Pakollinen lapsikuva
Kalastajat satamassa
Ambulanssissa
EQUATOOR!
Lehma kukkulalla
Noitatohtorin vastaanottohuone
Muijat
Itse noitatohtori!
Innokas opiskelija
Yrttikoulun luokka"huone"lauantai 7. maaliskuuta 2009
ja kissan viikset
Viimepäivät oon ollu ”apuna” HIV/AIDS vastaanotolla, tosin enemmän on tuntunu et hidastan vaan sitä rutiinia siellä, mutta ainakin oon aiheuttanu naurua läsnäolollani. Torstaina seurasin ensin kliinisen upseerin (clinical officer, joka on kuin lääkäri, mutta ilman virallista koulutusta) vastaanottoa. Clinical officerit tosiaan tekee täällä kuin lääkärin töitä. Tarkalleen en tiedä millainen koulutus heillä on, mutta samanlaisia lääkärinkiertoja upseerit tekee jne. vastaanottoja. Vastaanotolle tuli pääasiassa potilaita, jotka olivat käyneet ennenkin kontrollissa ja tarina oli monen kohdalla tuttu ja surullinen. HIV sekä satunnaisia muita sairauksia. Jokainen potilas viipyi vastaanotolla noin 5 min ja sai ”reseptit” lääkkeisiin, jotka sai onneksi ilmaiseksi. Ilmaisia lääkkeitä oli montaa sorttia, mutta muutamille tapauksille ei löytynyt sopivia, joten heidän tulisi ostaa ne apteekista, muttei monella taas heillä ole varaa moiseen.
Vastaanotolta menin tuohon lääkkeiden jako paikkaan, jossa hetken ihmettelin lääkkeiden määrää ja sitten rohkenin kysyä voinko olla jotenkin avksi. Aluksi pussittelin normisti lääkkeitä. Reseptistä opettelin lukemaan, monellekko viikolle laitetaan ja mitä lääkettä. Kunhan tämä ei vienyt enää koko keskittymistäni, aloin ihmettelemään paikallisia nimiä, miten hankalasti ne on kirjoitettu ja miten vaikeasti ne lausutaan. Tästä innostuneena hoitajat patisti mut huutamaan aina seuraavan potilaan, niinku vastaanotolla ja eihän siitä tullu aluks ku naurua. Kunhan tämän alkoi taas hiukan sujumaan hoitajat keksivät opettaa lauseita kuten, ”yksi tabletti kerran päivässä” Lugandaks ja makeat naurut päälle ! Niin iloista kansaa. Torstai-illalla otettiin sitte jalat käteen ja käveltiin tuonne tuon toisen kukkulan laelle, mistä löyty aivan mahdottamat maisemat ympäri maailman, mahdotonta. Lakeuksilla käveli myös vastaan muutama lehmä ja kilipukki, kuten arvata saattaa !
Perjantaina lähdettiin tuon HIV/AIDS vastaanottokomitean kanssa lähiseudulle, pikkukyliin samoissa aikeissa. Ambulansseilla on täällä hiukan erilaiset käyttötarkoitusket kuin siellä kotona, Suomessa. Hätätapauksiin voidaan täällä myös lähettää ambulanssi, mutta pääasiassa Mpigin ambulanssia käytetään tavaroiden/lääkkeiden kuljetukseen ja siirtoon, niinkuin tälläkin kertaa. Valkoinen Nissa lastattiin sisälle täyteen ihmisiä ja lavalle lääkkeitä, papereita ja ihmisiä. Tahdoin myös lavalle, tottakai ! Hurjaa kyytiä ajeltiin niin valtateitä, kuin myös mökkiteitä ja päädyttiin jonkun kylän pikkuruiseen terveyskeskukseen, jossa vastaanotto oli tarkoitus pitää. Osaa porukasta lähdettiin kuskaamaan Victoriajärven rannalle, josta heidän oli tarkoitus napata vene ja toimittaa lääkkeet suuremmalle saarelle, jossa asui noin 200 kalastajaa perheineen. Lähdin myös tarkastamaan tuon sataman. Reissu osoittautui aivan mahtavaksi. Mökkitie kapeni entisestään ja istuin lavalla ihmetellen äkillistä sademetsää. Äskettäin oli satanut ja tie oli yhtä mutasohjoa. Muutamaan otteeseen oli vähällä juuttua ojaan, mut kuski taisteli meidät aina takaisin tielle kaasua taitavasti polkien. ”Satamassa” oli vastassa kalakauppaa ja pitkiä katseita. Tunsin oloni niin valkeaksi, vaikka otsa, käsivarret, jalkaterät ja hartiat punottivat kovin palaneina.
