Noniin, Keniassa ollaan. Sunnuntaina aamulla lähdettiin täydellä bussilla kohti Keniaa ja matka kesti kutakuinkin koko päivän. Bussissa oli suht täyttä, välillä kuuma ja välillä kylmä. Mua ei pahemmin haitannu, mut huomasin siinä päivän mittaan et joitaki tais ottaa matkanteko hiukan päähän, mut perille päästiin turvallisesti. Rajan ylitys oli odotettua helpompaa ja rennommin täällä päästiin itänaapuriin kuin kotona Suomesa. Ensiks kirjauduttiin ulos Ugandasta ja se kävi yhdellä paperilla. Portista No Mans Landille ja Keniassa oli vastassa kaks paperia. Vaihdoin pimeesti dollareita, jotka kelpas ainoastaan viisumiin. Just kun laitoin passin, molemmat laput ja 25 dollaria luukusta sisään alko satamaan ja tervetuloa Keniaan :D Vain 15 minuttia odotelttiin viisumia ja toiset keltakuumekortin tarkistusta kunnes päästiin sadetta suojaan bussiin ja virallisesti sisään.
Kenia on yllättävän erilainen jo maisemiltaan kuin Uganda. Ugandassa ei oo niin tyypillisiä maisemia mitä media välittää Afrikasta, mut heti Kenian puolella näkee stereotypia Afrikkaa. Mikä toisaalta tuntu mukavalta. Samoin Kenia oli yleisesti paljon puhtaampi ja siistitympi kuin Uganda. Mutta sade se vaan jatko ja pian bussin kattoa rummutettiin aivan urakalla, kun alko satamaan sormenpään kokosia rakeita ja tavattoman lujaa. Rakeita sato veden seassa ja raekimpaleet kimpoili maasta metrin korkeuteen. Oli erikoista.
Kenia on myös huomattavasti vauraampi kuin Uganda ja hintataso on myös hiukan korkeempi. Hostellissa oli erikoista nähdä ittesä peilistä ja erikoista kuivata käsiä niiden pesemisen jälkeen. Pari ensimmäistä yötä oltiin St. Anna guest housessa, mut huomattiin jo maanantai iltapäivästä ku tultiin takas, että siivoojat oli tonkinu kaikki meidän laukut ja tuolta Tuulikilta oli pöllitty 70 euroo ja 50 dollaria sekä yhdeltä Uga opiskelijalta 40000 Ugandashillings. Tiistaina sit valitettiin ahkerasti ja saatiin onneks illalla rahat takas, mut guest house lähti vaihtoon. Nyt loppuaika yövytään Palmers Hotellissa ja mulla on täällä telkkari jee !
Niin siis tultiin aika Länsi-Keniaan ja maan kolmanneks suurimpaan kaupunkiin Kisumuun. Tän viikon on ollu intensiivikurssia ja luentojen aiheet on pyöriny Ugandan, Kenian ja Suomen terveydenhuollon ja koulutuksen ympärillä. Koko homma on mun makuun ehkä turhan hieno ja perus luentolöhöilyä on taas tullu hyvä annos. Erilaisia paperipelejä, ristikoita, piirustuksia tullu ja onneks oon kantanu myös tietokonetta mukana ja saanu takapenkin paikat joka päivä. Päivisin on ollu joku 15 powerpoint esitystä ja keskustelut päälle ! Mulla on kans oma PP show perjantaina omista kokemuksista täällä ja aikaa ritarilliset 5 minuttia ;-D Kurssille tuli myös muutamia opettajatätejä Suomesta ja sain viime perjantain iltasanomat käsiini heidän kautta. Hehe luin Nykäsen uudesta mirkusta, miksei kukaan oo kertonu?!?
Keskiviikkona käytiin seminaariväen kans tutustumassa vesivoimalaitokseen, mikä oli suht tylsä reissu. Mukava oli toisaalta nähdä noita maisemia. Ke iltana sit käytiin minisafarilla tässä Victoriajärven rannikolla ettimässä virtahepoja ! Ne on yleensä koko päivän vedessä, eikä niistä sillon tahdo nähdä muuta ku pään, mut pimeän tullen ne käy maalla syömässä ruohoo, niin lähdettiin puolen kaheksan aikaan bussilla. Hipot on äärimmäisen arkoja ja agressiivisia, mutta vaaroja kaihtamatta nähtiin ainaki 5 isoo ja pari poikasta virtahepoa ja ai että ne on lihavia :__D Lauantaiaamuna taas lähdetään kuuden aikaan aamulla kohti Masai Maraa, joka on parhaita safarimestoja koko maailmassa ja todennäkösesti bongailaan muutama muu rennohko eläin siellä.
Tähän asti on kuitenkin vaan melko ristiriitasia tunteita koko paikasta. Myös ihmiset täällä on hiukan länsimaisempia ku Ugandassa. Vieraat ihmiset on hiukan töykeämpiä ja sain myös heti turistiripulin ! Jäin siis tän päivän vierailusta pois ku olis ollu useampi tunti taas bussissa istumista. Toisaalta harmi, ku muut lähti just johonki riisiviljelmille ja Obaman synnyinkotiin, mut toisaalta taas mukavempi ripuloida vessaan ku housuun.. Saampahan oman vapaapäivän tosin muutaman sadan metrin säteellä vessoista. Onneks tulin tänne seminaarihotellille, mikä on suht Kisumun keskustassa et pääsee tuoho keskustaan. Eli ruoho voi kyl olla vihreämpää aidan toisella puolen, mut maistuu silti pahemmalta ! Toivottavasti oon sit lauantaiks tervehtyny tai pitää sit ainaki ottaa kunnon ummetus päälle. Ei ollu paljon mitään kummempia tapahtunu ni vähä tylsä juttu tuli..
torstai 30. huhtikuuta 2009
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Aikaansaannoksia !
Saatiin noin kuukaus sitten, sieltä Mpigistä lähdettäessä, idea, että kerättäs kaikki hiukan rahaa kasaan ja ostettas sinne Mpigin terveyskeskukseen hiukan uusia välineitä ja tarvikkeita, kun ne oli siellä kohtuuttoman huonot ja puutteelliset. Keskusteltiin silloin sen johtavan lääkärin kanssa asiasta ja se sano, että muun muassa nuo synnytyspöydät on tavattoman huonossa kunnossa. Ja sitä ne kyllä olikin. Toinen varsinainen puute oli jo tuolla keisarinleikkaus mellakassa mainitsema imu, joka siis oli kyllä olemassa, mut jalalla pumpattava ja varsin surkee. Päädyttiin kuitenkin siihen, että ensitilassa yritetään saada rahat tuohon synnytyspöytään ja jos se onnistuu niin katsotaan sit imua tai tippatelineitä jne.
Tuhannet kiitokset siis äidille, isälle ja Elli-Maijalle, Pekalle, Reetalle ja Oskulle, Tiitisille, Eskelisille, Häyrisille, Jatalle ja Osmolle, Mikolle ja Ritvalle, Matille ja Riitalle, Mirjalle ja Hannulle, Manulle ja Mimmille sekä Okun äm äl ällälle jokaisesta kympistä jonka lahjoititte. Sitä iloa on vaikea sanoilla kertoa, mikä hoitajien ja kätilöiden ilmeistä, huudoista ja halauksista välitty. Ja Suomesta varoja keräänty sen verran hyvin, että saatiin kaks uutta synnytyspöytää, kunnon imu teholle sekä muutamat kirurgin veitset Mpigiin sekä keskoskaappi tänne Kampalaan, Nsambyan sairaalaan.
