torstai 19. maaliskuuta 2009

Alyttomia tarinoita !!

Eilen en kyllä ilokseni osannut aamulla sanoa, mitä päivän aikana tulee näkemään ! Keskiviikko näytti hyvin pitkälle iltapäivään saakka varsin tavalliselta, hiukan tavallista sateisemmalta ja tylsältä päivältä, kunnes pääsin keisarinleikkaukseen. Ja voin kyllä sanoa, että oli hiukan rajumpaa tavaraa kun Soila sun otsan tikkaaminen, ei mitenkään sitä väheksyen oli sekin suht rankkaa. Ehkä aiemmasta kokemuksesta kasvaneena ei tällä kertaa tullut edes paha olo katsellessa. Kyl jännitti.

Tulevaa äitiä jännitti kyllä huomattavasti ja koko leikkauspöytä täris äidin ansiosta. Mitään koko keisarinleikkauksesta tajuamatta huomasin kuitenkin, ettei kaikki menny ihan putkeen. Leikkausta alotellessa toinen kätilöistä astu siihen äidin viereen kun joku meistä huomas, että sen kätilön hatussa oli aivan valtavan iso yöperhonen. Lääkäri otti pihdit ja huitas perhosen pois myssystä, mutta siihenhän se jäi laikkaussalin kattovalon ympärille pörräämään. No valot kiinni ja viereiseen huoneeseen valot ja ovi auki. Muut nauro aikalailla, mut äitiä ei paljoa hymyilyttäny. No nukutuksen jälkeen äidin pulssi laski aikamoisen matalaks ja leikkaava lääkäri jäi ihmettelemään sitä eikä alkanut leikkaamaan heti. Kaikki ne nukutusmömmöt vaikuttaa tietenki myös vauvaan ja se oliski hyvä saada mahdollisimman nopeesti ulos mahasta. Viiltäminen kyllä oli kuvottavaa ja vielä ku monta kerrosta pitää leikellä mahaa ja kudoksia erisuuntiin. Ihmettelin aikalailla, että myös leikkausaliin siirtyy afrikkalainen letkeä tahti ja lääkärin liikkeet oli totuttuun Teho-osastoon ym. sarjoihin verraten kuin hidastetusta leffasta. Ja sit ne kaikki pihdit ja lapiot millä sitä viiltoa levitetään ja imuri kaikelle sille verelle, äää. No kunhan reikä saatiin mahaan niin lääkäri työns käden miltei kyynärpäätä myöten mahaan ja siinäkin sitä vähä venkuiltiin ja työnneltiin eri suunnista kunhan tuore poika lopulta saatiin ilmoille.

Aikaa oli kuitenkin kulunut jo aikalailla, niin vauva oli ihan nukutuslääkepöllyissä ja yhestä jalasta pidellen 2,5 kiloa kiikutettiin salin taakse erilliselle pöydälle. Siellä jalalla pumpattavalla imurilla imettiin kaikki onkalot puhaiksi, muttei vieläkään itkua. Poika alkoi sinertää aina vain entisestään ja kolmet kädet, ei mitkään onneks mun, hiero ja ravisteli vauvaa. Useita minuutteja puhallus-painallusta ja tuloksena oli varsin katkonaista ja vaimeaa itkua. Lisähappea ja lisää hieromista kunnes leikkauspöydällä alkoi vuorostaan kuulua vaimeaa muminaa. Äitihän se siellä alkoi heräilemään kesken tikkauksen. Mitä vielä. No kunhan maha saatiin taas umpeen oli tarkoitus siirtää äiti toiselle pöydälle, millä hänet kuljetettaisiin takas osastolle. Nyt sitten jouduin myös rientämään apuun. Mietin, ettei tässä nyt enää kummempia ja tartuin reippaasti jaloista niin siitähän se metakka synty: ”Be aware of that blood, she has HIV!!!” No onneks oli suojakäsineet kun oon hiukan saanu noita sormia revittyä..

No mitäs muuta. Viimeiset päivät Kampiringisassa sujui ongelmitta ja haastatteluja jatkettiin poikien kanssa. Käytiin myös yläasteella tutustumassa ja kukkulan laelle rakennetulta koululta oli aikamoiset näkymät, kunhan sinne ensin jaksoi kävellä Celsiuksen kans. Iltapäivällä oon pariin otteeseen käyny paikallisten kaiffareitten, Henryn ja Hakimin kans pelaamassa jalkapalloo tuolla vastapäisen kukkulan laella. Matkalla vieläkin kuulee Muzungu huutoja mistä sattuu, eikä iloisten lasten näkeminen kyllästytä kyllä lainkaan. Niitä jaksaa myös kuvata aikalailla. Oon oppinu myös että banaaneja kasvaa hyvin montaa eri sorttia. On myös tietty banaanilaji mistä tehdään myös melkein pelkästään banaaniviinaa ja banaaniolutta ! Tai näin ainaki mulle on kerrottu.

Ihmiset yleisestiottaen täällä on hyvinki ystävällisiä ja iloisia. Kun suomalaisilla lentäis kirosanat ja katsottas toista pahasti, täällä on vaan naurettu ja ihmetelty et sattupa kurjasti muttei voi mitään. Esimerkiks kun mentiin ensimmäistä kertaa vierailemaan tuolla Kibuukan koululla, heillä oli käsitys, että me tehdään tuona aamupäivänä koko koululle terveystarkastus. Meille oli taas sanottu, että tarkoitus on vaan vierailla koululla iltapäivästä ja tehdä terveystarkastus myöhemmin. No koko koulu oli meitä odottanut aamupäivän ja kun asia selvis iltapäivällä, opettajat vain nauro ja oppilaat otti meidät laulaen vastaan. Sitten taas tuolla keskustassa kävellessä tuntuu, että mulla on puol kaupungillista kavereita kun joka toinen vastaantulia tervehtii ja useat jää myös vaihtamaan kuulumisia. Monet tietää jo valmiiks mistä ja ketä ollaan. Lapsille on mukava antaa tarroja.

Huomenna otetaan viimeisen kerran Bodaboda Kalagalan suuntaan kun seuraava ja viimeinen viikko Mpigissä huristellaan tuolla paikallisella mopotaksilla vastakkaiseen suuntaan, Sinne Kibuukan koululle. Ens viikonloppu taas on tarkotus viettää Victoria-järven Ssese saarilla ei mitään tehden. Ens viikon lauantaina lähdetään takas Kampalaan, jossa kolme ensimmäistä viikkoa menee näillä näkymin fyysisesti vammautuneiden lasten koululla ja neljäs viikko Sambyan sairaalassa, fysioterapeutin seurana. Huh, ku on kuuma !

2 kommenttia:

  1. no huh, ihan hengastyttaa lukea sun kokemuksia!!! Ja UPEITA kuvia taas, Dean lahettaa kans terkut!

    Paula

    VastaaPoista
  2. Huhhuh! viikonloppuna kuulin synnytysjuttuja täältä suomen oloista ja ajattelin et se oli hurjaa mut kyllä tuokin on. huh!

    VastaaPoista