Tulomatka terveysasemalle meni eutpenkillä jes. Pääsin taas seuramaan upseerin vastaanottoa ja tämän jälkeen siirryin kirjanpitoon ja tarkastelemaan konsultointitilannetta. Uusille sekä myös valituille vanhoille HIV-potilaille pidetään konsultointi, lääkkeidenkäytöstä ja HIV:n tarttumisesta ja riskeistä jne. Tälle vastaanotolle tuli mm. nuori pari, jotka suunnittelivat avioitumista. Molemmille oli tehty 2 viikkoa sitten testit ja he tulivat kuulmaan tuloksia. Mies oli positiivinen ja nainen negatiivinen ja konsultointitilanne oli muutenkin hankala.
Perjantai-illasta käytiin sitten pyörimässä päiväntasaajalla. Huh oli lämmintä ja myös lauantai vapaapäivä on ollut lämmin. Luin kirjaa ja käytiin kaupungilla kattomassa hiukan jalkapalloa.
Vastaanotolta menin tuohon lääkkeiden jako paikkaan, jossa hetken ihmettelin lääkkeiden määrää ja sitten rohkenin kysyä voinko olla jotenkin avksi. Aluksi pussittelin normisti lääkkeitä. Reseptistä opettelin lukemaan, monellekko viikolle laitetaan ja mitä lääkettä. Kunhan tämä ei vienyt enää koko keskittymistäni, aloin ihmettelemään paikallisia nimiä, miten hankalasti ne on kirjoitettu ja miten vaikeasti ne lausutaan. Tästä innostuneena hoitajat patisti mut huutamaan aina seuraavan potilaan, niinku vastaanotolla ja eihän siitä tullu aluks ku naurua. Kunhan tämän alkoi taas hiukan sujumaan hoitajat keksivät opettaa lauseita kuten, ”yksi tabletti kerran päivässä” Lugandaks ja makeat naurut päälle ! Niin iloista kansaa. Torstai-illalla otettiin sitte jalat käteen ja käveltiin tuonne tuon toisen kukkulan laelle, mistä löyty aivan mahdottamat maisemat ympäri maailman, mahdotonta. Lakeuksilla käveli myös vastaan muutama lehmä ja kilipukki, kuten arvata saattaa !
Perjantaina lähdettiin tuon HIV/AIDS vastaanottokomitean kanssa lähiseudulle, pikkukyliin samoissa aikeissa. Ambulansseilla on täällä hiukan erilaiset käyttötarkoitusket kuin siellä kotona, Suomessa. Hätätapauksiin voidaan täällä myös lähettää ambulanssi, mutta pääasiassa Mpigin ambulanssia käytetään tavaroiden/lääkkeiden kuljetukseen ja siirtoon, niinkuin tälläkin kertaa. Valkoinen Nissa lastattiin sisälle täyteen ihmisiä ja lavalle lääkkeitä, papereita ja ihmisiä. Tahdoin myös lavalle, tottakai ! Hurjaa kyytiä ajeltiin niin valtateitä, kuin myös mökkiteitä ja päädyttiin jonkun kylän pikkuruiseen terveyskeskukseen, jossa vastaanotto oli tarkoitus pitää. Osaa porukasta lähdettiin kuskaamaan Victoriajärven rannalle, josta heidän oli tarkoitus napata vene ja toimittaa lääkkeet suuremmalle saarelle, jossa asui noin 200 kalastajaa perheineen. Lähdin myös tarkastamaan tuon sataman. Reissu osoittautui aivan mahtavaksi. Mökkitie kapeni entisestään ja istuin lavalla ihmetellen äkillistä sademetsää. Äskettäin oli satanut ja tie oli yhtä mutasohjoa. Muutamaan otteeseen oli vähällä juuttua ojaan, mut kuski taisteli meidät aina takaisin tielle kaasua taitavasti polkien. ”Satamassa” oli vastassa kalakauppaa ja pitkiä katseita. Tunsin oloni niin valkeaksi, vaikka otsa, käsivarret, jalkaterät ja hartiat punottivat kovin palaneina.