Keskiviikko aamuna tuli ambulanssikuski Andrew hakemaan meitä ensin tuohon läheiseen sairaalatarvikkeiden varastomyymälään, josta sitten jatkettiin takas Mpigiin. Oli mukava nähdä entisitä tuttuja naamoja sekä ystävällisiä Mpigin kukkuloita. Sängyt oli tietenkin vielä paketissa niin ensitöikseen käytiin ihemettelemään, miten ne kootaan. Ohjeet oli surkeemmat ku Ikean hyllyissä, kun meillä oli vaan kuva niistä valmiina. Hetki ihmeteltiin ja kokeiltiin kunnes löyty oikea tyyli ja pian pöydät oli kasassa. Seuraavaks tietenkin purettiin ne taas kasaan, ku eihän ne mahtunu ovesta kokonaisena ! Perinteistä :D Vanhat synnytyspöydät lens pihalle ja siinä päivänvalossa ne näytti entistä kauheemmilta. Uudet sisälle ja limppareille.
Jos keskiviikko oli hyvä päivä niin oli kyllä torstaiki ! Siellä kehitysvammaisten lasten koululla oli loppumassa vuoden ensimmäinen jakso ja päätösjuhlat oli torstaina. Juhlathan oli tietenki urheilukilpailut: punaset vastaan siniset. Lajeja oli vaatimattomat 15 niin tytöillä kuin pojilla,sekä muutama joukkuelaji ja kaikki parissa tunnissa :D Hyvä hullunmylly päällä. Petangia, tikanheittoo, ilmapallonpuhallusta, 50m juoksu, 400m juoksut, 4x100m, 4x400m, pyörätuolilla 50m, tuolitanssi, hulahulavanne, käsipalloa ja köydenvetoa ! Oli kieltämättä sitä urheilujuhlan tuntua. Musiikki pauhas taustalla ja lapset tanssi ja tuuletti voittaessaan niinku olympialaisissa. Radan reunalla kannustettiin kurkku suorana ja radalla tönittiin ja taisteltiin voitosta hampaat irvessä. Käsipallossa filmattiin ja tuomaria haukuttiin. Lopulta mun tiimi eli siniset voitti parilla kymmenellä pisteellä.
Nyt alkaa harjottelut käymään täällä jo vähiin. Toukokuussa on vielä viikko jälellä Mulagon sairaalassa toimintaterapiaa seuraillen ja siitäki viikosta aattelin livistää jo torstaina aamulla reissuamaan, et saan edes melkein kokonaisen viikon vapaata. Sen viimesen viikon oon suunnitellu viettäväni tuolla Länsi-Ugandassa ku ei täällä kaikesta huolimatta oon niin paljoa tullu reissailtua, mitä aattelin aluks. Viikonloppusin olis kerenny oikeastaan vaan yhden vajaan päivän olla jossain perillä ja olis pitäny jo sit tulla takas Kampalaan. Mut lumihuippusent Rwenzori vuoristot haluan ainaki nähdä ja Murchison vesiputoukset !
Tuhannet kiitokset siis äidille, isälle ja Elli-Maijalle, Pekalle, Reetalle ja Oskulle, Tiitisille, Eskelisille, Häyrisille, Jatalle ja Osmolle, Mikolle ja Ritvalle, Matille ja Riitalle, Mirjalle ja Hannulle, Manulle ja Mimmille sekä Okun äm äl ällälle jokaisesta kympistä jonka lahjoititte. Sitä iloa on vaikea sanoilla kertoa, mikä hoitajien ja kätilöiden ilmeistä, huudoista ja halauksista välitty. Ja Suomesta varoja keräänty sen verran hyvin, että saatiin kaks uutta synnytyspöytää, kunnon imu teholle sekä muutamat kirurgin veitset Mpigiin sekä keskoskaappi tänne Kampalaan, Nsambyan sairaalaan.
Keskiviikko aamuna tuli ambulanssikuski Andrew hakemaan meitä ensin tuohon läheiseen sairaalatarvikkeiden varastomyymälään, josta sitten jatkettiin takas Mpigiin. Oli mukava nähdä entisitä tuttuja naamoja sekä ystävällisiä Mpigin kukkuloita. Sängyt oli tietenkin vielä paketissa niin ensitöikseen käytiin ihemettelemään, miten ne kootaan. Ohjeet oli surkeemmat ku Ikean hyllyissä, kun meillä oli vaan kuva niistä valmiina. Hetki ihmeteltiin ja kokeiltiin kunnes löyty oikea tyyli ja pian pöydät oli kasassa. Seuraavaks tietenkin purettiin ne taas kasaan, ku eihän ne mahtunu ovesta kokonaisena ! Perinteistä :D Vanhat synnytyspöydät lens pihalle ja siinä päivänvalossa ne näytti entistä kauheemmilta. Uudet sisälle ja limppareille.
Jos keskiviikko oli hyvä päivä niin oli kyllä torstaiki ! Siellä kehitysvammaisten lasten koululla oli loppumassa vuoden ensimmäinen jakso ja päätösjuhlat oli torstaina. Juhlathan oli tietenki urheilukilpailut: punaset vastaan siniset. Lajeja oli vaatimattomat 15 niin tytöillä kuin pojilla,sekä muutama joukkuelaji ja kaikki parissa tunnissa :D Hyvä hullunmylly päällä. Petangia, tikanheittoo, ilmapallonpuhallusta, 50m juoksu, 400m juoksut, 4x100m, 4x400m, pyörätuolilla 50m, tuolitanssi, hulahulavanne, käsipalloa ja köydenvetoa ! Oli kieltämättä sitä urheilujuhlan tuntua. Musiikki pauhas taustalla ja lapset tanssi ja tuuletti voittaessaan niinku olympialaisissa. Radan reunalla kannustettiin kurkku suorana ja radalla tönittiin ja taisteltiin voitosta hampaat irvessä. Käsipallossa filmattiin ja tuomaria haukuttiin. Lopulta mun tiimi eli siniset voitti parilla kymmenellä pisteellä.
Nyt alkaa harjottelut käymään täällä jo vähiin. Toukokuussa on vielä viikko jälellä Mulagon sairaalassa toimintaterapiaa seuraillen ja siitäki viikosta aattelin livistää jo torstaina aamulla reissuamaan, et saan edes melkein kokonaisen viikon vapaata. Sen viimesen viikon oon suunnitellu viettäväni tuolla Länsi-Ugandassa ku ei täällä kaikesta huolimatta oon niin paljoa tullu reissailtua, mitä aattelin aluks. Viikonloppusin olis kerenny oikeastaan vaan yhden vajaan päivän olla jossain perillä ja olis pitäny jo sit tulla takas Kampalaan. Mut lumihuippusent Rwenzori vuoristot haluan ainaki nähdä ja Murchison vesiputoukset !
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Korruptiota ja muita kommelluksia
Olin tulossa viime viikon tiistaina kahdeksan aikoihin takas hostellille kaupungilta ku jäin tuohon hostellin edestä kulevalle tielle ottamaan valokuvia ohikiitävistä autoista ja ihmisten silhueteistä autojen valoissa. Siirryin ojanpenkalle ja kävin kyykkyyn vision saatuani. Ehdin muutaman valokuvan ottaa ja asettaa kaikki säädöt kohdilleen ku ohi kävelee 10 hengen poliisipartio aseet olalla. Olin just nostamassa kameran silmälle ku viimenen herroista huomas mut kyykkimässä siinä ja huus jotain lugandaks. No tervehdin takasin iloisesti vielä luullessani ettei tässä nyt mitään kummempaa, valokuvia vaan otellaan. No koko röykkiö poliiseja lähesty yllättävän uhkaavasti ja nousin siinä muina miehinä ylös ja kävelin heitä vastaan.
