielulle. Taustalla paloi nuotio, joka savutti ympäristöön rummutuksen soidessa tausalla. Lauluilla kutsuttiin henkiä, jotka pesiytyi vuorotellen aina muutamaan henkiparantajaan ja hänen luona sai käydä kysymässä mieltä askarruttavia asioita. Menin ensimmäisenä taloudellisen hengen luo, enkä oikein ymmärtänyt heti mitä siinä piti tehdä :D Sain kuitenkin neuvon säästää enemmän, eikä ole järkevää tuhlata heti kaikkia rahoja ! Myöhemmin tuli yleisiä henkiä aina erilaisin seremonioiden. Pari henkiparantajaa ruoski itseään tulella ja käveli nuotion päällä ja loppuhurmoksessa yks parantaja koetti myös vetää mut sinne mennessään, tyydyin vaa joraileen. Pistän kuvia ehkä myöehmmin. Nyt lähdetään taas metsästää internettiä. Terveiset!!
-olli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
