.jpg)
.jpg)
.jpg)
maanantai 20. huhtikuuta 2009
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Adrenaliinipääsiäinen
Suomessa viettämistä pääsiäisistä en muista kyllä juuri mitään. Joskus pienenä tahdoin olla zorro virpoessa naapureita. Viime vuoden pääsiäisestä ei oo mitään hajua, mut tän vuoden pääsiäinen jäi kyllä mieleen ! Lähdettiin seittämän aikoihin pitkänäperjantaina matatulla kohti Jinjaa ja matka lähti odotetusti, tai siis odotellen. Ajettiin ensin kiireellä Kampalan keskustaan odottelemaan muutama tunti, että paikalle ilmaantuu loputkin Jinjaan lähtevät. Perjantai meni oikeastaan vain Niiliä ihastellen ja ostin muutaman aika pienen t-paidan, ku unohdin niitä ottaa mukaan.
Yövyttiin 14 hengen dormissa Adriftin päämajassa ja aikamoinen mekkala siellä oli joka ilta ja aamu. Tosin apinat piti pahempaa meteliä aina aamuisin juoksennellessaan siinä katolla. Paikka oli muuten kyllä tosi hyvä ja ai että mikä kuuma ja paineikas suihku siellä oli ! Sai hyvän muiston taas kunnon suihkuista, ku ensimmäisen kerran täällä ollessa tuli oikeesti lämmintä vettä. Leirintäalue oli rakennettu Niilin ensimetreille hyvän rantatörmän päälle ja aamupalaa oli mukava nauttia terassilla joen pauhua kuunnellen.
Lauantaina sit pääs hommiin ! Valmistauduttiin aamupalalla kokopäivän kosken laskuun. Paikalle tuli hulluna porukkaa, kun kaikilla oli lomaa ja kiire näky valmisteluissa. Kypäriä, pelastusliivejä ja meloja kannettiin varastosta pihamaalle ja porukka keräänty kuuntelemaan ohjeita. Kaikki irtaimisto; kellot, kengät, silmälasit, korut, äidit ja tyttöystävät käskettiin jättää leirintäalueelle ku muuten niitä ei päivän päätteeks tulis näkemään, Niili kuulema syö mitä vain. Päivän aikana oli tarkotus laskea 32 km kymmenen hengen lautoilla. Kun kaikki tavarat oli jätetty rannalle, oltiinki jo vesillä ja saamassa jatko-ohjeistusta. Yhteensä yheksän lauttaa, kaks pelastuslauttaa ja joku kakstoista pelastuskajaakkia lähti rannasta, isoin porukka pitkiin aikoihi.
Meidän lauttaan sattu onneks hyvä Englantilainen Klark Kent oppaaks ja se laitto kärkipaikalle melomaan. Klark oli ollu 5 vuotta koskenlaskuoppaana ympäri maailmaa ja nyt viimeset puol vuotta Niilillä. Klark opetti perushommat, että mitä tehdä jos lautta kääntyy ympäri, miten kääntää lautta takas oikein päin, miten päästä takas lautalle, mitä jos ei pääsekkää takas lautalle jne. Ensimmäiseen pieneen koskeen hypättiin pois lautalta ihan vaan kokeiluks, että miltä tuntuu mennä virran mukana ja aaltoja päin. Hyvältä ! Autettiin toisemme takas lautalle ja jatkettiin melomista. Ensimmäinen kunnon koski piti hyvää meteliä edellä.
Kosket kuulema luokitellaan 1-6 niiden vaikeustason mukaan, ykkönen on paikallaan olevaa vettä ja kutonen on kuolema. Jos kutos tason kosken joku laskee, niin se tippuu vitoseks. Laskettiin päivän aikana koskia kakkosesta vitoseen ja huipua oli ! Parasta oli kuunnella koskea just ennenku melottiin siihen. Vitosen kosket piti niin kovaa meteliä et alko aina kusettamaan. Ensimmäinen koski oli Donald Duck ja se oli kuulema sen verran kivikkoinen, että oli parempi koettaa pysyä veneessä. Hyvät tärskyt tuli jokaisesta aallosta. Vitosen kosket oli huippuja ja pari kertaa meillä kaatu lautta ja kaikki huuhtoutu virran mukana eteenpäi. Yks nelosen koski oli hullu missä piti keskellä sitä koskea ja pauhetta koettaa meloa vaan täysillä eteen päin, että pääsee vitosen putoukselle. Kolme lauttaa yheksästä pääs ja me tietenki ensimmäisenä. Vaikee koettaa selittää miten sairasta ja siistiä se oli. Join puoli Niilia ja kynnet lohkeili kun meloessa ne jäi veneen saumoihin ja veri roisku !
