Noniin, Keniassa ollaan. Sunnuntaina aamulla lähdettiin täydellä bussilla kohti Keniaa ja matka kesti kutakuinkin koko päivän. Bussissa oli suht täyttä, välillä kuuma ja välillä kylmä. Mua ei pahemmin haitannu, mut huomasin siinä päivän mittaan et joitaki tais ottaa matkanteko hiukan päähän, mut perille päästiin turvallisesti. Rajan ylitys oli odotettua helpompaa ja rennommin täällä päästiin itänaapuriin kuin kotona Suomesa. Ensiks kirjauduttiin ulos Ugandasta ja se kävi yhdellä paperilla. Portista No Mans Landille ja Keniassa oli vastassa kaks paperia. Vaihdoin pimeesti dollareita, jotka kelpas ainoastaan viisumiin. Just kun laitoin passin, molemmat laput ja 25 dollaria luukusta sisään alko satamaan ja tervetuloa Keniaan :D Vain 15 minuttia odotelttiin viisumia ja toiset keltakuumekortin tarkistusta kunnes päästiin sadetta suojaan bussiin ja virallisesti sisään.
Kenia on yllättävän erilainen jo maisemiltaan kuin Uganda. Ugandassa ei oo niin tyypillisiä maisemia mitä media välittää Afrikasta, mut heti Kenian puolella näkee stereotypia Afrikkaa. Mikä toisaalta tuntu mukavalta. Samoin Kenia oli yleisesti paljon puhtaampi ja siistitympi kuin Uganda. Mutta sade se vaan jatko ja pian bussin kattoa rummutettiin aivan urakalla, kun alko satamaan sormenpään kokosia rakeita ja tavattoman lujaa. Rakeita sato veden seassa ja raekimpaleet kimpoili maasta metrin korkeuteen. Oli erikoista.
Kenia on myös huomattavasti vauraampi kuin Uganda ja hintataso on myös hiukan korkeempi. Hostellissa oli erikoista nähdä ittesä peilistä ja erikoista kuivata käsiä niiden pesemisen jälkeen. Pari ensimmäistä yötä oltiin St. Anna guest housessa, mut huomattiin jo maanantai iltapäivästä ku tultiin takas, että siivoojat oli tonkinu kaikki meidän laukut ja tuolta Tuulikilta oli pöllitty 70 euroo ja 50 dollaria sekä yhdeltä Uga opiskelijalta 40000 Ugandashillings. Tiistaina sit valitettiin ahkerasti ja saatiin onneks illalla rahat takas, mut guest house lähti vaihtoon. Nyt loppuaika yövytään Palmers Hotellissa ja mulla on täällä telkkari jee !
Niin siis tultiin aika Länsi-Keniaan ja maan kolmanneks suurimpaan kaupunkiin Kisumuun. Tän viikon on ollu intensiivikurssia ja luentojen aiheet on pyöriny Ugandan, Kenian ja Suomen terveydenhuollon ja koulutuksen ympärillä. Koko homma on mun makuun ehkä turhan hieno ja perus luentolöhöilyä on taas tullu hyvä annos. Erilaisia paperipelejä, ristikoita, piirustuksia tullu ja onneks oon kantanu myös tietokonetta mukana ja saanu takapenkin paikat joka päivä. Päivisin on ollu joku 15 powerpoint esitystä ja keskustelut päälle ! Mulla on kans oma PP show perjantaina omista kokemuksista täällä ja aikaa ritarilliset 5 minuttia ;-D Kurssille tuli myös muutamia opettajatätejä Suomesta ja sain viime perjantain iltasanomat käsiini heidän kautta. Hehe luin Nykäsen uudesta mirkusta, miksei kukaan oo kertonu?!?