Milläs asialla sitä täällä?!?! Onko maanomistajan lupa ottaa kuvia?!?! Näytäppä journalistipassi!!! Missä henkkarit!?!?
Häh!?
Niin mitäs varten sitä kyykitään tuolla varjossa?!?! Kenelles otat noita kuvia?!?!
Ihan itelleni huvikseen otan kuvia, ja en kyllä tienny et se olis laitonta..
Huvikses otat kuvia? Eihän kukaan ota ihan vain huvikseen kuvia! Läheppäs poika mukaan ni mennään asemalle tekemään selvitys koko hommasta..
No eihän siinä kymmentä poliisia vastaan paljoa ollu sanomista. Ja eihän me mihinkään asemalle oltu menossa vaan syrjäkujalle hiukan keskustelemaan. Poliisit tutki mun koko laukun ja kattelivat kameraa ja toista objektiivia melko pitkään. Pyytelin anteeks minkä ehdin ja sanoin ettei ollu tarkotus mitenkään salaa kuvata ketään ja autothan mua kiinnostaa ! Seuraavassa hetkessä kuulin, että oon pidätetty ja poliisipäällikkö otti puhelimen ja soitti partioauton hakemaan. Onneks olin lukenu madventuresin kirjan joku vuos sitten ja muistin sieltä tositarinoita korruptiosta, ja tiesin, et Uganda on myös suhteellisen korruptoitunu. Muistin, ettei lahjusten antamista saa suoraan ehdottaa kun siitä seuraa vain syyte lahjonnasta. Kysyin sit, että mitä vaihtoehtoja tässä nyt olis ku ei huvittas selliin mennä yöks? Tai voisko poliisisedät ystävällisesti kirjottaa sakkolapun minkä kävisin huomenna maksamassa. 15 min keskustelun jälkeen poliisipäällikkö sit sano vihdoin et jos annan jonkun pienen lahjan niin eiköhän se sit olis siinä. Kavoin kaikki setelit mitä taskusta löysin ja annoin et tuossa on kaikki vähä mitä opiskelijalta löytyy eli noin 35000 shillinkiä. VAIN 35000!?!?! NO ANNAS LASKEN....
Onneks tuo noin 12 euroo riitti koko jengille. Ja onneks herrat ei tajunnu mun suoraa vittuilua takas, kun olin antamassa 20 senttiä tippiä vielä taskun pohjalta. Ja onneks eivät ottaneet kameraa ja objektiiveja.. ja onneks oon hengissä! Vielä hengen edestä ei pelottanu mut kamera niitä kovasti kiinnosti. Ja kuvat piti piru vie poistaa. Oma vikahan se oli kun pimeällä liikkumisesta varoteltiin, mutta en kyllä uskonu että ensimmäinen vaara on liikkuvapoliisi.
Keskiviikko tais olla melko tavallinen työpäivä ja torstaina lintsasin vähä kun yöllä oli sen verran huono olo, etten saanu kunnolla nukutuks. Perjantaina sit oli viimenen päivä tuolla kehitysvammaisten lasten koululla. Päivä meni mukavasti, vein opettajille munffinsseja ja jouduin pitämään puheen opettajienhuoneessa. Opetin iltapäivästä kykeneville oppilaille pesistä ja pelattiinki hiukan mukautetuilla säännöillä. Kenttä tehtiin kuivuneista banaanipuun, tai mikä se palmu onkaan, lehdistä ja hauskaa oli. Perjantai iltana käytiin sit kansallisteatterissa.
To love is to die näytelmää en kyllä suosittele kovinkaan monelle. Se oli suhteettoman huono, mut hienoimpia kulttuurikokemuksia silti. Ensimmäinen puoliaika oli itse näytelmä. Näytelmä kerto kuninkaasta, joka oli menossa naimisiin. Tuleva kuningatar oli taas rakastunu kuitenkin kuninkaan parhaaseen ystävään, pääministeriin, joka taas oli rakastunu kuninkaan siskoon. Lopuks prinsessaa lukuunottamatta kaikki kuoli? Toisella puoliajalla tuli vaan playback lauluesityksiä toinen toisensa perään. Viikonloppu taas meni varsin rauhallisesti edelliseen nähden. Kiertelin Kampalan nähtävyyksiä ja sunnuntaina poltin taas pohkeet auringossa. Sunnuntai oli hiton kuuma, jotain satanelkyt astetta !
Nyt kuluva viikko menee Nsambyan sairaalassa fysioterapian vastaanotolla. Viikon päästä pitäs olla sit jo Keniassa, jossa menee ensimmäinen viikko jollain intensiivikurssilla ja toinen lomaviikko Keniaa kierrellen. Jotain perus safareita jne. Onko Suomessa jo kesä?
Milläs asialla sitä täällä?!?! Onko maanomistajan lupa ottaa kuvia?!?! Näytäppä journalistipassi!!! Missä henkkarit!?!?
Häh!?
Niin mitäs varten sitä kyykitään tuolla varjossa?!?! Kenelles otat noita kuvia?!?!
Ihan itelleni huvikseen otan kuvia, ja en kyllä tienny et se olis laitonta..
Huvikses otat kuvia? Eihän kukaan ota ihan vain huvikseen kuvia! Läheppäs poika mukaan ni mennään asemalle tekemään selvitys koko hommasta..
No eihän siinä kymmentä poliisia vastaan paljoa ollu sanomista. Ja eihän me mihinkään asemalle oltu menossa vaan syrjäkujalle hiukan keskustelemaan. Poliisit tutki mun koko laukun ja kattelivat kameraa ja toista objektiivia melko pitkään. Pyytelin anteeks minkä ehdin ja sanoin ettei ollu tarkotus mitenkään salaa kuvata ketään ja autothan mua kiinnostaa ! Seuraavassa hetkessä kuulin, että oon pidätetty ja poliisipäällikkö otti puhelimen ja soitti partioauton hakemaan. Onneks olin lukenu madventuresin kirjan joku vuos sitten ja muistin sieltä tositarinoita korruptiosta, ja tiesin, et Uganda on myös suhteellisen korruptoitunu. Muistin, ettei lahjusten antamista saa suoraan ehdottaa kun siitä seuraa vain syyte lahjonnasta. Kysyin sit, että mitä vaihtoehtoja tässä nyt olis ku ei huvittas selliin mennä yöks? Tai voisko poliisisedät ystävällisesti kirjottaa sakkolapun minkä kävisin huomenna maksamassa. 15 min keskustelun jälkeen poliisipäällikkö sit sano vihdoin et jos annan jonkun pienen lahjan niin eiköhän se sit olis siinä. Kavoin kaikki setelit mitä taskusta löysin ja annoin et tuossa on kaikki vähä mitä opiskelijalta löytyy eli noin 35000 shillinkiä. VAIN 35000!?!?! NO ANNAS LASKEN....
Onneks tuo noin 12 euroo riitti koko jengille. Ja onneks herrat ei tajunnu mun suoraa vittuilua takas, kun olin antamassa 20 senttiä tippiä vielä taskun pohjalta. Ja onneks eivät ottaneet kameraa ja objektiiveja.. ja onneks oon hengissä! Vielä hengen edestä ei pelottanu mut kamera niitä kovasti kiinnosti. Ja kuvat piti piru vie poistaa. Oma vikahan se oli kun pimeällä liikkumisesta varoteltiin, mutta en kyllä uskonu että ensimmäinen vaara on liikkuvapoliisi.