Tulomatka terveysasemalle meni eutpenkillä jes. Pääsin taas seuramaan upseerin vastaanottoa ja tämän jälkeen siirryin kirjanpitoon ja tarkastelemaan konsultointitilannetta. Uusille sekä myös valituille vanhoille HIV-potilaille pidetään konsultointi, lääkkeidenkäytöstä ja HIV:n tarttumisesta ja riskeistä jne. Tälle vastaanotolle tuli mm. nuori pari, jotka suunnittelivat avioitumista. Molemmille oli tehty 2 viikkoa sitten testit ja he tulivat kuulmaan tuloksia. Mies oli positiivinen ja nainen negatiivinen ja konsultointitilanne oli muutenkin hankala.
Perjantai-illasta käytiin sitten pyörimässä päiväntasaajalla. Huh oli lämmintä ja myös lauantai vapaapäivä on ollut lämmin. Luin kirjaa ja käytiin kaupungilla kattomassa hiukan jalkapalloa.
torstai 5. maaliskuuta 2009
Viela taas pari kuvaa !
Tassa pojat Kampalan pabtistikirkon pihalla
Vaatturin perhe Mpigista
Mpigin poikia
Maisemia
Maisemat takapihalta
Jaba
Huilisti seta
...västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään !
Noniin vihdoin, aika vierotukset netista !
3.3.
Joo, täällä on haarapääskyjä eli kesä ! Muita tuttuja eläimiä on kissat ja koirat, tosin nekin poikkeaa kotipuolen eläimistä ainakin siinä määrin, ettei ne ole niin läskejä kuin meillä kotona. Ruokakaan ei ole valtaisasti poikennut siitä, mitä on kotona tottunut syömään. Tosin muutamia muutoksia on siinäkin. Tarjolla on hiilareita ja hyvin paljon. Sitkeän lihan kanssa saa myös perunamuusia, makeita perunoita, riisiä ja spaghettia ! Mahtavaa. Myös ruokabanaaneista valmistettu matoke oli vähän samantapaista ku perunamuusi. Leipää tulee vähemmän vastaan ja kuten tiedettyä, se on sellasta pullaa, tosin ei sekään haittaa.
Täällä on kyllä tullu nukuttua aivan mahdottoman hyvin. Illalla on viimestään yheltätoista ollu jo aivan unilla eikä kukonlauluun ole aivan jaksanut nousta. Tuossa naapurissa asuu joku kukko ja kanat on yleensä tullu päivänmittaa tuohon meidän tiluksille, banaanipuiden alle tonkimaan maata. Takapihalla on myös avokaadopuu, jossa on hyvä oksa nostaa leukoja kiipeilyvajareissa. Mpigin kylä taas on se vanhan kunnon länkkärikylä missä kaikki kaupat on yhden kadun varrella. ”Supermarketit”, vaatekaupat, kauneussalongit, rautakaupat, kännykkämyymälät jne.
Kylän pienimmät huutaa tuota katua kävellessä ”muzungu, muzungu!” ja juoksee muutaman sadan metrin päästä kadun varrelle vilkuttamaan. Väkisinkin hymyilyttää ja hymy naurattaa lapsia entistä enemmän. Kirkkaan punaisissa koulupuvuissa käveli eilen noin kaksisataa lasta kuuden jälkeen vastaan, kun oltiin tulossa kaupungintalolta taas virallisilta kutsuilta. Nuo koulupuvut on kyllä tavattoman tyylikkäitä, tosin joka toisella lapsella ei taas ollu kenkiä jaloissa. Kaiken kaikkiaan Mpigi on aivan valloittava pikkukylä, jonka keskusta on rakennettu tähän kahden kukkulan välimaastoon.
Tää meidän majamökki sijaitsee toisella noista kukkuloista, tuon Mpigin terveyskeskuksen alueella, missä suurin osa porukasta on harjoittelussa. Tässä Mpigi Health Centerissä ei ole kuin yksi virallinen lääkäri, Dr. Jubilee, joka on pieni ja nuori symppis lääkäri. Hän pitää meille aamuisin aina luennon täällä oleskelun ajan. Mun harjoittelu menee näillänäkmin niin, että tää ensimmäinen viikko on tutustumista tähän terveyskeskukseen. Siitä seuraavat kaks viikkoa harjoittelen näillänäkymin Kampiringisa keskuksella, joka on tarkoitettu nuorille, jotka ei käy töissä ja ovat jotain pikkurikollisia katulapsia. Eli juuri sitä mitä toivoinkin ! Sen jälkeen viimeinen viikko on todennäköisesti siellä Kibuukan koululla, jossa tosin olisin halunnut olla myös sen kaks viikkoa, mut saa nyt nähdä. Afrikkalainen elämäntapa on niin letkeää ja suunnitelmat muuttuu aina moneen otteeseen.