Keskiviikkona käytiin seminaariväen kans tutustumassa vesivoimalaitokseen, mikä oli suht tylsä reissu. Mukava oli toisaalta nähdä noita maisemia. Ke iltana sit käytiin minisafarilla tässä Victoriajärven rannikolla ettimässä virtahepoja ! Ne on yleensä koko päivän vedessä, eikä niistä sillon tahdo nähdä muuta ku pään, mut pimeän tullen ne käy maalla syömässä ruohoo, niin lähdettiin puolen kaheksan aikaan bussilla. Hipot on äärimmäisen arkoja ja agressiivisia, mutta vaaroja kaihtamatta nähtiin ainaki 5 isoo ja pari poikasta virtahepoa ja ai että ne on lihavia :__D Lauantaiaamuna taas lähdetään kuuden aikaan aamulla kohti Masai Maraa, joka on parhaita safarimestoja koko maailmassa ja todennäkösesti bongailaan muutama muu rennohko eläin siellä.
Tähän asti on kuitenkin vaan melko ristiriitasia tunteita koko paikasta. Myös ihmiset täällä on hiukan länsimaisempia ku Ugandassa. Vieraat ihmiset on hiukan töykeämpiä ja sain myös heti turistiripulin ! Jäin siis tän päivän vierailusta pois ku olis ollu useampi tunti taas bussissa istumista. Toisaalta harmi, ku muut lähti just johonki riisiviljelmille ja Obaman synnyinkotiin, mut toisaalta taas mukavempi ripuloida vessaan ku housuun.. Saampahan oman vapaapäivän tosin muutaman sadan metrin säteellä vessoista. Onneks tulin tänne seminaarihotellille, mikä on suht Kisumun keskustassa et pääsee tuoho keskustaan. Eli ruoho voi kyl olla vihreämpää aidan toisella puolen, mut maistuu silti pahemmalta ! Toivottavasti oon sit lauantaiks tervehtyny tai pitää sit ainaki ottaa kunnon ummetus päälle. Ei ollu paljon mitään kummempia tapahtunu ni vähä tylsä juttu tuli..
torstai 30. huhtikuuta 2009
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Aikaansaannoksia !
Saatiin noin kuukaus sitten, sieltä Mpigistä lähdettäessä, idea, että kerättäs kaikki hiukan rahaa kasaan ja ostettas sinne Mpigin terveyskeskukseen hiukan uusia välineitä ja tarvikkeita, kun ne oli siellä kohtuuttoman huonot ja puutteelliset. Keskusteltiin silloin sen johtavan lääkärin kanssa asiasta ja se sano, että muun muassa nuo synnytyspöydät on tavattoman huonossa kunnossa. Ja sitä ne kyllä olikin. Toinen varsinainen puute oli jo tuolla keisarinleikkaus mellakassa mainitsema imu, joka siis oli kyllä olemassa, mut jalalla pumpattava ja varsin surkee. Päädyttiin kuitenkin siihen, että ensitilassa yritetään saada rahat tuohon synnytyspöytään ja jos se onnistuu niin katsotaan sit imua tai tippatelineitä jne.
Tuhannet kiitokset siis äidille, isälle ja Elli-Maijalle, Pekalle, Reetalle ja Oskulle, Tiitisille, Eskelisille, Häyrisille, Jatalle ja Osmolle, Mikolle ja Ritvalle, Matille ja Riitalle, Mirjalle ja Hannulle, Manulle ja Mimmille sekä Okun äm äl ällälle jokaisesta kympistä jonka lahjoititte. Sitä iloa on vaikea sanoilla kertoa, mikä hoitajien ja kätilöiden ilmeistä, huudoista ja halauksista välitty. Ja Suomesta varoja keräänty sen verran hyvin, että saatiin kaks uutta synnytyspöytää, kunnon imu teholle sekä muutamat kirurgin veitset Mpigiin sekä keskoskaappi tänne Kampalaan, Nsambyan sairaalaan.
Keskiviikko aamuna tuli ambulanssikuski Andrew hakemaan meitä ensin tuohon läheiseen sairaalatarvikkeiden varastomyymälään, josta sitten jatkettiin takas Mpigiin. Oli mukava nähdä entisitä tuttuja naamoja sekä ystävällisiä Mpigin kukkuloita. Sängyt oli tietenkin vielä paketissa niin ensitöikseen käytiin ihemettelemään, miten ne kootaan. Ohjeet oli surkeemmat ku Ikean hyllyissä, kun meillä oli vaan kuva niistä valmiina. Hetki ihmeteltiin ja kokeiltiin kunnes löyty oikea tyyli ja pian pöydät oli kasassa. Seuraavaks tietenkin purettiin ne taas kasaan, ku eihän ne mahtunu ovesta kokonaisena ! Perinteistä :D Vanhat synnytyspöydät lens pihalle ja siinä päivänvalossa ne näytti entistä kauheemmilta. Uudet sisälle ja limppareille.