Keskiviikko tais olla melko tavallinen työpäivä ja torstaina lintsasin vähä kun yöllä oli sen verran huono olo, etten saanu kunnolla nukutuks. Perjantaina sit oli viimenen päivä tuolla kehitysvammaisten lasten koululla. Päivä meni mukavasti, vein opettajille munffinsseja ja jouduin pitämään puheen opettajienhuoneessa. Opetin iltapäivästä kykeneville oppilaille pesistä ja pelattiinki hiukan mukautetuilla säännöillä. Kenttä tehtiin kuivuneista banaanipuun, tai mikä se palmu onkaan, lehdistä ja hauskaa oli. Perjantai iltana käytiin sit kansallisteatterissa.
To love is to die näytelmää en kyllä suosittele kovinkaan monelle. Se oli suhteettoman huono, mut hienoimpia kulttuurikokemuksia silti. Ensimmäinen puoliaika oli itse näytelmä. Näytelmä kerto kuninkaasta, joka oli menossa naimisiin. Tuleva kuningatar oli taas rakastunu kuitenkin kuninkaan parhaaseen ystävään, pääministeriin, joka taas oli rakastunu kuninkaan siskoon. Lopuks prinsessaa lukuunottamatta kaikki kuoli? Toisella puoliajalla tuli vaan playback lauluesityksiä toinen toisensa perään. Viikonloppu taas meni varsin rauhallisesti edelliseen nähden. Kiertelin Kampalan nähtävyyksiä ja sunnuntaina poltin taas pohkeet auringossa. Sunnuntai oli hiton kuuma, jotain satanelkyt astetta !
Nyt kuluva viikko menee Nsambyan sairaalassa fysioterapian vastaanotolla. Viikon päästä pitäs olla sit jo Keniassa, jossa menee ensimmäinen viikko jollain intensiivikurssilla ja toinen lomaviikko Keniaa kierrellen. Jotain perus safareita jne. Onko Suomessa jo kesä?
.jpg)
.jpg)
.jpg)
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Adrenaliinipääsiäinen
Suomessa viettämistä pääsiäisistä en muista kyllä juuri mitään. Joskus pienenä tahdoin olla zorro virpoessa naapureita. Viime vuoden pääsiäisestä ei oo mitään hajua, mut tän vuoden pääsiäinen jäi kyllä mieleen ! Lähdettiin seittämän aikoihin pitkänäperjantaina matatulla kohti Jinjaa ja matka lähti odotetusti, tai siis odotellen. Ajettiin ensin kiireellä Kampalan keskustaan odottelemaan muutama tunti, että paikalle ilmaantuu loputkin Jinjaan lähtevät. Perjantai meni oikeastaan vain Niiliä ihastellen ja ostin muutaman aika pienen t-paidan, ku unohdin niitä ottaa mukaan.
Yövyttiin 14 hengen dormissa Adriftin päämajassa ja aikamoinen mekkala siellä oli joka ilta ja aamu. Tosin apinat piti pahempaa meteliä aina aamuisin juoksennellessaan siinä katolla. Paikka oli muuten kyllä tosi hyvä ja ai että mikä kuuma ja paineikas suihku siellä oli ! Sai hyvän muiston taas kunnon suihkuista, ku ensimmäisen kerran täällä ollessa tuli oikeesti lämmintä vettä. Leirintäalue oli rakennettu Niilin ensimetreille hyvän rantatörmän päälle ja aamupalaa oli mukava nauttia terassilla joen pauhua kuunnellen.
Lauantaina sit pääs hommiin ! Valmistauduttiin aamupalalla kokopäivän kosken laskuun. Paikalle tuli hulluna porukkaa, kun kaikilla oli lomaa ja kiire näky valmisteluissa. Kypäriä, pelastusliivejä ja meloja kannettiin varastosta pihamaalle ja porukka keräänty kuuntelemaan ohjeita. Kaikki irtaimisto; kellot, kengät, silmälasit, korut, äidit ja tyttöystävät käskettiin jättää leirintäalueelle ku muuten niitä ei päivän päätteeks tulis näkemään, Niili kuulema syö mitä vain. Päivän aikana oli tarkotus laskea 32 km kymmenen hengen lautoilla. Kun kaikki tavarat oli jätetty rannalle, oltiinki jo vesillä ja saamassa jatko-ohjeistusta. Yhteensä yheksän lauttaa, kaks pelastuslauttaa ja joku kakstoista pelastuskajaakkia lähti rannasta, isoin porukka pitkiin aikoihi.
Meidän lauttaan sattu onneks hyvä Englantilainen Klark Kent oppaaks ja se laitto kärkipaikalle melomaan. Klark oli ollu 5 vuotta koskenlaskuoppaana ympäri maailmaa ja nyt viimeset puol vuotta Niilillä. Klark opetti perushommat, että mitä tehdä jos lautta kääntyy ympäri, miten kääntää lautta takas oikein päin, miten päästä takas lautalle, mitä jos ei pääsekkää takas lautalle jne. Ensimmäiseen pieneen koskeen hypättiin pois lautalta ihan vaan kokeiluks, että miltä tuntuu mennä virran mukana ja aaltoja päin. Hyvältä ! Autettiin toisemme takas lautalle ja jatkettiin melomista. Ensimmäinen kunnon koski piti hyvää meteliä edellä.
Kosket kuulema luokitellaan 1-6 niiden vaikeustason mukaan, ykkönen on paikallaan olevaa vettä ja kutonen on kuolema. Jos kutos tason kosken joku laskee, niin se tippuu vitoseks. Laskettiin päivän aikana koskia kakkosesta vitoseen ja huipua oli ! Parasta oli kuunnella koskea just ennenku melottiin siihen. Vitosen kosket piti niin kovaa meteliä et alko aina kusettamaan. Ensimmäinen koski oli Donald Duck ja se oli kuulema sen verran kivikkoinen, että oli parempi koettaa pysyä veneessä. Hyvät tärskyt tuli jokaisesta aallosta. Vitosen kosket oli huippuja ja pari kertaa meillä kaatu lautta ja kaikki huuhtoutu virran mukana eteenpäi. Yks nelosen koski oli hullu missä piti keskellä sitä koskea ja pauhetta koettaa meloa vaan täysillä eteen päin, että pääsee vitosen putoukselle. Kolme lauttaa yheksästä pääs ja me tietenki ensimmäisenä. Vaikee koettaa selittää miten sairasta ja siistiä se oli. Join puoli Niilia ja kynnet lohkeili kun meloessa ne jäi veneen saumoihin ja veri roisku !
Kesken päivän pysähdyttiin saarelle syömään lounasta. Ruoka maistu niin mahtavalle, mut sit alko satamaan vettä ja lujaa. Ruokailun jälkeen jatkettiin mahtavassa kaatosateessa melomista ja kun tuli törkeen kylmä niin hypättiin +26 asteiseen Niiliin lämmittelemään ja vellottiin virran mukana kohti seuraavaa aallokkoa. Kaiken kaikkiaan laskettiin yhteensä 9 kunnon koskea. Iltapäivällä oli koskien välillä enemmän melomista, muttei se menoa haitannu. Välillä huilailtiin ja jostain ilmesty tikkarit kaikille, jotta jaksettiin taas hiukan eteenpäi. Klark onneks nappas koko pussillisen ni syötiin niitä tikkareita loppumatka. Perille päästyä alko jo hämärtämään, mut tarjolla oli grillikepakoita ja virvokkeita. Mahtavasti järjestetty koko juttu. Ilta meni sit hiukan rellestäen.