Kesken päivän pysähdyttiin saarelle syömään lounasta. Ruoka maistu niin mahtavalle, mut sit alko satamaan vettä ja lujaa. Ruokailun jälkeen jatkettiin mahtavassa kaatosateessa melomista ja kun tuli törkeen kylmä niin hypättiin +26 asteiseen Niiliin lämmittelemään ja vellottiin virran mukana kohti seuraavaa aallokkoa. Kaiken kaikkiaan laskettiin yhteensä 9 kunnon koskea. Iltapäivällä oli koskien välillä enemmän melomista, muttei se menoa haitannu. Välillä huilailtiin ja jostain ilmesty tikkarit kaikille, jotta jaksettiin taas hiukan eteenpäi. Klark onneks nappas koko pussillisen ni syötiin niitä tikkareita loppumatka. Perille päästyä alko jo hämärtämään, mut tarjolla oli grillikepakoita ja virvokkeita. Mahtavasti järjestetty koko juttu. Ilta meni sit hiukan rellestäen.
Sunnuntaina oli tarkotus mennä päivän kestävälle kajaakkikurssille, missä oltais yksinään laskettu kaajakeilla iisimpiä koskia, mut aamulla sato niin ikävästi ettei sit lähdetty. Meinasin mennä ehkä myöhemmin siihe. Lauantain laskuilla mukana ollut, Keniassa asuva 50v, Charlotta oli lähdössä siinä aamulla takas Niiliin sellasella lainelaudalla. Innostuin samassa siitä hommasta ja olin jo lähdössä mukaan, mut kuulinki ettei niitä lautoja ookkaan enää jälellä. Siihenki pitää mennä vielä myöhemmin. No pakko oli jotain keksiä niin lähdin sit takas koskenlaskuun, mutta vaan puolikkaaks päiväks. Opas ei ollu tälläkertaa yhtä mainio, eikä ollu kyllä ryhmäkään. Meloessa ei kukaan pysyny rytmissä ja vähän väliä edessä ja takana istuvat hakkas mua sormille. Tulipahan ainaki jännitystä niihin koskiin. Ensimmäiset kosket meni mukavasti, mut sit ensimmäisessä vitosen koskessa lautta kaatu ja kaikki oltiin taas virran viemiä. Kun pääsin pyörteistä takas pinnalle huomasin, et siinä vieressä kelluu pelokkaan näkönen tukevahko rouva silmät kiinni ja happea haukkoen. Huusin sille et aukaseen silmät, pitää suun kiinni ja nauttii kyydistä, muttei se tehny muuta ku tarras mua olkapäästä ja kiipes mun päälle ! Painuin tietenki kevyempänä pinnan alle. Kun pääsin toistamiseen pinnalle nappasin rouvaa pelastusliiveistä kiinni ja lähdin uimaan lähintä pelastuskajaakkia kohti. Loppu meniki mukavasti.
Kuitenkaan puolenpäivän koskenlasku ei enää tuottanu samanlaista adrenaliinipuuskaa ku launatain kokopäivänen niin hyppäsin vielä benjin iltapäivällä. 45 metriä ja kunnon dippaus Niiliin ! Hitto että pelotti siinä tornissa seisoessa, ku mua ennen hyppäävä tyttö jänisti siinä jonkun 5 minuttia ennenku hyppäs. Kuitenki hyppäyttäjät osas hommansa ja sai siinä valmistellessa hiukan rennomman olon. Pyyhe jalkojen ympärille, kiipeilyliinalla kiristettiin ja tehtiin lenkki johon köysi laitettiin kiinni. Parasta oli hivuttautua siihen tornin reunalle, niin et varpaat oli reunan yli ja päästää kaiteista irti. Toinen niistä jäbistä sano ettei kannata kattoo alas ennenku hyppää ja koetin pitää silmät maisemissa kiinni. 3-2-1 benjii ja pääedellä alas. Hyvin ne osas homman ja mitotti niin, et rintaa myöten kävi veden alla ja sit pari jälkipomppua ja kaikki oli nopeesti ohi. Hyvä tärinä oli jälkeenpäin. Koskenlaskusta pitäs saada vielä kuvia ja video myöhemmin ! Hyvä pääsiäinen, hyvä työharjottelu :D
Yövyttiin 14 hengen dormissa Adriftin päämajassa ja aikamoinen mekkala siellä oli joka ilta ja aamu. Tosin apinat piti pahempaa meteliä aina aamuisin juoksennellessaan siinä katolla. Paikka oli muuten kyllä tosi hyvä ja ai että mikä kuuma ja paineikas suihku siellä oli ! Sai hyvän muiston taas kunnon suihkuista, ku ensimmäisen kerran täällä ollessa tuli oikeesti lämmintä vettä. Leirintäalue oli rakennettu Niilin ensimetreille hyvän rantatörmän päälle ja aamupalaa oli mukava nauttia terassilla joen pauhua kuunnellen.