Jos keskiviikko oli hyvä päivä niin oli kyllä torstaiki ! Siellä kehitysvammaisten lasten koululla oli loppumassa vuoden ensimmäinen jakso ja päätösjuhlat oli torstaina. Juhlathan oli tietenki urheilukilpailut: punaset vastaan siniset. Lajeja oli vaatimattomat 15 niin tytöillä kuin pojilla,sekä muutama joukkuelaji ja kaikki parissa tunnissa :D Hyvä hullunmylly päällä. Petangia, tikanheittoo, ilmapallonpuhallusta, 50m juoksu, 400m juoksut, 4x100m, 4x400m, pyörätuolilla 50m, tuolitanssi, hulahulavanne, käsipalloa ja köydenvetoa ! Oli kieltämättä sitä urheilujuhlan tuntua. Musiikki pauhas taustalla ja lapset tanssi ja tuuletti voittaessaan niinku olympialaisissa. Radan reunalla kannustettiin kurkku suorana ja radalla tönittiin ja taisteltiin voitosta hampaat irvessä. Käsipallossa filmattiin ja tuomaria haukuttiin. Lopulta mun tiimi eli siniset voitti parilla kymmenellä pisteellä.
Nyt alkaa harjottelut käymään täällä jo vähiin. Toukokuussa on vielä viikko jälellä Mulagon sairaalassa toimintaterapiaa seuraillen ja siitäki viikosta aattelin livistää jo torstaina aamulla reissuamaan, et saan edes melkein kokonaisen viikon vapaata. Sen viimesen viikon oon suunnitellu viettäväni tuolla Länsi-Ugandassa ku ei täällä kaikesta huolimatta oon niin paljoa tullu reissailtua, mitä aattelin aluks. Viikonloppusin olis kerenny oikeastaan vaan yhden vajaan päivän olla jossain perillä ja olis pitäny jo sit tulla takas Kampalaan. Mut lumihuippusent Rwenzori vuoristot haluan ainaki nähdä ja Murchison vesiputoukset !
Tuhannet kiitokset siis äidille, isälle ja Elli-Maijalle, Pekalle, Reetalle ja Oskulle, Tiitisille, Eskelisille, Häyrisille, Jatalle ja Osmolle, Mikolle ja Ritvalle, Matille ja Riitalle, Mirjalle ja Hannulle, Manulle ja Mimmille sekä Okun äm äl ällälle jokaisesta kympistä jonka lahjoititte. Sitä iloa on vaikea sanoilla kertoa, mikä hoitajien ja kätilöiden ilmeistä, huudoista ja halauksista välitty. Ja Suomesta varoja keräänty sen verran hyvin, että saatiin kaks uutta synnytyspöytää, kunnon imu teholle sekä muutamat kirurgin veitset Mpigiin sekä keskoskaappi tänne Kampalaan, Nsambyan sairaalaan.
Keskiviikko aamuna tuli ambulanssikuski Andrew hakemaan meitä ensin tuohon läheiseen sairaalatarvikkeiden varastomyymälään, josta sitten jatkettiin takas Mpigiin. Oli mukava nähdä entisitä tuttuja naamoja sekä ystävällisiä Mpigin kukkuloita. Sängyt oli tietenkin vielä paketissa niin ensitöikseen käytiin ihemettelemään, miten ne kootaan. Ohjeet oli surkeemmat ku Ikean hyllyissä, kun meillä oli vaan kuva niistä valmiina. Hetki ihmeteltiin ja kokeiltiin kunnes löyty oikea tyyli ja pian pöydät oli kasassa. Seuraavaks tietenkin purettiin ne taas kasaan, ku eihän ne mahtunu ovesta kokonaisena ! Perinteistä :D Vanhat synnytyspöydät lens pihalle ja siinä päivänvalossa ne näytti entistä kauheemmilta. Uudet sisälle ja limppareille.