Huomenna ollaan menossa noitatohtorille. Niin siis huomenna keskiviikkona, kun nyt tiistai-illalla kirjotan tässä majapaikassa ja ei vielä oo tietoakaan, että milloin törmää taas toimivaan internettiin täällä. Ja tänään kävin myös paikallisella parturilla. Ensimmäinen kerta kun mun kulmakarvoja myös muotoiltiin! Oli varsin mukava kokemus muutenkin, taidokas parturi ja tarkkaan leikkas eikä ollu pahan hintanen, noin 80 senttiä.
Joo, täällä on haarapääskyjä eli kesä ! Muita tuttuja eläimiä on kissat ja koirat, tosin nekin poikkeaa kotipuolen eläimistä ainakin siinä määrin, ettei ne ole niin läskejä kuin meillä kotona. Ruokakaan ei ole valtaisasti poikennut siitä, mitä on kotona tottunut syömään. Tosin muutamia muutoksia on siinäkin. Tarjolla on hiilareita ja hyvin paljon. Sitkeän lihan kanssa saa myös perunamuusia, makeita perunoita, riisiä ja spaghettia ! Mahtavaa. Myös ruokabanaaneista valmistettu matoke oli vähän samantapaista ku perunamuusi. Leipää tulee vähemmän vastaan ja kuten tiedettyä, se on sellasta pullaa, tosin ei sekään haittaa.
Täällä on kyllä tullu nukuttua aivan mahdottoman hyvin. Illalla on viimestään yheltätoista ollu jo aivan unilla eikä kukonlauluun ole aivan jaksanut nousta. Tuossa naapurissa asuu joku kukko ja kanat on yleensä tullu päivänmittaa tuohon meidän tiluksille, banaanipuiden alle tonkimaan maata. Takapihalla on myös avokaadopuu, jossa on hyvä oksa nostaa leukoja kiipeilyvajareissa. Mpigin kylä taas on se vanhan kunnon länkkärikylä missä kaikki kaupat on yhden kadun varrella. ”Supermarketit”, vaatekaupat, kauneussalongit, rautakaupat, kännykkämyymälät jne.
Kylän pienimmät huutaa tuota katua kävellessä ”muzungu, muzungu!” ja juoksee muutaman sadan metrin päästä kadun varrelle vilkuttamaan. Väkisinkin hymyilyttää ja hymy naurattaa lapsia entistä enemmän. Kirkkaan punaisissa koulupuvuissa käveli eilen noin kaksisataa lasta kuuden jälkeen vastaan, kun oltiin tulossa kaupungintalolta taas virallisilta kutsuilta. Nuo koulupuvut on kyllä tavattoman tyylikkäitä, tosin joka toisella lapsella ei taas ollu kenkiä jaloissa. Kaiken kaikkiaan Mpigi on aivan valloittava pikkukylä, jonka keskusta on rakennettu tähän kahden kukkulan välimaastoon.
Tää meidän majamökki sijaitsee toisella noista kukkuloista, tuon Mpigin terveyskeskuksen alueella, missä suurin osa porukasta on harjoittelussa. Tässä Mpigi Health Centerissä ei ole kuin yksi virallinen lääkäri, Dr. Jubilee, joka on pieni ja nuori symppis lääkäri. Hän pitää meille aamuisin aina luennon täällä oleskelun ajan. Mun harjoittelu menee näillänäkmin niin, että tää ensimmäinen viikko on tutustumista tähän terveyskeskukseen. Siitä seuraavat kaks viikkoa harjoittelen näillänäkymin Kampiringisa keskuksella, joka on tarkoitettu nuorille, jotka ei käy töissä ja ovat jotain pikkurikollisia katulapsia. Eli juuri sitä mitä toivoinkin ! Sen jälkeen viimeinen viikko on todennäköisesti siellä Kibuukan koululla, jossa tosin olisin halunnut olla myös sen kaks viikkoa, mut saa nyt nähdä. Afrikkalainen elämäntapa on niin letkeää ja suunnitelmat muuttuu aina moneen otteeseen.