Lauantaina sit pääs hommiin ! Valmistauduttiin aamupalalla kokopäivän kosken laskuun. Paikalle tuli hulluna porukkaa, kun kaikilla oli lomaa ja kiire näky valmisteluissa. Kypäriä, pelastusliivejä ja meloja kannettiin varastosta pihamaalle ja porukka keräänty kuuntelemaan ohjeita. Kaikki irtaimisto; kellot, kengät, silmälasit, korut, äidit ja tyttöystävät käskettiin jättää leirintäalueelle ku muuten niitä ei päivän päätteeks tulis näkemään, Niili kuulema syö mitä vain. Päivän aikana oli tarkotus laskea 32 km kymmenen hengen lautoilla. Kun kaikki tavarat oli jätetty rannalle, oltiinki jo vesillä ja saamassa jatko-ohjeistusta. Yhteensä yheksän lauttaa, kaks pelastuslauttaa ja joku kakstoista pelastuskajaakkia lähti rannasta, isoin porukka pitkiin aikoihi.
Meidän lauttaan sattu onneks hyvä Englantilainen Klark Kent oppaaks ja se laitto kärkipaikalle melomaan. Klark oli ollu 5 vuotta koskenlaskuoppaana ympäri maailmaa ja nyt viimeset puol vuotta Niilillä. Klark opetti perushommat, että mitä tehdä jos lautta kääntyy ympäri, miten kääntää lautta takas oikein päin, miten päästä takas lautalle, mitä jos ei pääsekkää takas lautalle jne. Ensimmäiseen pieneen koskeen hypättiin pois lautalta ihan vaan kokeiluks, että miltä tuntuu mennä virran mukana ja aaltoja päin. Hyvältä ! Autettiin toisemme takas lautalle ja jatkettiin melomista. Ensimmäinen kunnon koski piti hyvää meteliä edellä.
Kosket kuulema luokitellaan 1-6 niiden vaikeustason mukaan, ykkönen on paikallaan olevaa vettä ja kutonen on kuolema. Jos kutos tason kosken joku laskee, niin se tippuu vitoseks. Laskettiin päivän aikana koskia kakkosesta vitoseen ja huipua oli ! Parasta oli kuunnella koskea just ennenku melottiin siihen. Vitosen kosket piti niin kovaa meteliä et alko aina kusettamaan. Ensimmäinen koski oli Donald Duck ja se oli kuulema sen verran kivikkoinen, että oli parempi koettaa pysyä veneessä. Hyvät tärskyt tuli jokaisesta aallosta. Vitosen kosket oli huippuja ja pari kertaa meillä kaatu lautta ja kaikki huuhtoutu virran mukana eteenpäi. Yks nelosen koski oli hullu missä piti keskellä sitä koskea ja pauhetta koettaa meloa vaan täysillä eteen päin, että pääsee vitosen putoukselle. Kolme lauttaa yheksästä pääs ja me tietenki ensimmäisenä. Vaikee koettaa selittää miten sairasta ja siistiä se oli. Join puoli Niilia ja kynnet lohkeili kun meloessa ne jäi veneen saumoihin ja veri roisku !
Kesken päivän pysähdyttiin saarelle syömään lounasta. Ruoka maistu niin mahtavalle, mut sit alko satamaan vettä ja lujaa. Ruokailun jälkeen jatkettiin mahtavassa kaatosateessa melomista ja kun tuli törkeen kylmä niin hypättiin +26 asteiseen Niiliin lämmittelemään ja vellottiin virran mukana kohti seuraavaa aallokkoa. Kaiken kaikkiaan laskettiin yhteensä 9 kunnon koskea. Iltapäivällä oli koskien välillä enemmän melomista, muttei se menoa haitannu. Välillä huilailtiin ja jostain ilmesty tikkarit kaikille, jotta jaksettiin taas hiukan eteenpäi. Klark onneks nappas koko pussillisen ni syötiin niitä tikkareita loppumatka. Perille päästyä alko jo hämärtämään, mut tarjolla oli grillikepakoita ja virvokkeita. Mahtavasti järjestetty koko juttu. Ilta meni sit hiukan rellestäen.