Jos keskiviikko oli hyvä päivä niin oli kyllä torstaiki ! Siellä kehitysvammaisten lasten koululla oli loppumassa vuoden ensimmäinen jakso ja päätösjuhlat oli torstaina. Juhlathan oli tietenki urheilukilpailut: punaset vastaan siniset. Lajeja oli vaatimattomat 15 niin tytöillä kuin pojilla,sekä muutama joukkuelaji ja kaikki parissa tunnissa :D Hyvä hullunmylly päällä. Petangia, tikanheittoo, ilmapallonpuhallusta, 50m juoksu, 400m juoksut, 4x100m, 4x400m, pyörätuolilla 50m, tuolitanssi, hulahulavanne, käsipalloa ja köydenvetoa ! Oli kieltämättä sitä urheilujuhlan tuntua. Musiikki pauhas taustalla ja lapset tanssi ja tuuletti voittaessaan niinku olympialaisissa. Radan reunalla kannustettiin kurkku suorana ja radalla tönittiin ja taisteltiin voitosta hampaat irvessä. Käsipallossa filmattiin ja tuomaria haukuttiin. Lopulta mun tiimi eli siniset voitti parilla kymmenellä pisteellä.
Nyt alkaa harjottelut käymään täällä jo vähiin. Toukokuussa on vielä viikko jälellä Mulagon sairaalassa toimintaterapiaa seuraillen ja siitäki viikosta aattelin livistää jo torstaina aamulla reissuamaan, et saan edes melkein kokonaisen viikon vapaata. Sen viimesen viikon oon suunnitellu viettäväni tuolla Länsi-Ugandassa ku ei täällä kaikesta huolimatta oon niin paljoa tullu reissailtua, mitä aattelin aluks. Viikonloppusin olis kerenny oikeastaan vaan yhden vajaan päivän olla jossain perillä ja olis pitäny jo sit tulla takas Kampalaan. Mut lumihuippusent Rwenzori vuoristot haluan ainaki nähdä ja Murchison vesiputoukset !
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Korruptiota ja muita kommelluksia
Olin tulossa viime viikon tiistaina kahdeksan aikoihin takas hostellille kaupungilta ku jäin tuohon hostellin edestä kulevalle tielle ottamaan valokuvia ohikiitävistä autoista ja ihmisten silhueteistä autojen valoissa. Siirryin ojanpenkalle ja kävin kyykkyyn vision saatuani. Ehdin muutaman valokuvan ottaa ja asettaa kaikki säädöt kohdilleen ku ohi kävelee 10 hengen poliisipartio aseet olalla. Olin just nostamassa kameran silmälle ku viimenen herroista huomas mut kyykkimässä siinä ja huus jotain lugandaks. No tervehdin takasin iloisesti vielä luullessani ettei tässä nyt mitään kummempaa, valokuvia vaan otellaan. No koko röykkiö poliiseja lähesty yllättävän uhkaavasti ja nousin siinä muina miehinä ylös ja kävelin heitä vastaan.
Milläs asialla sitä täällä?!?! Onko maanomistajan lupa ottaa kuvia?!?! Näytäppä journalistipassi!!! Missä henkkarit!?!?
Häh!?
Niin mitäs varten sitä kyykitään tuolla varjossa?!?! Kenelles otat noita kuvia?!?!
Ihan itelleni huvikseen otan kuvia, ja en kyllä tienny et se olis laitonta..
Huvikses otat kuvia? Eihän kukaan ota ihan vain huvikseen kuvia! Läheppäs poika mukaan ni mennään asemalle tekemään selvitys koko hommasta..