Sunnuntaina oli tarkotus mennä päivän kestävälle kajaakkikurssille, missä oltais yksinään laskettu kaajakeilla iisimpiä koskia, mut aamulla sato niin ikävästi ettei sit lähdetty. Meinasin mennä ehkä myöhemmin siihe. Lauantain laskuilla mukana ollut, Keniassa asuva 50v, Charlotta oli lähdössä siinä aamulla takas Niiliin sellasella lainelaudalla. Innostuin samassa siitä hommasta ja olin jo lähdössä mukaan, mut kuulinki ettei niitä lautoja ookkaan enää jälellä. Siihenki pitää mennä vielä myöhemmin. No pakko oli jotain keksiä niin lähdin sit takas koskenlaskuun, mutta vaan puolikkaaks päiväks. Opas ei ollu tälläkertaa yhtä mainio, eikä ollu kyllä ryhmäkään. Meloessa ei kukaan pysyny rytmissä ja vähän väliä edessä ja takana istuvat hakkas mua sormille. Tulipahan ainaki jännitystä niihin koskiin. Ensimmäiset kosket meni mukavasti, mut sit ensimmäisessä vitosen koskessa lautta kaatu ja kaikki oltiin taas virran viemiä. Kun pääsin pyörteistä takas pinnalle huomasin, et siinä vieressä kelluu pelokkaan näkönen tukevahko rouva silmät kiinni ja happea haukkoen. Huusin sille et aukaseen silmät, pitää suun kiinni ja nauttii kyydistä, muttei se tehny muuta ku tarras mua olkapäästä ja kiipes mun päälle ! Painuin tietenki kevyempänä pinnan alle. Kun pääsin toistamiseen pinnalle nappasin rouvaa pelastusliiveistä kiinni ja lähdin uimaan lähintä pelastuskajaakkia kohti. Loppu meniki mukavasti.
Kuitenkaan puolenpäivän koskenlasku ei enää tuottanu samanlaista adrenaliinipuuskaa ku launatain kokopäivänen niin hyppäsin vielä benjin iltapäivällä. 45 metriä ja kunnon dippaus Niiliin ! Hitto että pelotti siinä tornissa seisoessa, ku mua ennen hyppäävä tyttö jänisti siinä jonkun 5 minuttia ennenku hyppäs. Kuitenki hyppäyttäjät osas hommansa ja sai siinä valmistellessa hiukan rennomman olon. Pyyhe jalkojen ympärille, kiipeilyliinalla kiristettiin ja tehtiin lenkki johon köysi laitettiin kiinni. Parasta oli hivuttautua siihen tornin reunalle, niin et varpaat oli reunan yli ja päästää kaiteista irti. Toinen niistä jäbistä sano ettei kannata kattoo alas ennenku hyppää ja koetin pitää silmät maisemissa kiinni. 3-2-1 benjii ja pääedellä alas. Hyvin ne osas homman ja mitotti niin, et rintaa myöten kävi veden alla ja sit pari jälkipomppua ja kaikki oli nopeesti ohi. Hyvä tärinä oli jälkeenpäin. Koskenlaskusta pitäs saada vielä kuvia ja video myöhemmin ! Hyvä pääsiäinen, hyvä työharjottelu :D
Yövyttiin 14 hengen dormissa Adriftin päämajassa ja aikamoinen mekkala siellä oli joka ilta ja aamu. Tosin apinat piti pahempaa meteliä aina aamuisin juoksennellessaan siinä katolla. Paikka oli muuten kyllä tosi hyvä ja ai että mikä kuuma ja paineikas suihku siellä oli ! Sai hyvän muiston taas kunnon suihkuista, ku ensimmäisen kerran täällä ollessa tuli oikeesti lämmintä vettä. Leirintäalue oli rakennettu Niilin ensimetreille hyvän rantatörmän päälle ja aamupalaa oli mukava nauttia terassilla joen pauhua kuunnellen.
Lauantaina sit pääs hommiin ! Valmistauduttiin aamupalalla kokopäivän kosken laskuun. Paikalle tuli hulluna porukkaa, kun kaikilla oli lomaa ja kiire näky valmisteluissa. Kypäriä, pelastusliivejä ja meloja kannettiin varastosta pihamaalle ja porukka keräänty kuuntelemaan ohjeita. Kaikki irtaimisto; kellot, kengät, silmälasit, korut, äidit ja tyttöystävät käskettiin jättää leirintäalueelle ku muuten niitä ei päivän päätteeks tulis näkemään, Niili kuulema syö mitä vain. Päivän aikana oli tarkotus laskea 32 km kymmenen hengen lautoilla. Kun kaikki tavarat oli jätetty rannalle, oltiinki jo vesillä ja saamassa jatko-ohjeistusta. Yhteensä yheksän lauttaa, kaks pelastuslauttaa ja joku kakstoista pelastuskajaakkia lähti rannasta, isoin porukka pitkiin aikoihi.
Meidän lauttaan sattu onneks hyvä Englantilainen Klark Kent oppaaks ja se laitto kärkipaikalle melomaan. Klark oli ollu 5 vuotta koskenlaskuoppaana ympäri maailmaa ja nyt viimeset puol vuotta Niilillä. Klark opetti perushommat, että mitä tehdä jos lautta kääntyy ympäri, miten kääntää lautta takas oikein päin, miten päästä takas lautalle, mitä jos ei pääsekkää takas lautalle jne. Ensimmäiseen pieneen koskeen hypättiin pois lautalta ihan vaan kokeiluks, että miltä tuntuu mennä virran mukana ja aaltoja päin. Hyvältä ! Autettiin toisemme takas lautalle ja jatkettiin melomista. Ensimmäinen kunnon koski piti hyvää meteliä edellä.
Kosket kuulema luokitellaan 1-6 niiden vaikeustason mukaan, ykkönen on paikallaan olevaa vettä ja kutonen on kuolema. Jos kutos tason kosken joku laskee, niin se tippuu vitoseks. Laskettiin päivän aikana koskia kakkosesta vitoseen ja huipua oli ! Parasta oli kuunnella koskea just ennenku melottiin siihen. Vitosen kosket piti niin kovaa meteliä et alko aina kusettamaan. Ensimmäinen koski oli Donald Duck ja se oli kuulema sen verran kivikkoinen, että oli parempi koettaa pysyä veneessä. Hyvät tärskyt tuli jokaisesta aallosta. Vitosen kosket oli huippuja ja pari kertaa meillä kaatu lautta ja kaikki huuhtoutu virran mukana eteenpäi. Yks nelosen koski oli hullu missä piti keskellä sitä koskea ja pauhetta koettaa meloa vaan täysillä eteen päin, että pääsee vitosen putoukselle. Kolme lauttaa yheksästä pääs ja me tietenki ensimmäisenä. Vaikee koettaa selittää miten sairasta ja siistiä se oli. Join puoli Niilia ja kynnet lohkeili kun meloessa ne jäi veneen saumoihin ja veri roisku !
Kesken päivän pysähdyttiin saarelle syömään lounasta. Ruoka maistu niin mahtavalle, mut sit alko satamaan vettä ja lujaa. Ruokailun jälkeen jatkettiin mahtavassa kaatosateessa melomista ja kun tuli törkeen kylmä niin hypättiin +26 asteiseen Niiliin lämmittelemään ja vellottiin virran mukana kohti seuraavaa aallokkoa. Kaiken kaikkiaan laskettiin yhteensä 9 kunnon koskea. Iltapäivällä oli koskien välillä enemmän melomista, muttei se menoa haitannu. Välillä huilailtiin ja jostain ilmesty tikkarit kaikille, jotta jaksettiin taas hiukan eteenpäi. Klark onneks nappas koko pussillisen ni syötiin niitä tikkareita loppumatka. Perille päästyä alko jo hämärtämään, mut tarjolla oli grillikepakoita ja virvokkeita. Mahtavasti järjestetty koko juttu. Ilta meni sit hiukan rellestäen.