Sunnuntaina oli tarkotus mennä päivän kestävälle kajaakkikurssille, missä oltais yksinään laskettu kaajakeilla iisimpiä koskia, mut aamulla sato niin ikävästi ettei sit lähdetty. Meinasin mennä ehkä myöhemmin siihe. Lauantain laskuilla mukana ollut, Keniassa asuva 50v, Charlotta oli lähdössä siinä aamulla takas Niiliin sellasella lainelaudalla. Innostuin samassa siitä hommasta ja olin jo lähdössä mukaan, mut kuulinki ettei niitä lautoja ookkaan enää jälellä. Siihenki pitää mennä vielä myöhemmin. No pakko oli jotain keksiä niin lähdin sit takas koskenlaskuun, mutta vaan puolikkaaks päiväks. Opas ei ollu tälläkertaa yhtä mainio, eikä ollu kyllä ryhmäkään. Meloessa ei kukaan pysyny rytmissä ja vähän väliä edessä ja takana istuvat hakkas mua sormille. Tulipahan ainaki jännitystä niihin koskiin. Ensimmäiset kosket meni mukavasti, mut sit ensimmäisessä vitosen koskessa lautta kaatu ja kaikki oltiin taas virran viemiä. Kun pääsin pyörteistä takas pinnalle huomasin, et siinä vieressä kelluu pelokkaan näkönen tukevahko rouva silmät kiinni ja happea haukkoen. Huusin sille et aukaseen silmät, pitää suun kiinni ja nauttii kyydistä, muttei se tehny muuta ku tarras mua olkapäästä ja kiipes mun päälle ! Painuin tietenki kevyempänä pinnan alle. Kun pääsin toistamiseen pinnalle nappasin rouvaa pelastusliiveistä kiinni ja lähdin uimaan lähintä pelastuskajaakkia kohti. Loppu meniki mukavasti.
Kuitenkaan puolenpäivän koskenlasku ei enää tuottanu samanlaista adrenaliinipuuskaa ku launatain kokopäivänen niin hyppäsin vielä benjin iltapäivällä. 45 metriä ja kunnon dippaus Niiliin ! Hitto että pelotti siinä tornissa seisoessa, ku mua ennen hyppäävä tyttö jänisti siinä jonkun 5 minuttia ennenku hyppäs. Kuitenki hyppäyttäjät osas hommansa ja sai siinä valmistellessa hiukan rennomman olon. Pyyhe jalkojen ympärille, kiipeilyliinalla kiristettiin ja tehtiin lenkki johon köysi laitettiin kiinni. Parasta oli hivuttautua siihen tornin reunalle, niin et varpaat oli reunan yli ja päästää kaiteista irti. Toinen niistä jäbistä sano ettei kannata kattoo alas ennenku hyppää ja koetin pitää silmät maisemissa kiinni. 3-2-1 benjii ja pääedellä alas. Hyvin ne osas homman ja mitotti niin, et rintaa myöten kävi veden alla ja sit pari jälkipomppua ja kaikki oli nopeesti ohi. Hyvä tärinä oli jälkeenpäin. Koskenlaskusta pitäs saada vielä kuvia ja video myöhemmin ! Hyvä pääsiäinen, hyvä työharjottelu :D
Muutama vanha ja uudempi kuva !
Joku maisema
Vertailtiin haukkoja
Palapelipoika
Nukkuvat oppilaat
Ryhmahenki
This is Africa
Valituntibiljardit
Maalailut
3, 2, 1, Bungee
Niles Specialkeskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Kuuma !
Rutiinit alkaa jo Mengon koululla ja Kampalassa yleensäkin löytymään. Kahdeksan aikoihin painan torkkua muutamaan otteeseen ennen hampaiden pesua ja aamiaista. Oon aina inhonnu Weetabix mainoksia ja sen takia karttanu niitä, mut Weetabixit on hullun hyviä makumaitojen kans. Koululla sit yheksältä ensimmäinen tunti on heräilyä, ja kirjottelen yleensä jotain olevinaan tärkeän näkösenä paperille, hyvä kun kukaan ei ymmärrä suomea niin voi rauhassa kirjotella ja väittää sit kouluhommiks. Onneks nää Ugandalaiset toimintaterapian opiskelijatkaan ei oo mitään kovin ahkeria ja nekin haukottelee suureen ääneen aina aamusin. Kunhan hiukan heräillään ni yleensä keskustellaan joku tunti suomen ja ugandan eroista ja yhtäläisyyksistä; opiskelusta, koulutuksesta, perheen perustamisesta, liikenteestä, toimintaterapiasta jne. Sit on pari tuntia yleensä luokissa, tarkkaillen, auttaen, arvioiden jne. Oon tehny täällä paikallisen alkuarvioinnin kahdelle asiakkaalle ja suunnitellu ja alkanu toteuttaa niille terapiaa, mut pääasiallisesti pitäs tarkkailla lasten ympäristöä ja kuinka se vaikuttaa heidän hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Perus kouluhommia.
