tiistai 19. toukokuuta 2009

Perusreissua

No nyt onkin hiukan aikaa kun viimeks kirjotin ja taitaa jäädä tämä viimeseks nyt ainaki Afrikasta. Niin Mombasa ei osoittautunukkaan aivan yhtä mainioks miltä se alkuunsa kuulosti. Majotus siellä oli suht ok, hyvin ilmastoitu hotelli valkosten rantojen äärellä. Oikeestaan ykköstä oli snorklailut koralleilla, mutta muuten melko tylsää turistirysän ihmettelyä. Mombasasta lähdettiin sillon puoltoista viikkoa sitten lauantaina Nairobiin ja vietettiin yö kuin Suomessa. Pääsiäisviikonloppuna tavattiin Charlotta, joka työskentelee Sony Ericsonilla Nairobissa ja yövyttiin hänen kartanossa. Oikea sänky, peitto ja tyyny ! Vallatonta

Sreuraava viikko oli tarkotus työharjotella Mulagon sairaalassa, mutten saanu ketään puhelimella kiinni, en ite toimintaterapeuttia sieltä sairaalasta, enkä paikallista kordinaattoria niin käytin sit aikaa kirjotellen muka raporttia. Sain kyllä pari sivua siinä sivussa valmiiks. Keskiviikkona alko tuntumaan siltä, että jotain pitää tehdä niin pakkasin repun ja luin Uganda-opaskirjasta, että Länsi-Ugandassa on mukava kaupunki nimeltä Fort Portal. Tuumasin, että sinne lienee helppo päästä bussilla ja kävin unille.

Torstaina aamulla kävin kaupasta hakemassa pähkinöitä ja vettä matkaevääks ja suunnistin taksipuistoa kohden. Sain paikallisilta taas hyvää avustusta ja löysin hiukan suuremman bussin, kohteena Fort Portal ja siitä se sitten alkoi, se kuuluisa odottaminen, johonka olin varautunut. Afrikassa bussi lähtee ajallaan, kunhan se on täynnä. Odottelin rauhassa New Visionia lueskellen 3,5 tuntia, eikä bussi lähtenytkään tapansa mukaan sillon kun se oli täysi, vaan vasta kun se oli survottu täyteen ! Meidän 4 hengen penkkirivillä nökötii 8 tyyppiä, joista 3 oli onneks lasta. Matkustajilla oli taas tapansa mukaan mukana sylillinen lapsia, kädet täynnä eläviä kanoja tai agrigaattori päänsä päällä. Ja kuljettaja ajo tottakai kuin hullu, vaan kaikesta huolimatta odotin kuitenkin vielä pahempaa ja matka alko rattosasti..

Neljäsosa matkan jälkeen bussi alko pitämään hyvää meteliä ja pian se juurtu tien sivuun ja matkustajia pyydettiin siirymään ulos. Bussi laski alleen ja matka tyssäs siihen. Hetki ihmeteltiin siinä ojan pientareella, että mitä seuraavaks kunnes ohiajava pickup tarjos kyytiä. Lavalla jutustelin yllättävän avoimesti Idi Aminista ikäiseni Douglasin kanssa. Päästiin taas noin 30km ja moottori alko yskimään toistamiseen ja taas tien sivuun. Kello alko lähestymään jo neljää ja laskeskelin, etten kyllä kerkeäis Fort Portaliin valosan aikaan tätä menoa, niin tarkistin opaskirjasta seuraavan suuremman kylän yöpymisistä ja päädyin jäämään Mubendeen yöks. Käveltiin pari kilsaa ja bodabodalla päästiin Douglasin kans perille. Paikka oli viihtyisä pikkukylä ja sain siellä hyvän iltapalan chappatikojusta ! Paistettu kananmuna käärittynä suolasen letun sisälle ja täytteenä kaalia ja tomaattia ja sipulia ! Huippuja.