Sunnuntaina oli tarkotus mennä päivän kestävälle kajaakkikurssille, missä oltais yksinään laskettu kaajakeilla iisimpiä koskia, mut aamulla sato niin ikävästi ettei sit lähdetty. Meinasin mennä ehkä myöhemmin siihe. Lauantain laskuilla mukana ollut, Keniassa asuva 50v, Charlotta oli lähdössä siinä aamulla takas Niiliin sellasella lainelaudalla. Innostuin samassa siitä hommasta ja olin jo lähdössä mukaan, mut kuulinki ettei niitä lautoja ookkaan enää jälellä. Siihenki pitää mennä vielä myöhemmin. No pakko oli jotain keksiä niin lähdin sit takas koskenlaskuun, mutta vaan puolikkaaks päiväks. Opas ei ollu tälläkertaa yhtä mainio, eikä ollu kyllä ryhmäkään. Meloessa ei kukaan pysyny rytmissä ja vähän väliä edessä ja takana istuvat hakkas mua sormille. Tulipahan ainaki jännitystä niihin koskiin. Ensimmäiset kosket meni mukavasti, mut sit ensimmäisessä vitosen koskessa lautta kaatu ja kaikki oltiin taas virran viemiä. Kun pääsin pyörteistä takas pinnalle huomasin, et siinä vieressä kelluu pelokkaan näkönen tukevahko rouva silmät kiinni ja happea haukkoen. Huusin sille et aukaseen silmät, pitää suun kiinni ja nauttii kyydistä, muttei se tehny muuta ku tarras mua olkapäästä ja kiipes mun päälle ! Painuin tietenki kevyempänä pinnan alle. Kun pääsin toistamiseen pinnalle nappasin rouvaa pelastusliiveistä kiinni ja lähdin uimaan lähintä pelastuskajaakkia kohti. Loppu meniki mukavasti.
Kuitenkaan puolenpäivän koskenlasku ei enää tuottanu samanlaista adrenaliinipuuskaa ku launatain kokopäivänen niin hyppäsin vielä benjin iltapäivällä. 45 metriä ja kunnon dippaus Niiliin ! Hitto että pelotti siinä tornissa seisoessa, ku mua ennen hyppäävä tyttö jänisti siinä jonkun 5 minuttia ennenku hyppäs. Kuitenki hyppäyttäjät osas hommansa ja sai siinä valmistellessa hiukan rennomman olon. Pyyhe jalkojen ympärille, kiipeilyliinalla kiristettiin ja tehtiin lenkki johon köysi laitettiin kiinni. Parasta oli hivuttautua siihen tornin reunalle, niin et varpaat oli reunan yli ja päästää kaiteista irti. Toinen niistä jäbistä sano ettei kannata kattoo alas ennenku hyppää ja koetin pitää silmät maisemissa kiinni. 3-2-1 benjii ja pääedellä alas. Hyvin ne osas homman ja mitotti niin, et rintaa myöten kävi veden alla ja sit pari jälkipomppua ja kaikki oli nopeesti ohi. Hyvä tärinä oli jälkeenpäin. Koskenlaskusta pitäs saada vielä kuvia ja video myöhemmin ! Hyvä pääsiäinen, hyvä työharjottelu :D
Muutama vanha ja uudempi kuva !
Joku maisema
Vertailtiin haukkoja
Palapelipoika
Nukkuvat oppilaat
Ryhmahenki
This is Africa
Valituntibiljardit
Maalailut
3, 2, 1, Bungee
Niles Specialkeskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Kuuma !
Rutiinit alkaa jo Mengon koululla ja Kampalassa yleensäkin löytymään. Kahdeksan aikoihin painan torkkua muutamaan otteeseen ennen hampaiden pesua ja aamiaista. Oon aina inhonnu Weetabix mainoksia ja sen takia karttanu niitä, mut Weetabixit on hullun hyviä makumaitojen kans. Koululla sit yheksältä ensimmäinen tunti on heräilyä, ja kirjottelen yleensä jotain olevinaan tärkeän näkösenä paperille, hyvä kun kukaan ei ymmärrä suomea niin voi rauhassa kirjotella ja väittää sit kouluhommiks. Onneks nää Ugandalaiset toimintaterapian opiskelijatkaan ei oo mitään kovin ahkeria ja nekin haukottelee suureen ääneen aina aamusin. Kunhan hiukan heräillään ni yleensä keskustellaan joku tunti suomen ja ugandan eroista ja yhtäläisyyksistä; opiskelusta, koulutuksesta, perheen perustamisesta, liikenteestä, toimintaterapiasta jne. Sit on pari tuntia yleensä luokissa, tarkkaillen, auttaen, arvioiden jne. Oon tehny täällä paikallisen alkuarvioinnin kahdelle asiakkaalle ja suunnitellu ja alkanu toteuttaa niille terapiaa, mut pääasiallisesti pitäs tarkkailla lasten ympäristöä ja kuinka se vaikuttaa heidän hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Perus kouluhommia.
Luokissa hengailun välillä on teehetki. Yhden aikaan oppilaat menee lounaalle toisiaan avustaen. Yhteishenki on muutenkin koululla aika korkealla. Oppilaat auttaa toisiaan aamuisin aamutoimissa, päivällä luokissa työskennellessä, ruokailuissa kykenevät tarjoilee kykenemättömille ja välillä työnnetään pyörätuolissa toisiaan vessaan. Omat kainalosauvat saa hyvin asetettua pyörätuolin kahvoihin ja pyörätuoli antaa tarpeeks tukea, joten et omia sauvojasi tarttee. Lounaan jälkeen oppilailla on välitunti ja työntekijöillä lounas. Oman lounaan jälkeen yleensä lapsia valuu terapiatilaan ja lelukaappi ammottaa tyhjyyttään. Suurin osa lapsista häädetään ulos tilasta, mut terapialapset saa jäädä leikkimään. Eilen rakensin toisen mun asiakkaan kanssa palikoista morotrcarin ja se oli hauskaa. Tällä pojalla on CP-vamma ja kaikki raajat hiukan spastisia eli jähmeitä. Harjoiteltiin siinä rakennellessa käsien yhteistyötä ja hyvin se lähti käyntiin, mut vähän häntä tais turhauttaa välillä oikeen käden kömpelyys ja palikoitten lenteleminen. Työpäivät loppuu siinä neljän ja kuuden välillä, vähän miten jaksaa. Tänään meni puol kuuteen ja täydessä touhussa.
Noiden ugandalaisten opiskelijoiden kanssa on ollu varsin viihtyisää ja rentoa. Kennethin kans oon ollu eniten tekemisissä. Se laitto mut ensimmäisellä viikolla kirjottamaan tavoitteet koko harjoittelulle ja tarkisti ne :D Sen jälkeen sillä on vähä ote löystyny ja yleensä löydän sen nukkumasta jostain nurkasta. Täällä on kaikki muuten kovia nukkumaan. Aina laitetaan pitkäks kunhan on vaan mahdollista ! Niin Kenny on rento Manchesrter United fani. Niinku Ashrefkin, keskimmäinen. Asterf on ehdolla johonkin kouluvaltuustoon ja annoin sille vinkkejä ku se suunnitteli omaa flaijeria jaettavaks. Kolmas jäbä on muslimi, Juma ja hän rukoilee aina oven takana ! Juma on muutenkin tunnollisin opiskelija meistä kaikista ja tekee ihan hullunlailla töitä. Muutenkin näillä on täällä paljon rankempia harjotteluja kun suomessa on totuttu. Neljän viikon aikana jokaiselle on asetettu tavoitteeks 15 asiakasta, mikä on mun mielestä aika kohtuuttomasti. Ite ajattelin pärjätä näillä kahdella. Tänään olis tarkotus mennä noiden koululle kattomaan Championsh Liigaa.