Luokissa hengailun välillä on teehetki. Yhden aikaan oppilaat menee lounaalle toisiaan avustaen. Yhteishenki on muutenkin koululla aika korkealla. Oppilaat auttaa toisiaan aamuisin aamutoimissa, päivällä luokissa työskennellessä, ruokailuissa kykenevät tarjoilee kykenemättömille ja välillä työnnetään pyörätuolissa toisiaan vessaan. Omat kainalosauvat saa hyvin asetettua pyörätuolin kahvoihin ja pyörätuoli antaa tarpeeks tukea, joten et omia sauvojasi tarttee. Lounaan jälkeen oppilailla on välitunti ja työntekijöillä lounas. Oman lounaan jälkeen yleensä lapsia valuu terapiatilaan ja lelukaappi ammottaa tyhjyyttään. Suurin osa lapsista häädetään ulos tilasta, mut terapialapset saa jäädä leikkimään. Eilen rakensin toisen mun asiakkaan kanssa palikoista morotrcarin ja se oli hauskaa. Tällä pojalla on CP-vamma ja kaikki raajat hiukan spastisia eli jähmeitä. Harjoiteltiin siinä rakennellessa käsien yhteistyötä ja hyvin se lähti käyntiin, mut vähän häntä tais turhauttaa välillä oikeen käden kömpelyys ja palikoitten lenteleminen. Työpäivät loppuu siinä neljän ja kuuden välillä, vähän miten jaksaa. Tänään meni puol kuuteen ja täydessä touhussa.
Noiden ugandalaisten opiskelijoiden kanssa on ollu varsin viihtyisää ja rentoa. Kennethin kans oon ollu eniten tekemisissä. Se laitto mut ensimmäisellä viikolla kirjottamaan tavoitteet koko harjoittelulle ja tarkisti ne :D Sen jälkeen sillä on vähä ote löystyny ja yleensä löydän sen nukkumasta jostain nurkasta. Täällä on kaikki muuten kovia nukkumaan. Aina laitetaan pitkäks kunhan on vaan mahdollista ! Niin Kenny on rento Manchesrter United fani. Niinku Ashrefkin, keskimmäinen. Asterf on ehdolla johonkin kouluvaltuustoon ja annoin sille vinkkejä ku se suunnitteli omaa flaijeria jaettavaks. Kolmas jäbä on muslimi, Juma ja hän rukoilee aina oven takana ! Juma on muutenkin tunnollisin opiskelija meistä kaikista ja tekee ihan hullunlailla töitä. Muutenkin näillä on täällä paljon rankempia harjotteluja kun suomessa on totuttu. Neljän viikon aikana jokaiselle on asetettu tavoitteeks 15 asiakasta, mikä on mun mielestä aika kohtuuttomasti. Ite ajattelin pärjätä näillä kahdella. Tänään olis tarkotus mennä noiden koululle kattomaan Championsh Liigaa.
Vaihdoin hostellia viikon alusta ja nyt asun vaiheeks yksikseni. Varsin mukavaa vaihtelua ja virkistävää olla yksikseen illat ja käydä rauassa keskustassa, eikä tarttee mennä muiden mukana. Nyt pääsiäis viikonlopuks ollaan menossa porukalla Jinjaan, mikä on Ugandan kakkos kaupunki. Jinja ja niilin alkukuohut, joihin on tarkotus mennä koskenlaskuun. Koetan kans ettiä niitä kiipeilymestoja sieltä. Muutenkin Jinjassa on kirjojen mukaan paljon tekemistä. Melomisia ja ratsastuksia jne. Vaikuttaa ok. Auringonlaskut täällä on sanomattakin selviä. Hineitä ja sellasta. Mitäs vielä. Aika on menny kyl mukavalla vauhdilla. Välillä on huonompia päiviä ja välillä parempia sen suhteen. Sellasta.