No eihän siinä kymmentä poliisia vastaan paljoa ollu sanomista. Ja eihän me mihinkään asemalle oltu menossa vaan syrjäkujalle hiukan keskustelemaan. Poliisit tutki mun koko laukun ja kattelivat kameraa ja toista objektiivia melko pitkään. Pyytelin anteeks minkä ehdin ja sanoin ettei ollu tarkotus mitenkään salaa kuvata ketään ja autothan mua kiinnostaa ! Seuraavassa hetkessä kuulin, että oon pidätetty ja poliisipäällikkö otti puhelimen ja soitti partioauton hakemaan. Onneks olin lukenu madventuresin kirjan joku vuos sitten ja muistin sieltä tositarinoita korruptiosta, ja tiesin, et Uganda on myös suhteellisen korruptoitunu. Muistin, ettei lahjusten antamista saa suoraan ehdottaa kun siitä seuraa vain syyte lahjonnasta. Kysyin sit, että mitä vaihtoehtoja tässä nyt olis ku ei huvittas selliin mennä yöks? Tai voisko poliisisedät ystävällisesti kirjottaa sakkolapun minkä kävisin huomenna maksamassa. 15 min keskustelun jälkeen poliisipäällikkö sit sano vihdoin et jos annan jonkun pienen lahjan niin eiköhän se sit olis siinä. Kavoin kaikki setelit mitä taskusta löysin ja annoin et tuossa on kaikki vähä mitä opiskelijalta löytyy eli noin 35000 shillinkiä. VAIN 35000!?!?! NO ANNAS LASKEN....
Onneks tuo noin 12 euroo riitti koko jengille. Ja onneks herrat ei tajunnu mun suoraa vittuilua takas, kun olin antamassa 20 senttiä tippiä vielä taskun pohjalta. Ja onneks eivät ottaneet kameraa ja objektiiveja.. ja onneks oon hengissä! Vielä hengen edestä ei pelottanu mut kamera niitä kovasti kiinnosti. Ja kuvat piti piru vie poistaa. Oma vikahan se oli kun pimeällä liikkumisesta varoteltiin, mutta en kyllä uskonu että ensimmäinen vaara on liikkuvapoliisi.
Keskiviikko tais olla melko tavallinen työpäivä ja torstaina lintsasin vähä kun yöllä oli sen verran huono olo, etten saanu kunnolla nukutuks. Perjantaina sit oli viimenen päivä tuolla kehitysvammaisten lasten koululla. Päivä meni mukavasti, vein opettajille munffinsseja ja jouduin pitämään puheen opettajienhuoneessa. Opetin iltapäivästä kykeneville oppilaille pesistä ja pelattiinki hiukan mukautetuilla säännöillä. Kenttä tehtiin kuivuneista banaanipuun, tai mikä se palmu onkaan, lehdistä ja hauskaa oli. Perjantai iltana käytiin sit kansallisteatterissa.
To love is to die näytelmää en kyllä suosittele kovinkaan monelle. Se oli suhteettoman huono, mut hienoimpia kulttuurikokemuksia silti. Ensimmäinen puoliaika oli itse näytelmä. Näytelmä kerto kuninkaasta, joka oli menossa naimisiin. Tuleva kuningatar oli taas rakastunu kuitenkin kuninkaan parhaaseen ystävään, pääministeriin, joka taas oli rakastunu kuninkaan siskoon. Lopuks prinsessaa lukuunottamatta kaikki kuoli? Toisella puoliajalla tuli vaan playback lauluesityksiä toinen toisensa perään. Viikonloppu taas meni varsin rauhallisesti edelliseen nähden. Kiertelin Kampalan nähtävyyksiä ja sunnuntaina poltin taas pohkeet auringossa. Sunnuntai oli hiton kuuma, jotain satanelkyt astetta !
Nyt kuluva viikko menee Nsambyan sairaalassa fysioterapian vastaanotolla. Viikon päästä pitäs olla sit jo Keniassa, jossa menee ensimmäinen viikko jollain intensiivikurssilla ja toinen lomaviikko Keniaa kierrellen. Jotain perus safareita jne. Onko Suomessa jo kesä?
Milläs asialla sitä täällä?!?! Onko maanomistajan lupa ottaa kuvia?!?! Näytäppä journalistipassi!!! Missä henkkarit!?!?
Häh!?
Niin mitäs varten sitä kyykitään tuolla varjossa?!?! Kenelles otat noita kuvia?!?!
Ihan itelleni huvikseen otan kuvia, ja en kyllä tienny et se olis laitonta..
Huvikses otat kuvia? Eihän kukaan ota ihan vain huvikseen kuvia! Läheppäs poika mukaan ni mennään asemalle tekemään selvitys koko hommasta..