Huomenna ollaan menossa noitatohtorille. Niin siis huomenna keskiviikkona, kun nyt tiistai-illalla kirjotan tässä majapaikassa ja ei vielä oo tietoakaan, että milloin törmää taas toimivaan internettiin täällä. Ja tänään kävin myös paikallisella parturilla. Ensimmäinen kerta kun mun kulmakarvoja myös muotoiltiin! Oli varsin mukava kokemus muutenkin, taidokas parturi ja tarkkaan leikkas eikä ollu pahan hintanen, noin 80 senttiä.
4.3.
Ja taas yksi päivä takana, kello käy jo kahdeksaa ja tämän päivän noitatohtori vierailu takana, maha täynnä taas spaghettia, riisiä, perunaa ja papuja. Noitatohtorille lähdettiin Matatulla, eli paikallisella hiacetaksilla ja perillä meitä odotti punainen tupa ja perunamaa, kirjaimellisesti. Tutustumisten jälkeen lähdettiin kävellen kohti viidakkoa. 15 minuutin harhailujen jälkeen saavuimme perinteisen Afrikkalaisen lääketieteen koululle, tai niin myöhemmin kävi ilmi. Paikka oli suht uskomaton.
Koulua on vain keskiviikkoisin, tosin joka viikko. ”Opsikelijat” taas on lähtöisin ~50km säteeltä omista kylistään ja ovat siellä paikallisia parantajia tai vastaavia. Ensimmäisenä vuonna opiskellaan parantavia kasveja ja puita ja jaetaan kukin omaa tietoaan toisille. ”toisella luokalla” taas ensin opiskellaan ihmisen anatomiaa, tämän jälkeen tauteja, jotka iksee ihmiseen ja viimeisenä yrttejä, kasveja ym. mitkä parantaa taudit. Viimeinen vuosi taas on erikoistumista; perehtymistä tiettyyn tautiin ja sen parantamiseen, naisten tauteihin, ortopediaan, psykiatrisiin sairauksiin, yrttispesialistiksi tai henkiparantajaksi. Vierailtiin jokaisessa luokassa, eli toisinsanoen jokaisen pressun luona, jotka oli täynnä opiskelijoita istuen vierivieressä. Henkiparantajan luo tuli ottaa kengät pois ja istua rinkiin. Meille tarjottiin kaksi kahvipapua (HYI), niin ruumiille kuin myös sielulle. Taustalla paloi nuotio, joka savutti ympäristöön rummutuksen soidessa tausalla. Lauluilla kutsuttiin henkiä, jotka pesiytyi vuorotellen aina muutamaan henkiparantajaan ja hänen luona sai käydä kysymässä mieltä askarruttavia asioita. Menin ensimmäisenä taloudellisen hengen luo, enkä oikein ymmärtänyt heti mitä siinä piti tehdä :D Sain kuitenkin neuvon säästää enemmän, eikä ole järkevää tuhlata heti kaikkia rahoja ! Myöhemmin tuli yleisiä henkiä aina erilaisin seremonioiden. Pari henkiparantajaa ruoski itseään tulella ja käveli nuotion päällä ja loppuhurmoksessa yks parantaja koetti myös vetää mut sinne mennessään, tyydyin vaa joraileen. Pistän kuvia ehkä myöehmmin. Nyt lähdetään taas metsästää internettiä. Terveiset!!
-olli
lauantai 28. helmikuuta 2009
"You are most welcome to Uganda"
Aika paljon sitä Suomessa on tottunut laittamaan käsiään suuhun, nyt sen on ymmärtänyt kun sitä pitäis välttää. Vaikea olla purematta kynsinauhoja tai kynsiä puhumattakaan muusta suun härppimisestä. No sitä kauttahan se ripuli ennemmin tai myöhemmin tulee. Ensimmäiset päivät Afrikassa ovat olleet suhteellisen meneviä. Aamusesta aikainen herätys ja aamupala omeletin jälkeen on yleensä odoteltu kyytiä puolesta tunnista puoleentoista. Sen jälkeen tutustumisia paikasta toiseen ja joka paikassa olemme vähintäänkin yhtä most welcome to Uganda. Virailuja Ugandan terveys- ja urheiluministeriöön, kahteen sairaalaan, kouluun, Caring Hands keskukseen ja tämän päiväinen vierailu tuohon Mpigin kylään, sen ala- ja yläasteelle sekä sairaalaan, jossa ainakin seuraavat 4 viikkoa sunnuntaista lähtien tehdään harjoittelua. Mut tarkemmin siis:
Lentokentällä meitä oli iloinen Rasmus vastassa ja hänen kyydillä päästiin Kampalaan ja majapaikkaan UBMP hostelliin. Hostelli on varsin viihtyisä ja sijaitsee yhdellä niistä seitsämästä kukkuasta, joiden ympärille myös Kampala on rakennettu. Kuumaa vettä tulee jos on tullakseen ja pumppu ei välttämättä aina pumppaa vettä joka kerrokseen, puhumattakaan sähköstä, mutta sitä se täällä on. Ensimmäinen päivä oli virallisesti lepopäivä. Vaihdoimme Ugandan shillinkejä, joista on välillä pitänyt laskea, että montako nollaa sitä setelissä oikein on ja päädyimme uima-altaalle nukkumaan.