Vaihdoin hostellia viikon alusta ja nyt asun vaiheeks yksikseni. Varsin mukavaa vaihtelua ja virkistävää olla yksikseen illat ja käydä rauassa keskustassa, eikä tarttee mennä muiden mukana. Nyt pääsiäis viikonlopuks ollaan menossa porukalla Jinjaan, mikä on Ugandan kakkos kaupunki. Jinja ja niilin alkukuohut, joihin on tarkotus mennä koskenlaskuun. Koetan kans ettiä niitä kiipeilymestoja sieltä. Muutenkin Jinjassa on kirjojen mukaan paljon tekemistä. Melomisia ja ratsastuksia jne. Vaikuttaa ok. Auringonlaskut täällä on sanomattakin selviä. Hineitä ja sellasta. Mitäs vielä. Aika on menny kyl mukavalla vauhdilla. Välillä on huonompia päiviä ja välillä parempia sen suhteen. Sellasta.
Luokissa hengailun välillä on teehetki. Yhden aikaan oppilaat menee lounaalle toisiaan avustaen. Yhteishenki on muutenkin koululla aika korkealla. Oppilaat auttaa toisiaan aamuisin aamutoimissa, päivällä luokissa työskennellessä, ruokailuissa kykenevät tarjoilee kykenemättömille ja välillä työnnetään pyörätuolissa toisiaan vessaan. Omat kainalosauvat saa hyvin asetettua pyörätuolin kahvoihin ja pyörätuoli antaa tarpeeks tukea, joten et omia sauvojasi tarttee. Lounaan jälkeen oppilailla on välitunti ja työntekijöillä lounas. Oman lounaan jälkeen yleensä lapsia valuu terapiatilaan ja lelukaappi ammottaa tyhjyyttään. Suurin osa lapsista häädetään ulos tilasta, mut terapialapset saa jäädä leikkimään. Eilen rakensin toisen mun asiakkaan kanssa palikoista morotrcarin ja se oli hauskaa. Tällä pojalla on CP-vamma ja kaikki raajat hiukan spastisia eli jähmeitä. Harjoiteltiin siinä rakennellessa käsien yhteistyötä ja hyvin se lähti käyntiin, mut vähän häntä tais turhauttaa välillä oikeen käden kömpelyys ja palikoitten lenteleminen. Työpäivät loppuu siinä neljän ja kuuden välillä, vähän miten jaksaa. Tänään meni puol kuuteen ja täydessä touhussa.
Noiden ugandalaisten opiskelijoiden kanssa on ollu varsin viihtyisää ja rentoa. Kennethin kans oon ollu eniten tekemisissä. Se laitto mut ensimmäisellä viikolla kirjottamaan tavoitteet koko harjoittelulle ja tarkisti ne :D Sen jälkeen sillä on vähä ote löystyny ja yleensä löydän sen nukkumasta jostain nurkasta. Täällä on kaikki muuten kovia nukkumaan. Aina laitetaan pitkäks kunhan on vaan mahdollista ! Niin Kenny on rento Manchesrter United fani. Niinku Ashrefkin, keskimmäinen. Asterf on ehdolla johonkin kouluvaltuustoon ja annoin sille vinkkejä ku se suunnitteli omaa flaijeria jaettavaks. Kolmas jäbä on muslimi, Juma ja hän rukoilee aina oven takana ! Juma on muutenkin tunnollisin opiskelija meistä kaikista ja tekee ihan hullunlailla töitä. Muutenkin näillä on täällä paljon rankempia harjotteluja kun suomessa on totuttu. Neljän viikon aikana jokaiselle on asetettu tavoitteeks 15 asiakasta, mikä on mun mielestä aika kohtuuttomasti. Ite ajattelin pärjätä näillä kahdella. Tänään olis tarkotus mennä noiden koululle kattomaan Championsh Liigaa.
Vaihdoin hostellia viikon alusta ja nyt asun vaiheeks yksikseni. Varsin mukavaa vaihtelua ja virkistävää olla yksikseen illat ja käydä rauassa keskustassa, eikä tarttee mennä muiden mukana. Nyt pääsiäis viikonlopuks ollaan menossa porukalla Jinjaan, mikä on Ugandan kakkos kaupunki. Jinja ja niilin alkukuohut, joihin on tarkotus mennä koskenlaskuun. Koetan kans ettiä niitä kiipeilymestoja sieltä. Muutenkin Jinjassa on kirjojen mukaan paljon tekemistä. Melomisia ja ratsastuksia jne. Vaikuttaa ok. Auringonlaskut täällä on sanomattakin selviä. Hineitä ja sellasta. Mitäs vielä. Aika on menny kyl mukavalla vauhdilla. Välillä on huonompia päiviä ja välillä parempia sen suhteen. Sellasta.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Kala kukosta
Kello kolmen ruuhka,
Toissa ihan sikana
Wasswa oottelee ruokaa
Pyoratuoliviritys
Perinteinen etsi olli jaliskentalta kuva
ja ne synnytyspoytakuvat
torstai 2. huhtikuuta 2009
Kampaa lasta !!
Se mikä Kampalassa aiemmin vihastutti niin nyt se ihastuttaa. Nimittäin ruuhkat. Aamuinen mopotaksikyyti on niin hienoo ja tarkkaa ajoa. Kadut on täynnä matatuja, henkilöautoja mottorpipyöriä, polkupyöriä, jalankulkijoita, liikennepoliiseja ja kaiken keskellä oon mie, bodabodan tarakalla. Kaikista nössöimmän näköset kuskit ajaa kaikista villeimmin. Mulla on ollu vaan nössön näkösiä kuskeja! Joka kerta ihmettelen uudelleen miten ihmeessä sen ruuhkan läpi pääsee pujottelemaan kevarilla ja niin ketterästi. Parinkymmenen metrin suoralla kaasu pohjaan ja seuraavaks äkkijarrutus kun joku toinen bodaboda tai matatu kiilaa eteen. Kuski ettii vauhdilla seuraavan ajolinjan ja kaasua. Polvet on pidettävä hyvin kevarin kylkee vasten, ettei ne pahemmin kolahtele ohitettaviin tai vastaantuleviin.
Oon ottanu bodaboda kyydin keskustan taksipuistoon ja sieltä metsästäny matatun kohti Mengon koulua. Taksipuisto on täynnä ihmisiä. Tänään lähdettiin matatulla, jonka sivuovi piti pahempaa ääntä ku Tiitisen pakun ovet. No se ovi sit tippu liitoksista kesken matkan ja jäi roikkumaan auton kylkeen.Onneks oli ruuhkaa, niin ei tarvinnu ajaa edes tien sivuun vaan keskellä tietä saatiin ovi takas liitoksilleen, muttei enää kiinni kuitenkaan. Oliki tuskasen kuuma niin parempiha se on ovi auki ajaa. Ruuhkassa on tätänykyä vielä mukava istuu, kun on jo hiukan tarttunu afrikkalainen letkeys. Mengon koulun rehtori sano kans ekana päivänä, että tulkaa sit aamulla heti ku ruuhkista pääsette. Käytiin tuon rehtori Joyn kanssa hyvät keskustelut ugandalaisten ja suomalaisten aikakäsityksistä. Täällä se on vaan niin mukavaa ku ei turhasta tarttee stressata.