No eihän siinä kymmentä poliisia vastaan paljoa ollu sanomista. Ja eihän me mihinkään asemalle oltu menossa vaan syrjäkujalle hiukan keskustelemaan. Poliisit tutki mun koko laukun ja kattelivat kameraa ja toista objektiivia melko pitkään. Pyytelin anteeks minkä ehdin ja sanoin ettei ollu tarkotus mitenkään salaa kuvata ketään ja autothan mua kiinnostaa ! Seuraavassa hetkessä kuulin, että oon pidätetty ja poliisipäällikkö otti puhelimen ja soitti partioauton hakemaan. Onneks olin lukenu madventuresin kirjan joku vuos sitten ja muistin sieltä tositarinoita korruptiosta, ja tiesin, et Uganda on myös suhteellisen korruptoitunu. Muistin, ettei lahjusten antamista saa suoraan ehdottaa kun siitä seuraa vain syyte lahjonnasta. Kysyin sit, että mitä vaihtoehtoja tässä nyt olis ku ei huvittas selliin mennä yöks? Tai voisko poliisisedät ystävällisesti kirjottaa sakkolapun minkä kävisin huomenna maksamassa. 15 min keskustelun jälkeen poliisipäällikkö sit sano vihdoin et jos annan jonkun pienen lahjan niin eiköhän se sit olis siinä. Kavoin kaikki setelit mitä taskusta löysin ja annoin et tuossa on kaikki vähä mitä opiskelijalta löytyy eli noin 35000 shillinkiä. VAIN 35000!?!?! NO ANNAS LASKEN....
Onneks tuo noin 12 euroo riitti koko jengille. Ja onneks herrat ei tajunnu mun suoraa vittuilua takas, kun olin antamassa 20 senttiä tippiä vielä taskun pohjalta. Ja onneks eivät ottaneet kameraa ja objektiiveja.. ja onneks oon hengissä! Vielä hengen edestä ei pelottanu mut kamera niitä kovasti kiinnosti. Ja kuvat piti piru vie poistaa. Oma vikahan se oli kun pimeällä liikkumisesta varoteltiin, mutta en kyllä uskonu että ensimmäinen vaara on liikkuvapoliisi.
Keskiviikko tais olla melko tavallinen työpäivä ja torstaina lintsasin vähä kun yöllä oli sen verran huono olo, etten saanu kunnolla nukutuks. Perjantaina sit oli viimenen päivä tuolla kehitysvammaisten lasten koululla. Päivä meni mukavasti, vein opettajille munffinsseja ja jouduin pitämään puheen opettajienhuoneessa. Opetin iltapäivästä kykeneville oppilaille pesistä ja pelattiinki hiukan mukautetuilla säännöillä. Kenttä tehtiin kuivuneista banaanipuun, tai mikä se palmu onkaan, lehdistä ja hauskaa oli. Perjantai iltana käytiin sit kansallisteatterissa.
To love is to die näytelmää en kyllä suosittele kovinkaan monelle. Se oli suhteettoman huono, mut hienoimpia kulttuurikokemuksia silti. Ensimmäinen puoliaika oli itse näytelmä. Näytelmä kerto kuninkaasta, joka oli menossa naimisiin. Tuleva kuningatar oli taas rakastunu kuitenkin kuninkaan parhaaseen ystävään, pääministeriin, joka taas oli rakastunu kuninkaan siskoon. Lopuks prinsessaa lukuunottamatta kaikki kuoli? Toisella puoliajalla tuli vaan playback lauluesityksiä toinen toisensa perään. Viikonloppu taas meni varsin rauhallisesti edelliseen nähden. Kiertelin Kampalan nähtävyyksiä ja sunnuntaina poltin taas pohkeet auringossa. Sunnuntai oli hiton kuuma, jotain satanelkyt astetta !
Nyt kuluva viikko menee Nsambyan sairaalassa fysioterapian vastaanotolla. Viikon päästä pitäs olla sit jo Keniassa, jossa menee ensimmäinen viikko jollain intensiivikurssilla ja toinen lomaviikko Keniaa kierrellen. Jotain perus safareita jne. Onko Suomessa jo kesä?
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