Aamulla heräsin virkeänä uuteen yritykseen. Tien varressa odottelin puolisen tuntia ensimmäistä matatua saapuvaksi. Ajoikki saapui ja konduktööri hyppäs markkinoimaan matatuaan express-pika vuorona, mistä en oo täällä kyllä kuullukkaan ja pyysi kyydistä Fort Portaliin mahdottomia hintoja. Tingin hinnan kohdilleen ja matka alkoi toistamiseen. Pikavuoro tuli kuitenkin todistetuks pian, kun kuski ajoi poliisin tutkaan ja sai ylinopeussakot. Vauhtiin se ei kuitenkaan vaikuttanu loppumatkasta, mutta perille päästiin yhjin nahoin.

Port Fortal olikin, niinku opaskirja olis sanonut, varmasti kaunein kaupunki Ugandassa. Koko käypunki oli täynnä ylä- ja alamäkiä, taustalla mountains of the moon, Rwensorin vuoret ! Lähdin kuitenki lounaan jälkeen jo suunniteltuun yöpaikkaan Kibale-kansallispuiston laitamille, parikymmentä kilometriä kaupungista kaakkoon. Paikalliset tiesi kertoa, ettei matatuja enää kulje vaan tavan taksit ajaa majapaikan ohi. Tavalliseen henkilöautoon survoutui tottakai 10 henkilöä. Istuin etupenkillä vieressä kolmosluokkalainen tyttö ja sylissä hänen pikkuveli. Takapenkillä 5 tyyppiä ja kuljettajan kanssa samalla penkillä vielä yks herrasmies ! Kuljettaja ajo taas siinä hiekkatiellä taas huomattavasti nopeempaa, mitä ite olisin ajanu, vaan nautin matkasta paikallisten kanssa. Vierustoverin äiti tarjos takapenkiltä karkkia ja annoin poisjäädessä saippuakuplapurkin kiitokseksi seurasta.

Olin ainut Chimpance Forest Guest Housen asiaskas lauantain vastaisena yönä ja paikka oli taas jälleen kerran mahtava. Kukkuloita ympärillä ja teeviljelmiä silmänkantamiin kylläkin, mutta paljon. Nukuin ulkona teltassa ja tutustuin illan mittaa kahteen labradorin noutajaan, jotka piti vahtia koko yön ajan. Varasin lauantaille simpanssi trekin, mikä oli varsin mukava juttu. Käveltiin sademetsää ympäriinsä ja haisteltiin ilmaa ja kuunneltiin simpanssejen huutoja kunnes löydettiin noi 15 yksilön ryhmä fig-puusta aamupalalla. Taas avaraluontoefekti.

Tulomatka sunnuntaina Kampalaan onnistu edellistä matkaa paremmin ja päästiin yhdellä pysähdyksellä perille, lähtö oli taas hiukan hidas. Viimepäivät Kampalassa on ollu hiukan ajan tappoa. Tunnelmat alkaa olla jo kotiin paluussa ja hyvä niin.

”...matkan loppuun saattaminen vie aikaa. Ensin perille tulevat jalat, sitten sydän ja lopulta myös pää kapuaa huohottaen viimeisen ylämäen ja saapuu kotiin.”

4 kommenttia:

  1. :) sanos tähän Teea

    VastaaPoista
  2. No voi sun ihme, kaikki läskit virtahevot ja kirahvin päät ja poltetut pohkeet, kosket, poliisit, vankilat (melkein), pesäpallot, synnytyspöydät, meren polut ja aamulenkit, avaraluonto ja ajan käsittämättömyys. Ota se pää mukaan kuitenkin, lopulta sekin.
    Hilkka

    VastaaPoista
  3. nice stories, nice chimps, nice phoutou, nice times
    julios

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin Suomeen! Hienoa kun sain olla teidän loppumatkalla mukana näin blogin välityksellä! Tuo loppusitaatti on kyllä hyvin sanottu, kyllä se tänne sopeutuminen vie aikaa, ja muistot ei häviä ikinä:) -Anna

    VastaaPoista