Luokissa hengailun välillä on teehetki. Yhden aikaan oppilaat menee lounaalle toisiaan avustaen. Yhteishenki on muutenkin koululla aika korkealla. Oppilaat auttaa toisiaan aamuisin aamutoimissa, päivällä luokissa työskennellessä, ruokailuissa kykenevät tarjoilee kykenemättömille ja välillä työnnetään pyörätuolissa toisiaan vessaan. Omat kainalosauvat saa hyvin asetettua pyörätuolin kahvoihin ja pyörätuoli antaa tarpeeks tukea, joten et omia sauvojasi tarttee. Lounaan jälkeen oppilailla on välitunti ja työntekijöillä lounas. Oman lounaan jälkeen yleensä lapsia valuu terapiatilaan ja lelukaappi ammottaa tyhjyyttään. Suurin osa lapsista häädetään ulos tilasta, mut terapialapset saa jäädä leikkimään. Eilen rakensin toisen mun asiakkaan kanssa palikoista morotrcarin ja se oli hauskaa. Tällä pojalla on CP-vamma ja kaikki raajat hiukan spastisia eli jähmeitä. Harjoiteltiin siinä rakennellessa käsien yhteistyötä ja hyvin se lähti käyntiin, mut vähän häntä tais turhauttaa välillä oikeen käden kömpelyys ja palikoitten lenteleminen. Työpäivät loppuu siinä neljän ja kuuden välillä, vähän miten jaksaa. Tänään meni puol kuuteen ja täydessä touhussa.
Noiden ugandalaisten opiskelijoiden kanssa on ollu varsin viihtyisää ja rentoa. Kennethin kans oon ollu eniten tekemisissä. Se laitto mut ensimmäisellä viikolla kirjottamaan tavoitteet koko harjoittelulle ja tarkisti ne :D Sen jälkeen sillä on vähä ote löystyny ja yleensä löydän sen nukkumasta jostain nurkasta. Täällä on kaikki muuten kovia nukkumaan. Aina laitetaan pitkäks kunhan on vaan mahdollista ! Niin Kenny on rento Manchesrter United fani. Niinku Ashrefkin, keskimmäinen. Asterf on ehdolla johonkin kouluvaltuustoon ja annoin sille vinkkejä ku se suunnitteli omaa flaijeria jaettavaks. Kolmas jäbä on muslimi, Juma ja hän rukoilee aina oven takana ! Juma on muutenkin tunnollisin opiskelija meistä kaikista ja tekee ihan hullunlailla töitä. Muutenkin näillä on täällä paljon rankempia harjotteluja kun suomessa on totuttu. Neljän viikon aikana jokaiselle on asetettu tavoitteeks 15 asiakasta, mikä on mun mielestä aika kohtuuttomasti. Ite ajattelin pärjätä näillä kahdella. Tänään olis tarkotus mennä noiden koululle kattomaan Championsh Liigaa.
Vaihdoin hostellia viikon alusta ja nyt asun vaiheeks yksikseni. Varsin mukavaa vaihtelua ja virkistävää olla yksikseen illat ja käydä rauassa keskustassa, eikä tarttee mennä muiden mukana. Nyt pääsiäis viikonlopuks ollaan menossa porukalla Jinjaan, mikä on Ugandan kakkos kaupunki. Jinja ja niilin alkukuohut, joihin on tarkotus mennä koskenlaskuun. Koetan kans ettiä niitä kiipeilymestoja sieltä. Muutenkin Jinjassa on kirjojen mukaan paljon tekemistä. Melomisia ja ratsastuksia jne. Vaikuttaa ok. Auringonlaskut täällä on sanomattakin selviä. Hineitä ja sellasta. Mitäs vielä. Aika on menny kyl mukavalla vauhdilla. Välillä on huonompia päiviä ja välillä parempia sen suhteen. Sellasta.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Kala kukosta
Kello kolmen ruuhka,
Toissa ihan sikana
Wasswa oottelee ruokaa
Pyoratuoliviritys
Perinteinen etsi olli jaliskentalta kuva
ja ne synnytyspoytakuvat
torstai 2. huhtikuuta 2009
Kampaa lasta !!
Se mikä Kampalassa aiemmin vihastutti niin nyt se ihastuttaa. Nimittäin ruuhkat. Aamuinen mopotaksikyyti on niin hienoo ja tarkkaa ajoa. Kadut on täynnä matatuja, henkilöautoja mottorpipyöriä, polkupyöriä, jalankulkijoita, liikennepoliiseja ja kaiken keskellä oon mie, bodabodan tarakalla. Kaikista nössöimmän näköset kuskit ajaa kaikista villeimmin. Mulla on ollu vaan nössön näkösiä kuskeja! Joka kerta ihmettelen uudelleen miten ihmeessä sen ruuhkan läpi pääsee pujottelemaan kevarilla ja niin ketterästi. Parinkymmenen metrin suoralla kaasu pohjaan ja seuraavaks äkkijarrutus kun joku toinen bodaboda tai matatu kiilaa eteen. Kuski ettii vauhdilla seuraavan ajolinjan ja kaasua. Polvet on pidettävä hyvin kevarin kylkee vasten, ettei ne pahemmin kolahtele ohitettaviin tai vastaantuleviin.