Koululla on ollu tähän asti ja varmaan vielä jatkossaki tulee olemaan hyvin opettavaisia ja mukavia päiviä. Ugandassa on kaks kehtiysvammaisille lapsille tarkotettua koulua ja tässä koulussa on vaan 120 oppilasta ja vaikka toinen oliski huomattavasti isompi, niin silti kehitysvammasista lapsista suurin osa jää ilman mitään opetusta. CP-vammasia lapsia on paljon ja kaikkia sen eri muotoja. Autismia, hydro- ja microkefalusta (kirjotus oikeinko), downin syndroomaa, onnettomuuksissa vammautuneita, kaikennäköistä kehityshäiriötä, hyvin sekalainen porukka. Mut lapset on lapsia ja hyvin iloisia nähdessään valkoihoisen ja poseeraa mielellään valokuvissa. Toisilla on aivan liian isoja pyörätuoleja heidän kokoonsa nähden ja toisten pyörätuolit on taas tavattoman vanhoja ja hankalia käyttää. Henkilökohtasina avustajina toimii luokkakaverit. Muuan liikuttava parivaljakko on viilettäny siellä koulun mukulakivetyksellä; pyörätuolissa istuu CP-vammainen poika ja tuolia työntää toinen poika, joka pysyy pystyssä vaan ottamalla tukea pyörätuolista. Lapset auttaa koululla toisiaan ja mikäli pystyt vähääkään kävelemään ni mielellään työnnätki toisen tuolia. Alamäessä molemmat saa niin hyvät kyydit.
Koulun yhteydessä toimii myös Sports Out Reach ministeriö, jonka toimintaan tutustuttiin myös maanantaina. Ministeriön toimii neljässä Kampalan suurimmista slummeista ja toimittaa sinne ruokatarjoilua ja opetusta jalkapalloilun kautta. Ministeriöllä on myös oma jalkapallojoukkue ja lupauduin niiden treeneihin ennenku kuulin et niillä on päivittäin treenit ja entinen maajoukkuevalmentaja pitämässä puikkoja ! Aamulla sit oli treenit ja ei se tosiaan mitään sunnuntaijalkapalloiluu matoskan kentällä ollu, niinku luulin aluks. Kävi ilmi sit et alunperin ne oliki ihan perus jalkapallojoukkue, joka lähti mukaan tähän kehitystyöhön. Mut jaksoin koko treenit läpi vaikka loppupeleissä hiukan oli voimat lopussa. Iltapäivästä lähdettiin ministeriön mukana Nateete-slummiin. Siellä oli toiminnassa paikallinen ”koulu”, joka toimi jonkun tyypin olohuoneessa ja lapset istu lattialla pulpetteina penkit. Paikalle oli kerätty lapsia, jotka ei syystä tai toisesta käy koulua ja ne tulee opiskelemaan ikeskipäivästä ja saa päivän päätteeks ruoan. Ruoka onkin hyvä motivaatio opintoihin. Opetin luokassa numeroita englanniks ykkösestä kymppiin ja lämmitti sydäntä niiden lasten innokkuus. Joo äiti ja isi, aamulla tuli treeneissä rytmihäiriöitä, mut selvittiin.
Kuvia en nyt taas onnistunu laittamaan ku taa hostellin netti on niin toivottoman paska.
Oon ottanu bodaboda kyydin keskustan taksipuistoon ja sieltä metsästäny matatun kohti Mengon koulua. Taksipuisto on täynnä ihmisiä. Tänään lähdettiin matatulla, jonka sivuovi piti pahempaa ääntä ku Tiitisen pakun ovet. No se ovi sit tippu liitoksista kesken matkan ja jäi roikkumaan auton kylkeen.Onneks oli ruuhkaa, niin ei tarvinnu ajaa edes tien sivuun vaan keskellä tietä saatiin ovi takas liitoksilleen, muttei enää kiinni kuitenkaan. Oliki tuskasen kuuma niin parempiha se on ovi auki ajaa. Ruuhkassa on tätänykyä vielä mukava istuu, kun on jo hiukan tarttunu afrikkalainen letkeys. Mengon koulun rehtori sano kans ekana päivänä, että tulkaa sit aamulla heti ku ruuhkista pääsette. Käytiin tuon rehtori Joyn kanssa hyvät keskustelut ugandalaisten ja suomalaisten aikakäsityksistä. Täällä se on vaan niin mukavaa ku ei turhasta tarttee stressata.
Koululla on ollu tähän asti ja varmaan vielä jatkossaki tulee olemaan hyvin opettavaisia ja mukavia päiviä. Ugandassa on kaks kehtiysvammaisille lapsille tarkotettua koulua ja tässä koulussa on vaan 120 oppilasta ja vaikka toinen oliski huomattavasti isompi, niin silti kehitysvammasista lapsista suurin osa jää ilman mitään opetusta. CP-vammasia lapsia on paljon ja kaikkia sen eri muotoja. Autismia, hydro- ja microkefalusta (kirjotus oikeinko), downin syndroomaa, onnettomuuksissa vammautuneita, kaikennäköistä kehityshäiriötä, hyvin sekalainen porukka. Mut lapset on lapsia ja hyvin iloisia nähdessään valkoihoisen ja poseeraa mielellään valokuvissa. Toisilla on aivan liian isoja pyörätuoleja heidän kokoonsa nähden ja toisten pyörätuolit on taas tavattoman vanhoja ja hankalia käyttää. Henkilökohtasina avustajina toimii luokkakaverit. Muuan liikuttava parivaljakko on viilettäny siellä koulun mukulakivetyksellä; pyörätuolissa istuu CP-vammainen poika ja tuolia työntää toinen poika, joka pysyy pystyssä vaan ottamalla tukea pyörätuolista. Lapset auttaa koululla toisiaan ja mikäli pystyt vähääkään kävelemään ni mielellään työnnätki toisen tuolia. Alamäessä molemmat saa niin hyvät kyydit.
Koulun yhteydessä toimii myös Sports Out Reach ministeriö, jonka toimintaan tutustuttiin myös maanantaina. Ministeriön toimii neljässä Kampalan suurimmista slummeista ja toimittaa sinne ruokatarjoilua ja opetusta jalkapalloilun kautta. Ministeriöllä on myös oma jalkapallojoukkue ja lupauduin niiden treeneihin ennenku kuulin et niillä on päivittäin treenit ja entinen maajoukkuevalmentaja pitämässä puikkoja ! Aamulla sit oli treenit ja ei se tosiaan mitään sunnuntaijalkapalloiluu matoskan kentällä ollu, niinku luulin aluks. Kävi ilmi sit et alunperin ne oliki ihan perus jalkapallojoukkue, joka lähti mukaan tähän kehitystyöhön. Mut jaksoin koko treenit läpi vaikka loppupeleissä hiukan oli voimat lopussa. Iltapäivästä lähdettiin ministeriön mukana Nateete-slummiin. Siellä oli toiminnassa paikallinen ”koulu”, joka toimi jonkun tyypin olohuoneessa ja lapset istu lattialla pulpetteina penkit. Paikalle oli kerätty lapsia, jotka ei syystä tai toisesta käy koulua ja ne tulee opiskelemaan ikeskipäivästä ja saa päivän päätteeks ruoan. Ruoka onkin hyvä motivaatio opintoihin. Opetin luokassa numeroita englanniks ykkösestä kymppiin ja lämmitti sydäntä niiden lasten innokkuus. Joo äiti ja isi, aamulla tuli treeneissä rytmihäiriöitä, mut selvittiin.
Kuvia en nyt taas onnistunu laittamaan ku taa hostellin netti on niin toivottoman paska.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