Lepopäivän jälkeen alkoi sittemmin vierailurumba, joka alkaa hellittämään jo hiljalleen. Ministeriöstä lähtien ollaan jokapaikassa saatu kirjoittaa vierailijakirjaan kuulumiset ja terveiset Suomesta. Samoin jokaisella vierailulla tarjotaan limpparia, jota täällä juodaan ilmeisen paljon, JEE ! Caring Hands on taas erään suomalaisnaisen alkuunsaattama projekti, joka tarjoaa tällähetkellä työtä noin 50 naiselle, joilla on lähtöjään erittäin huonot olot. Paikalliset naiset valmistaa paperista hyvin kauniita koruja, jotka he myyvät Caring Handsille ja he myyvät ne eteenpäin kolminkertaiseen hintaan ja kolminkertainen summa välittyy taas korut tehneille naisille. Googlella lisäinfoa ! Käsien jälkeen oli tutustumiset Kampalan suurimpaan sairaalaan, missä hoitsut tekee harjoitteluja ja toiseen yksityiseen sailaalaan.
Seuraavan päivän tutustumiset oli Public Health Nurse's Collegeen, missä kuunnteltiin muutama luento Ugandan kulttuurista sekä terveydenhuolto järjestelmästä, sekä lisää limpparii ja vieraskirjoja ! Josta sitten kiireen vilkkaa taas pikkubussilla Mpigiin, mikä sulatti sydämen. Hektinen Kampala ei miljoonakaupunkina oikein tunnu oikealta mulle. Täällä on muutamaan otteeseen istuttu tunteja ruuhkassa pakokaasujen keskellä ja useiden ihmisten ilmeestä voi lukea paheksuntaa. Bussin takapenkillä istuessa tuntee välillä istuvansa kaupan näyteikkunassa. Mpigissä taas on huomattavasti rauhallisempaa, tosin he eivät ole senkään verran tottuneempia valkoihoiseen ja Muzugu (valkoinen) -huudahduksia kuuli entistä useammin. Kibuukan koululla oli yhteensä noin 500 oppilasta ja 30 opettajaa. Kävimme moikkaamassa niin ala- kuin yläasteen luokkatiloissa ja sinne ala-asteelle ajattelin pyrkiä harjoitteluun.
Yleisesti tottakai on hyvin hyvät ja odottavat fiilikset. Kuumahan täällä on kuin Afrikassa ja illalla sirkkojen siritykseen on hyvä nukahtaa. Aamuisin herätä hikisenä siitäkin huolimatta ettei peitoksi ota edes lakanaa ja kaikki ikkunat on auki. Moskiittoverkko pitää iltaisin muistaa tunkea tiiviisti patjan alle. Nyt launantaina on tarkoitus käydä Kampalan museossa ja sit hiukan tossa keskustassa pärtsäilee, meinasin käydä parturissa kun hiukan kuumottaa päätä tälläinen pehko. Sandaalit ja joku lakki pitäis myös ostaa. Kova ikävä on Soilaa ja muita ei oikeestaan ookkaan vielä ikävä, salmiakitki on vielä pusseissa koskemattomina. Laittakaa kommenttina jotain kuulumisia, mikäli tätä nyt kukaan lukee. Niin ja tekstarit tulee paremmin tuohon Afrikan liittymään, jonka numeroo en kyllä itekkään tiedä. Joo jos sen joku laittais vaikka kommenttina myös. Pärjäilkää siellä pakkasessa !