Oon ottanu bodaboda kyydin keskustan taksipuistoon ja sieltä metsästäny matatun kohti Mengon koulua. Taksipuisto on täynnä ihmisiä. Tänään lähdettiin matatulla, jonka sivuovi piti pahempaa ääntä ku Tiitisen pakun ovet. No se ovi sit tippu liitoksista kesken matkan ja jäi roikkumaan auton kylkeen.Onneks oli ruuhkaa, niin ei tarvinnu ajaa edes tien sivuun vaan keskellä tietä saatiin ovi takas liitoksilleen, muttei enää kiinni kuitenkaan. Oliki tuskasen kuuma niin parempiha se on ovi auki ajaa. Ruuhkassa on tätänykyä vielä mukava istuu, kun on jo hiukan tarttunu afrikkalainen letkeys. Mengon koulun rehtori sano kans ekana päivänä, että tulkaa sit aamulla heti ku ruuhkista pääsette. Käytiin tuon rehtori Joyn kanssa hyvät keskustelut ugandalaisten ja suomalaisten aikakäsityksistä. Täällä se on vaan niin mukavaa ku ei turhasta tarttee stressata.
Koululla on ollu tähän asti ja varmaan vielä jatkossaki tulee olemaan hyvin opettavaisia ja mukavia päiviä. Ugandassa on kaks kehtiysvammaisille lapsille tarkotettua koulua ja tässä koulussa on vaan 120 oppilasta ja vaikka toinen oliski huomattavasti isompi, niin silti kehitysvammasista lapsista suurin osa jää ilman mitään opetusta. CP-vammasia lapsia on paljon ja kaikkia sen eri muotoja. Autismia, hydro- ja microkefalusta (kirjotus oikeinko), downin syndroomaa, onnettomuuksissa vammautuneita, kaikennäköistä kehityshäiriötä, hyvin sekalainen porukka. Mut lapset on lapsia ja hyvin iloisia nähdessään valkoihoisen ja poseeraa mielellään valokuvissa. Toisilla on aivan liian isoja pyörätuoleja heidän kokoonsa nähden ja toisten pyörätuolit on taas tavattoman vanhoja ja hankalia käyttää. Henkilökohtasina avustajina toimii luokkakaverit. Muuan liikuttava parivaljakko on viilettäny siellä koulun mukulakivetyksellä; pyörätuolissa istuu CP-vammainen poika ja tuolia työntää toinen poika, joka pysyy pystyssä vaan ottamalla tukea pyörätuolista. Lapset auttaa koululla toisiaan ja mikäli pystyt vähääkään kävelemään ni mielellään työnnätki toisen tuolia. Alamäessä molemmat saa niin hyvät kyydit.
Koulun yhteydessä toimii myös Sports Out Reach ministeriö, jonka toimintaan tutustuttiin myös maanantaina. Ministeriön toimii neljässä Kampalan suurimmista slummeista ja toimittaa sinne ruokatarjoilua ja opetusta jalkapalloilun kautta. Ministeriöllä on myös oma jalkapallojoukkue ja lupauduin niiden treeneihin ennenku kuulin et niillä on päivittäin treenit ja entinen maajoukkuevalmentaja pitämässä puikkoja ! Aamulla sit oli treenit ja ei se tosiaan mitään sunnuntaijalkapalloiluu matoskan kentällä ollu, niinku luulin aluks. Kävi ilmi sit et alunperin ne oliki ihan perus jalkapallojoukkue, joka lähti mukaan tähän kehitystyöhön. Mut jaksoin koko treenit läpi vaikka loppupeleissä hiukan oli voimat lopussa. Iltapäivästä lähdettiin ministeriön mukana Nateete-slummiin. Siellä oli toiminnassa paikallinen ”koulu”, joka toimi jonkun tyypin olohuoneessa ja lapset istu lattialla pulpetteina penkit. Paikalle oli kerätty lapsia, jotka ei syystä tai toisesta käy koulua ja ne tulee opiskelemaan ikeskipäivästä ja saa päivän päätteeks ruoan. Ruoka onkin hyvä motivaatio opintoihin. Opetin luokassa numeroita englanniks ykkösestä kymppiin ja lämmitti sydäntä niiden lasten innokkuus. Joo äiti ja isi, aamulla tuli treeneissä rytmihäiriöitä, mut selvittiin.
Kuvia en nyt taas onnistunu laittamaan ku taa hostellin netti on niin toivottoman paska.
Oon ottanu bodaboda kyydin keskustan taksipuistoon ja sieltä metsästäny matatun kohti Mengon koulua. Taksipuisto on täynnä ihmisiä. Tänään lähdettiin matatulla, jonka sivuovi piti pahempaa ääntä ku Tiitisen pakun ovet. No se ovi sit tippu liitoksista kesken matkan ja jäi roikkumaan auton kylkeen.Onneks oli ruuhkaa, niin ei tarvinnu ajaa edes tien sivuun vaan keskellä tietä saatiin ovi takas liitoksilleen, muttei enää kiinni kuitenkaan. Oliki tuskasen kuuma niin parempiha se on ovi auki ajaa. Ruuhkassa on tätänykyä vielä mukava istuu, kun on jo hiukan tarttunu afrikkalainen letkeys. Mengon koulun rehtori sano kans ekana päivänä, että tulkaa sit aamulla heti ku ruuhkista pääsette. Käytiin tuon rehtori Joyn kanssa hyvät keskustelut ugandalaisten ja suomalaisten aikakäsityksistä. Täällä se on vaan niin mukavaa ku ei turhasta tarttee stressata.
Koululla on ollu tähän asti ja varmaan vielä jatkossaki tulee olemaan hyvin opettavaisia ja mukavia päiviä. Ugandassa on kaks kehtiysvammaisille lapsille tarkotettua koulua ja tässä koulussa on vaan 120 oppilasta ja vaikka toinen oliski huomattavasti isompi, niin silti kehitysvammasista lapsista suurin osa jää ilman mitään opetusta. CP-vammasia lapsia on paljon ja kaikkia sen eri muotoja. Autismia, hydro- ja microkefalusta (kirjotus oikeinko), downin syndroomaa, onnettomuuksissa vammautuneita, kaikennäköistä kehityshäiriötä, hyvin sekalainen porukka. Mut lapset on lapsia ja hyvin iloisia nähdessään valkoihoisen ja poseeraa mielellään valokuvissa. Toisilla on aivan liian isoja pyörätuoleja heidän kokoonsa nähden ja toisten pyörätuolit on taas tavattoman vanhoja ja hankalia käyttää. Henkilökohtasina avustajina toimii luokkakaverit. Muuan liikuttava parivaljakko on viilettäny siellä koulun mukulakivetyksellä; pyörätuolissa istuu CP-vammainen poika ja tuolia työntää toinen poika, joka pysyy pystyssä vaan ottamalla tukea pyörätuolista. Lapset auttaa koululla toisiaan ja mikäli pystyt vähääkään kävelemään ni mielellään työnnätki toisen tuolia. Alamäessä molemmat saa niin hyvät kyydit.
Koulun yhteydessä toimii myös Sports Out Reach ministeriö, jonka toimintaan tutustuttiin myös maanantaina. Ministeriön toimii neljässä Kampalan suurimmista slummeista ja toimittaa sinne ruokatarjoilua ja opetusta jalkapalloilun kautta. Ministeriöllä on myös oma jalkapallojoukkue ja lupauduin niiden treeneihin ennenku kuulin et niillä on päivittäin treenit ja entinen maajoukkuevalmentaja pitämässä puikkoja ! Aamulla sit oli treenit ja ei se tosiaan mitään sunnuntaijalkapalloiluu matoskan kentällä ollu, niinku luulin aluks. Kävi ilmi sit et alunperin ne oliki ihan perus jalkapallojoukkue, joka lähti mukaan tähän kehitystyöhön. Mut jaksoin koko treenit läpi vaikka loppupeleissä hiukan oli voimat lopussa. Iltapäivästä lähdettiin ministeriön mukana Nateete-slummiin. Siellä oli toiminnassa paikallinen ”koulu”, joka toimi jonkun tyypin olohuoneessa ja lapset istu lattialla pulpetteina penkit. Paikalle oli kerätty lapsia, jotka ei syystä tai toisesta käy koulua ja ne tulee opiskelemaan ikeskipäivästä ja saa päivän päätteeks ruoan. Ruoka onkin hyvä motivaatio opintoihin. Opetin luokassa numeroita englanniks ykkösestä kymppiin ja lämmitti sydäntä niiden lasten innokkuus. Joo äiti ja isi, aamulla tuli treeneissä rytmihäiriöitä, mut selvittiin.
Kuvia en nyt taas onnistunu laittamaan ku taa hostellin netti on niin toivottoman paska.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