Lentokentällä meitä oli iloinen Rasmus vastassa ja hänen kyydillä päästiin Kampalaan ja majapaikkaan UBMP hostelliin. Hostelli on varsin viihtyisä ja sijaitsee yhdellä niistä seitsämästä kukkuasta, joiden ympärille myös Kampala on rakennettu. Kuumaa vettä tulee jos on tullakseen ja pumppu ei välttämättä aina pumppaa vettä joka kerrokseen, puhumattakaan sähköstä, mutta sitä se täällä on. Ensimmäinen päivä oli virallisesti lepopäivä. Vaihdoimme Ugandan shillinkejä, joista on välillä pitänyt laskea, että montako nollaa sitä setelissä oikein on ja päädyimme uima-altaalle nukkumaan.
Lepopäivän jälkeen alkoi sittemmin vierailurumba, joka alkaa hellittämään jo hiljalleen. Ministeriöstä lähtien ollaan jokapaikassa saatu kirjoittaa vierailijakirjaan kuulumiset ja terveiset Suomesta. Samoin jokaisella vierailulla tarjotaan limpparia, jota täällä juodaan ilmeisen paljon, JEE ! Caring Hands on taas erään suomalaisnaisen alkuunsaattama projekti, joka tarjoaa tällähetkellä työtä noin 50 naiselle, joilla on lähtöjään erittäin huonot olot. Paikalliset naiset valmistaa paperista hyvin kauniita koruja, jotka he myyvät Caring Handsille ja he myyvät ne eteenpäin kolminkertaiseen hintaan ja kolminkertainen summa välittyy taas korut tehneille naisille. Googlella lisäinfoa ! Käsien jälkeen oli tutustumiset Kampalan suurimpaan sairaalaan, missä hoitsut tekee harjoitteluja ja toiseen yksityiseen sailaalaan.
Seuraavan päivän tutustumiset oli Public Health Nurse's Collegeen, missä kuunnteltiin muutama luento Ugandan kulttuurista sekä terveydenhuolto järjestelmästä, sekä lisää limpparii ja vieraskirjoja ! Josta sitten kiireen vilkkaa taas pikkubussilla Mpigiin, mikä sulatti sydämen. Hektinen Kampala ei miljoonakaupunkina oikein tunnu oikealta mulle. Täällä on muutamaan otteeseen istuttu tunteja ruuhkassa pakokaasujen keskellä ja useiden ihmisten ilmeestä voi lukea paheksuntaa. Bussin takapenkillä istuessa tuntee välillä istuvansa kaupan näyteikkunassa. Mpigissä taas on huomattavasti rauhallisempaa, tosin he eivät ole senkään verran tottuneempia valkoihoiseen ja Muzugu (valkoinen) -huudahduksia kuuli entistä useammin. Kibuukan koululla oli yhteensä noin 500 oppilasta ja 30 opettajaa. Kävimme moikkaamassa niin ala- kuin yläasteen luokkatiloissa ja sinne ala-asteelle ajattelin pyrkiä harjoitteluun.
Yleisesti tottakai on hyvin hyvät ja odottavat fiilikset. Kuumahan täällä on kuin Afrikassa ja illalla sirkkojen siritykseen on hyvä nukahtaa. Aamuisin herätä hikisenä siitäkin huolimatta ettei peitoksi ota edes lakanaa ja kaikki ikkunat on auki. Moskiittoverkko pitää iltaisin muistaa tunkea tiiviisti patjan alle. Nyt launantaina on tarkoitus käydä Kampalan museossa ja sit hiukan tossa keskustassa pärtsäilee, meinasin käydä parturissa kun hiukan kuumottaa päätä tälläinen pehko. Sandaalit ja joku lakki pitäis myös ostaa. Kova ikävä on Soilaa ja muita ei oikeestaan ookkaan vielä ikävä, salmiakitki on vielä pusseissa koskemattomina. Laittakaa kommenttina jotain kuulumisia, mikäli tätä nyt kukaan lukee. Niin ja tekstarit tulee paremmin tuohon Afrikan liittymään, jonka numeroo en kyllä itekkään tiedä. Joo jos sen joku laittais vaikka kommenttina myös. Pärjäilkää siellä pakkasessa !
Muutama kuva aluks
Caring Hands
Kampalan ykkossairaalan pihalta
Taksikuski
Kampalan ykkossairaalan pihalta
Kibuukan koulun ruokala
Mpigin kylan lapsia
Mpigin koululaisia
Kampalan iltaruuhkaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
